Bilbaosta Vichyyn – Espanjasta Ranskaan

Viimeiset vuorimaisemat ja viiniostokset Espanjassa ennen rajan ylitystä, ei pidetty turhaa kiirettä, vaikka päivän matka aika pitkä olikin, yli 600km. Navigaattorin käskettiin ensin välttää tietulleja ja päätettiin harkita tullitiemahdollisuuksia päivän mittaan uudelleen. Vichy päämääränä oli ennestäänkin tuttu paikka, majapaikka vain oli nyt toinen, molemmat kyllä hyviä.

Olimme jo parikymmentä kilometriä Bilbaon ulkopuolella, kun aamulla lähdimme. Lähimpään Mercadonaan oli viisi kilometriä, ja siitä aloitettiin, kun yhden lapsen perhe oli pyytänyt kesän juhliinsa tiettyä kuohuviiniä. Näiden hintaerot ovat lähes uskomattomia. Suomessa sama viini maksaa yli kympin.

Ja sitten maisemanautintoa ilman tietulleja. Tällä reitillä. Kiemurtelevia vuoristoteitä. Ihan kiva aamu.

Vuoristotiet ovat välillä hyvinkin haasteellisia. Mutta onneksi tässäkin rinteessä oli kivien vieriminen huolellisesti estetty.

Ranskan puolelle tullessa Biarrizissa matka jotenkin hidastui. Sivutiellä oli nopeusrajoituksia ja liikennevaloja ja sitten käännyimme isommalle tielle, vaikka viitassa oli merkintä ”Peage”, eli oltiin tulliteillä. Illalla laskin yhteen, kuinka paljon olin kortillani maksanut ja summa oli 56€. Välillä olimme poikkeilleet poiskin, katseltiin sopivasti karttoja ja tienviittoja, eli aika paljon sitä maksua kuitenkin kertyy.

Mutta tämä on valinta. Maksulliset moottoritiet ovat Ranskassa rauhallisia ja hyväkuntoisia.

Ranskan moottoriteiden levähdyspaikat (AIREt) ovat yleensä myös väljiä ja hyvin hoidettuja.

Tällaisen reitin olimme siis päivän mittaan ajaneet.

Vichyn kaupunki tuo mieleen muistoja historiasta, olihan se paikka, jossa hallitus oli pitkään pelkkä Natsi-Saksan nukkehallitus. Vaikka tämän historian tunneilta muistimmekin, ei nukkehallituksen imago vaikuttanut siihen, että valitsimme sen uudelleenkin pysähdyspaikaksi. Se on viihtyisä ja rauhallinen kaupunki, sopivassa kohdin Ranskan läpiajoreitin varrella.

Vichyn Ranska perustettiin, kun Ranskan hallitus teki aselevon Saksan ja Italian kanssa kesäkuussa 1940. Ranska oli kaoottisessa tilassa saksalaisten edetessä nopeasti, ja voitokkaan hyökkäyksensä jälkeen Saksa halusi ’itsenäisen’ ja ’neutraalin’ valtion Ranskaan ja vuonna 1942 Vichyn hallituksesta tuli pelkkä Natsi-Saksan nukkehallitus, jolloin siellä alettiin vainota myös juutalaisia.

Vichy valittiin Ranskan valtion pääkaupungiksi, koska Marseillessa oli liikaa rikollisuutta ja Toulouse oli liian vasemmistolainen. Läheinen suurkaupunki Lyon olisi ollut myös hyvä valinta, Lisäksi Vichy sijaitsi keskeisessä paikassa ja siellä oli paljon ministereille kelpaavia hotelleja.

Ihan hyvän hotellin löysimme siis viime vuonna mekin. Bel appartement proche des parcs – parking gratuit, hinta 69€ oli juuri sellainen, mitä nimikin lupaa. Nätti huoneisto, puistojen lähellä ja kadulla ilmainen parkki. Kaikki hyvin. Paitsi että hetki sitten (04/2024) kävin katsomassa tätä vaihtoehtoa ja hinnat olivat paljon korkeammat.

Nytkin olimme Vichyssä hyvissä ajoin ja jälleen kerran majapaikan avain löytyi koodin kanssa kotelosta. Tämän talon takapihalla oli sisäänkäyntimme. Residence Germot – Appartements design Centre Ville proche Thermes hinta 57€. Oikein hyvä, siisti, varusteltu, parkkipaikka rauhallisen kadun varressa.

Viime vuonna Juhalla oli flunssainen olo ja lähdin yksinäni kävelemään. Lähellä olevat puistot olivat miellyttävä alku illan kävelyretkelle.

Vichy on myös historiallinen kylpyläkaupunki. Lämpimiä lähteitä ja niiden vesiä olisi tarjolla vieläkin. Tässä Source des Celestines.

Puisto oli kauniisti joen varrella. Olimme ajaneet kaupunkiin tätä siltaa pitkin ja ihmetelleet näitä lippuja. Tämän sillan nimi oli aiemmin ”Bellerive Bridge”, ja nyt sen nimi on ”Jaques Chirac” -silta. 260 metriä pitkä silta on se on koristeltu kaikkien Euroopan maiden lipuilla. Jalkakäytävät ovat leveitä ja joka suuntaan on pyörätie – miten houkuttelevaa!

Kävelin sillalla käytyäni keskustan suuntaan ja kun näin korkean tornin, suuntasin tietysti sinne. Église Saint-Blaise oli ulkoa päinkin näyttävän näköinen, mutta jos olisin joskus Vichyssä päivän, kävisin ilman muuta sisällä.

Kirkon vieressäkin oli huikean hieno rakennus. Korkea ja kapea. Päädyssä lukee lyseon nimi. Voikohan tällainen rakennus olla lyseo? Vai onko se vain jotain historiaa?

Katuja kävellessä tuli kyllä katseltua ylöspäin muutenkin. Oli päätyjä, koristeltuja ikkunoita, parvekkeita ja kaikkea sellaista, mitä kauniissa kaupungissa voi olla.

Parc des Sources oli viehättävä ja kaunis, mutta yllättävän hiljainen. Oli arki-ilta, olisi luullut ihmisiä olevan enemmän liikkeellä, mutta aika yksin kuljin. Ja nautin rauhasta rakennuksia ja näkymiä ihaillen.

Nyt ollessamme täällä uudelleen kävelimme yhdessä tätä puistoa. Voih! Satuimmekin keskelle puistoremonttia, eikä samaa nautintoa tullutkaan, kuin viime vuonna.

No, täytyy ottaa se positiivinen puoli ilahduttamaan näkemäämme. Kun hienoa puistoa näin remontoidaan, siellä on kesällä vielä hienompaa kuin viimeksi.

Ja oli täällä osviittaa siitä, että näkymiä riittää ja tapahtumille on tiloja.

Kaupungintaloa kohti käveltiin hiljaista ostoskatua. Hiljaisuus varmaan johtui kellonajasta, muuten oli kyllä houkuttelevan näköistä.

Kaupungintalon edessä oleva aukio oli hiljainen sekin. Komea talo.

Tein leppoisan iltakävelyn viime vuonna yksin ja tänä vuonna Juhan kanssa Vichyn kauniissa kaupungissa, joka takuulla olisi tarjonnut paljon enemmänkin, jos olisimme viettäneet siellä toisenkin yön ja kunnon päivän. Menee kyllä harkintaan, kunhan tuo puistoremontti on ohi.

Yksin olin viime vuonna kierrellyt, koska Juha koki olevansa vähän flunssainen ja oli kyllä parempi, että kuski tarvittaessa lepäilee. Varsinkin kun majapaikkamme oli siihen sopiva, oli keittiö sekä olohuone ja makuuhuone erikseen.

Tänäkin vuonna majapaikassamme olisi kyllä viihtynyt illan, vaikka se vähän pienempi olikin.

Seuraavana päivänä jälleen aamulla poikkesimme kauppaan, kun jälkikasvu oli esittänyt tuliaistoiveen, eli saman kuin viime vuonna.

Kuskilla sitten olikin tehtävänä ajella Ranskasta jo lähelle Saksaa, eli Colmariin. Hiukan pitkä päivämatka tämäkin meille, noin 450km, mutta hyvin se sujui ja hyvällä säällä. Pikkuteitä pitkin ajelimme tälläkin kertaa, ilman tietulleja, mutta ei se ollut mikään ongelma.

Viime vuonna ajoimme Vichystä Saksaan asti ja silloin ensimmäinen pysähtymiskohteemme oli Lapalisse, jossa näyttävä linna kauniine puistoympäristöineen houkutteli siihen.

Olin juuri astellut portista linnan sisäpihalle, kun samasta portista yllättäen tuli hieno urheiluauto. Ja sitten toinen, kolmas, neljäs jne – kunnes koko piha oli täynnä niitä. Kävin kysymässä yhdeltä niistä kuvia ottaneelta naiselta, mistä oli kysymys ja hän etsi seurueesta englantia osaavan henkilön, joka kertoi, että tämä on Porsche-järjestön oma juttu. He tekevät tällaisia matkoja yhdessä autoillen. Joskus vain opastetun päiväkäynnin, joskus pidemmänkin matkan. Esimerkkinä hän mainitsi muutaman päivän Italian matkan. Olipa hauska kokea tällainenkin yllätys kesken matkaa. Linnassa käyminen jäi kyllä seuraavaan kertaan, samoin viereinen kirkko, kun emme halunneet häiritä turisteina jumalanpalvelusta.


Loppupäivä kului nytkin alkavan kesän värejä ihastellen ja rennosti edeten.

Näitä vihreän keltaisia maisemia riitti nytkin. Päivästämme tuli erityisesti kauneuden päivä, ensin maisemat ja sitten Colmar. Siitä sitten seuraava teksti.

Tervetuloa seuraamaan meitä myös Facebookissa. Ailajajuha

7 ajatusta artikkelista “Bilbaosta Vichyyn – Espanjasta Ranskaan

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Varsin kivaltahan tuo Vichy näytti, mutta kylläpä nuo Lapalissen puistot näyttävät hienoilta. Omaa silmää miellyttävät vielä enemmän. Ja tosiaan, hienolta näyttää tuo linnakin! Jonkinlaisia isoja moottoripyöräilijöiden tapaamisia tulee joskus vastaan, mutta enpä muista vastaavaa nähneeni Porschejen osalta.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Lapalisse oli siitä hauska kokemus, että emme olleet siihen mitenkään etukäteen valmistautuneet. Tämä oli yksi niitä pysähdyksiä, joita keksin, kun seuraan matkareittiämme Google Mapsin kanssa ja katselen, olisiko jotain kiinnostavaa.

      Tykkää

      Vastaa
      1. reissukuume

        Mahdankohan olla ainoa suomalainen, joka ei ole koskaan käynyt Ranskassa? 😀 No, olen tai en, niin ahmin mielelläni maahan liittyviä postauksia ja kasvattelen samalla matkakuumetta!

        Komppaan Mikkoa, nuo Lapalissen puistot on ihan mielettömiä!! Ja parasta, jos eksyitte sinne sattumalta 🙂

        Liked by 1 henkilö

      2. Aila ja Juha Kirjoittaja

        Kyllä Ranskassa tosiaan on paljon sellaista, joka matkakuumetta aiheuttaa. Me olemme jotenkin aina valinneet Saksan perusteellisempien pysähdysten kohteeksi, mutta kyllä meillä Ranskastakin historiaa matkoissamme on. Kyllä sinä vielä ehdit!

        Tykkää

  2. Elina / elinanmatkalaukussa

    Eikös se vichy juoma ole alunperin juuri täältä, vai muistanko väärin? Teillä on kyllä ollut kiva reitti, luin tuon Bilbao postauksenkin kun pohjoisespanja on joskus kiinnostanut. Se kun jää usein vähemmälle huomiolle kuin eteläpuoli. Hienoja nuo kylpylät tuolla!

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Kyllä muistaakseni on, vaikka en osaa selittääkään, miten se on alkanut ja mistä. Meistä tuntuu itsestäkin, että kaikki meidän matkalla on nyt ollut hyvin.

      Tykkää

      Vastaa
  3. Paluuviite: Espanjan auringosta kotiin 17 päivässä | Aila ja Juha

Jätä kommentti