Frigiliana on moneen kertaan nimetty Andalusian kauneimmaksi valkoiseksi kyläksi. Olen aika valmis olemaan samaa mieltä, vaikka toki kauniita kyliä on paljon muitakin. Siitä en ole ihan samaa mieltä, että kannattaa myös kiivetä sen korkeimmalle mäelle, jossa joskus on sijainnut linna, nykyisin tuskin edes raunioita. Polku on kovin kivinen, siellä törmää aaseihin, joiden puremista varoitetaan, ja eksyin kunnolla, kun etsin toista tietä alas. Mutta kaunis paikka!

Valkoinen kylä vuoren rinteellä. Ihan tyypillistä Andalusiaa.

Auton voi jättää kohtaan, jossa tiet erkanevat vanhaan ja uudempaan kaupunkiin. Vasemmalla on parkkihalli. Ohitimme sen vahingossa ja ajoimme vasemmalle jonkin matkaa ennen kuin kadun varressa löytyi sopiva kolo autollemme. Ei huono sekään, lähdimme ylös lähimpiä näkemiämme portaita pitkin.

Kamera auttaa selviämään noususta. Tulee niin paljon houkuttelevia pysähtymiskohteita. Kapeat kadut, valkoiset talot ja runsaat kukkaistutukset ovat ne, miksi kylää pidetään kauneimpana. Nämä kuvat ovat maaliskuun alusta, kuinkahan paljon värikkäämpiä kukat ovat jo vähän myöhemmin?

Katujen kivetyksetkin ovat koristeeellisia.

Ihan uskomatonta on, että nämä kadut eivät ole pelkkiä kävelykatuja. Niillä kulkee myös autoja. Väistämään joutuu ovien syvennyksiin. Uskomatonta!

Yhden pysähdyspaikan tarjosi myös auki ollut kirkko.

Täällä näimme ensimmäistä kertaa myös tällaisen kokoelman apostoleista.

Kylän yläpuolella on linnan rauniot, joille voi myös kiivetä.

Houkuttelivat kiipeämään, vaikka loppujen lopuksi reitti olikin jo aika hankala. Muutama vuosi sitten kiipesin. Ylhäällä varoiteltiin kyltein aaseista, jotka voivat jopa purra. Törmäsin niihin, mutta en sentään joutunut purruksi.

Näin komea on maisema sieltä linnan raunioille johtavalta polulta kohti sitä uudempaa osaa kylästä.

Tämä kuva on raunioilta vanhaan kaupunkiin edelliseltä käyntikerraltamme. Kiipesin silloin siis yksin ja itse hahmotan, missä Juha tuolla istui odottamassa. Melkein keskellä kuvaa, kahden päällekkäin olevan oven alapuolella rinteellä olevan kivilohkareen takaa alkavan kadun päässä penkillä punaiset farkut jalassa. Itse löydän hänet kyllä, vaikka välimatkaa onkin.

Nyt en kiivennyt linnan raunioille. Näytti siltä, että ylös johtava reitti oli entistäkin kivisempi.

Yksi asia, mikä meitä miellyttää täällä, on se, että pikkukadut eivät ollenkaan ole täynnä matkamuistomyymälöitä. Toki sellaisiakin on, mutta sopivasti.

Ja jotain kivaa voisi kyllä poimia kotiinkin vietäväksi. Emme tällä kertaa ottaneet kuitenkaan tätä, otin vain kuvan muistoksi.

”Elä jokainen hetki
Hymyile joka päivä
Rakasta aina Frigilianaa”

Parhaat kahvilat ja ravintolat ovat näköalaterasseilta. Tai ainakin suosituimmat.

Kattonäkymät täältä.

Päiväkahvien jälkeen olikin sitten aika vaihtaa ylöspäin kipuaminen alaspäin meneviin portaisiin.

Auto löytyi helposti. Alaspäin ajaessamme edessä oli Nerja ja sen takana meri. Näillä paikoilla ei ole välimatkaa kuin muutama kilometri, joten voi ne käydä molemmatkin samalla kertaa. Me olimme käyneet Nerjassa jo edellisenä päivänä, joten nyt jatkoimme matkaa Malagan suuntaan.

Se kertomus edellisen päivän Nerjan käynnistämme on täällä:

Nerja