Finnlinesin uudet laivat Naantalista

Tänään Yle uutisoi Finnlinesin uusista laivoista Naantalin ja Kapellskärin välille. Tähän asti reitti on ollut ensisijaisesti autoilijoiden ja rahdin reitti, mutta nämä uudet laivat houkuttelevat entistä enemmän myös risteilymatkustajia, koska matkustajapaikkoja on enemmän, laivojen yhteiset oleskelutilat ovat viihtyisiä ja ravintolatarjonta on monipuolisempaa ja runsaampaa. Kävin keväällä Finnlinesin tiedotustilaisuudessa, jossa näitä tiloja ja ravintolatarjontaa esiteltiin ja siitä lähtien olemme haaveilleet uusien laivojen kokeilusta. Neitsytmatka on muutaman päivän päästä, 15.9.2023, jolloin Finnsirius starttaa Naantalista aamulla.

Fisherman’s Bistro on laivan monipuolisin ravintola, joka on auki aamusta iltaan yhteentoista. Tilassa on sekä kahvila, ruokatori, noutopöytän että grillin ja baari. Lisäksi siellä on varattu oma tila lapsiperheille ja lemmikkien kanssa matkustaville. Tuollainen järjestely tuonee kaikille matkustajaryhmille sopivaa rauhallista ja nautinnollista tilaa.

Cargo Buffet on auki erikseen aamiaiselle, lounaalle ja päivälliselle. Saaristolaisteemaan valikoimiltaan kestittyvä buffetravintola olisi luultavasti meidän suosikkimme, koska tykkäämme valita itse, mitä lautaselle tulee ja syödä sen rauhassa. Buffetravintolan ateriat voi ostaa ennakkoon vähän edullisemmin.

Micke´s Wine and Dine tarjoaa Premium aamiaisen ja erilaisia a la carte lounaita ja päivällisiä. Nämäkin voi ostaa ennakkoon ja lisätä niihin myös viinipaketit.

Barrel Bay Bar & Tapas on paikka, jossa voi käydä juhlistamassa matkaansa kohottamalla viinilasit ja valita niille tapaksen. Sieltä voi myös vuokrata kabinetin seurueelleen.

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin menuvalikoiman kehittämisestä. Menuiden suunnittelussa on ollut apuna tv:stä tuttu kokki ja ravintoloitsija Henri Alén, joka kertoi niiden taustoista ja periaatteista. Laivaruokailussa pyritään elämykseen, ei pelkkään ravinnon nauttimiseen ja tärkeä periaate on ollut kysymys siitä, mitä olisi kiva nauttia saaristossa ja lähellä tuotetut ja useissa erilaisissa annoksissa hyödynnettävät raaka-aineet, mikä osaltaan pienentää ruuan hävikkiä. Nämä periaatteet kehittävät Finnlinesin rahtilaivojen aiempia buffet-elämyksiä aivan uudelle tasolle.

Uusien ruokien raaka-aineita kerrottiin löytyneen esimerkiksi saaristosta. Leipomotuotteita Turun seudulta, Ahvenanmaalta esimerkiksi karitsaa, saaristolaispöytä ja paikallisia limonadeja. Kuulosti vastuullisesti tuotetulta lähiruoalta.

Saimme maistiaisia ravintolatarjonnasta, ja minulle ainakin maistui. Sekä alkupalat, ruoka että monipuolisesti valittu jälkiruoka. Pääsisimmepä pian testaamaan nämä itse laivalla!

Tiedän hyvin, että ruokailu ja ravintolat ovat monille matkustajille erittäin tärkeä osa matkustamista ja erityisesti risteilyjä, joita nyt näillä uusilla laivoilla tarjotaan uutena palveluna. Tähän astihan laivat ovat olleet ensisijaisesti rahtilaivoja ja niille on ajettu autolla. Nyt niille pääsee matkustajia paljon enemmän, eikä ole kysymys ollenkaan enää autoilusta.

Meille kuitenkin uusien laivojen tarjoamat oleskelutilat ovat vielä tärkeämpiä. On tarjolla viihtyisiä tiloja, joissa voi istuskella, lueskella, tehdä käsitöitään ja katsella ihania saaristolaismaisemia tällä Itämeren ihanimmalla saaristoalueella. Katselin syödessämme seinälle heijastettuja diakuvia ja niiden kanssa odotan nytkin tilaisuutta päästä kokeilemaan tätä reittiä uusilla laivoilla. Rahtilaivoillahan olemme kulkeneet jo ennenkin myös tätä Naantalin ja Kapellskärin välistä reittiä.

Finnlinesin omilta sivuilta voit käydä lukemassa lisää ja myös varata laivamatkan. Finnisiriuksen neitsytmatka lähtee Naantalista 15.9.23 aamulla. Sille osallistuminen houkuttelisi meitä kovasti myös siksi, että yhtenä esiintyjänä laivalla on silloin meille tuttu Rajaton ja videoina on tarjolla myös ystävämme Eeppi Ursinin musiikkia. Tämäkin on uusi piirre Finnlinesin uusilla laivoilla. Niillä on myös viihdettä, aiemminhan sellaista ei ole ollut ollenkaan, on ihan itse voinut viihdyttää itseään kannella, saunomalla tai kuntosalissa ja tehdä vähän ostoksiakin. Lapsille on tähänkin asti ollut leikkitiloja.

Meillä on yli kolmenkymmenen vuoden ajalta jo kokemuksia Finnlinesin laivamatkoista. Olemme usein myös niistä jo kirjoitelleet, voit lukea täältä:
https://ailajajuha.com/category/finnlines-laivamatkat/

17 ajatusta artikkelista “Finnlinesin uudet laivat Naantalista

  1. In Via's avatarIn Via

    Mainiota, että Finnlines panostaa nyt palveluun. Aika kuluu huomattavasti mukavammin hyvän ruoan ja viihdykeiden parissa. Uskon, että risteilyille on myös asiakkaita.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Minustakin tämä tuntuu hyvältä muutokselta. Naantalin ja Kapellskärin väli on ollut tähän asti tarjolla vain autoilijoille, joilla ei oikein ole ollut muita tarpeita. Onhan siellä ruokailu kuulunut samaan hintaan, mutta se on ollut enemmänkin vain sellaista perusruokaa. Nyt se maksaa kyllä erikseen, mutta on varmasti parempaa.

      Liked by 2 people

      Vastaa
  2. Reissu-Jani's avatarReissu-Jani

    Hyvä että tulee lisää vaihtoehtoja ja varsinkin näillä rahtireiteillä tunnelma on hyvinkin seesteinen ja rauhallinen. Kokemusta on Seawind aluksella matkustamisesta Suomen ja Ruotsin välillä. PItäisi käydä varmaankin tämä uusi laiva kokeilemassa.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Minäkin haluaisin tämän nyt kokeilla, vaikka normaalisti kuljemme autolla Travemündeen. Ei huvita ajaa Ruotsia, ennemminkin levätä laivalla, mutta kokeilu olisi kiva. Ja varmaan on myös niitä risteilyistä tykkääviä.

      Tykkää

      Vastaa
  3. reissukuume's avatarreissukuume

    Olin jo nääääin lähellä varata paikan neitsyt matkalle, mutta tulin sitten toisiin aatoksiin. On kuitenkin kiva kuulla, että Finnlines panostaa palveluun ja että myös autottomat matkailijat huomioidaan 🙂

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Niin olimme mekin, mutta sitten tehtiin testi ja tuloksissa näkyivät ne kohtalokkaat kaksi viivaa. Eli ei voitu. Finnlinesin rahtilaivat ovat jo yli 30 vuotta olleet meidän valintamme lähinnä Vuosaaresta Travemündeen, mutta pari kertaa myös tämä reitti. Tuo autottomien mukaan pääsy tällekin reitille ja risteilymatkojen tarjonta on ihan uutta. Travemünden laivoille pääsevät, vaikka se ei kovasti mitään erityisiä palveluja heille tarjoa. Meille autoilijoille kyllä!

      Tykkää

      Vastaa
  4. Mari's avatarMari

    Tämä tai nämä uudet laivat tälle reitille kyllä kiinnostavat. Koska matkailemme eniten juuri autolla ja juurikin Ruotsiin tai Ruotsin kautta, vaihtoehdot aina kiinnostavat. Eniten on käytetty Turku-Tukholma -reittiä, koska Turkuun vain noin tunnin matka ja Naantaliin vähän vähemmänkin. Varmasti tulee seurattua tai ainakin vertailtua reitin hintoja, kun seuraavan kerran suuntaamme Ruotsiin. Risteilylle tuskin koskaan tuollekaan välille tulee lähdettyä.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Me olemme ajaneet tosi harvoin Ruotsin kautta, mutta nämä uudet laivat kyllä tekisi mieli käydä kokeilemassa. Meiltä kun on Vuosaareen reilut puoli tuntia ja Turkuun ja Naantaliin kestää Helsingistä ajaa.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Luulisin, että löytyy, ruoka ja se viihdetarjontakin ovat niin monille matkailijoille tärkeitä. Meille ei, mutta olisihan tuo kiva ainakin kerran kokeilla. Tilat houkuttelevat.

      Tykkää

      Vastaa
  5. Mari/ Maailma kotina's avatarMari/ Maailma kotina

    Nyt viimeaikoina lisätty monia reittejä, riittääköhän asiakkaita kaikkiin. Toisaalta ehkä ennakoidaan nuorison vähentävän lentämistä – nyt tarvitaan vaan kattavat junayhteydet (olen ymmärtänyt, että niissä ongelmia)

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Tämähän ei siis ole uusi reitti, vaan uusi laiva, jolle entisen rahtilaivakonseptin tilalle on lisätty monipuolisemmat ruokailut, erilaiset oleskelutilat ja jopa viihdettä. Aikaisemmin tämän reitin laivoihin ei edes päässyt ilman autoa, eli nyt tästä on tehty sopiva myös autottomille ja tarjonnalla kilpaillaan myös ristelymatkustajista. Saas nähdä, miten risteilykysyntä muuttuu tai muuttuuko ollenkaan laivayhtiöiden välillä.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Sain sinne kutsun. En oikein tiedä, miksi juuri minäkin pääsin mukaan, kun se ei ollut mitenkään iso tilaisuus. Erilaisia medioiden edustajia. Me olemme kyllä aktiivisia Finnlinesin reittien käyttäjiä, olleet jo yli 30 vuotta.

      Tykkää

      Vastaa
  6. Jenni / Unelmatrippi's avatarJenni / Unelmatrippi

    Me olimme tuolla Finnsiriuksen neitsytmatkalla Naantalista Kapellskäriin. Tajusin aika viime hetkellä, että se osuisi tosi hyvin yhteen reissusuunnitelmiemme kanssa. Siirsin sitten alun perin suunnittelemaani lähtöpäivää yhdellä taaksepäin, jotta pääsimme nimenomaan tuolle ekalle matkalle mukaan. Laiva on todella tyylikäs ja viihtyisä kaikin puolin! Tykkäsin.

    Mekin olemme käyttäneet enemmän Saksan-lauttaa, mutta aina välillä on tullut mentyä myös tuota Kapellskär-Naantali-väliä. Nyt olimme menossa Norjaan autoilemaan, niin se oli tällä kertaa meille paras vaihtoehto.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Kiva kuulla, että kokemus oli hyvä. Me emme ole vielä päässeet kokeilemaan tuota reittiä, lähdimme jälleen syyskuun lopulla Travemünden kautta Saksaan ja tulemme samaa reittiä ensi viikolla kotiin. Eli odottelemme. Kyllä mekin joitain kertoja olemme Ruotsin kautta ajaneet, mutta näin talviaikaan Travemünde on ainoa, joka meille kelpaa.

      Tykkää

      Vastaa

Jätä kommentti Mari Peruuta vastaus