Aihearkisto: Yleinen

Calahondan ja Cabopinon lankkupolut – helppoa ja hauskaa

Senda Litoral

Senda Litoral on monivuotinen hanke, jonka jälkeen Aurinkorannikolla on toimiva rantareitti pyöräilijöille ja kävelijöille noin parinsadan kilometrin matkalla aina Nerjasta Manilvaan. Mikä sen ihanampaa. Kävellä meren ja hiekkarannan yläpuolella sileää ja esteetöntä rakennettua polkua, katsella merelle, kuunnella aaltojen tyrskettä rantakiviin, antaa auringon helliä ja tuulenvireen sopivasti viilentää. Juuri tällaisen retken teimme tänään Calahondan ja Cabopinon lankkupoluilla. Meillä on useita aikaisempiakin hyviä kokemuksia sieltä.

Lue loppuun

Wien

Ihastumisia, yllätyksiä ja yksi paha pettymys sijoittuivat kolmen yön vierailuumme Wieniin. Ihastuksia olivat puistot, kirkot, patsaat ja kaikenlainen kaunis Wienissä sekä kaksi hienoa konserttia hienoissa kansainvälisesti kuuluisissa konserttisaleissa eli Musikvereinin salissa ja Schönbrunnin Orangerie-salissa.

Aloitetaanpa siitä ihastuspuolesta ja listataan myös niitä iloisia yllätyksiä ensin. Wien on meille tuttu paikka yhdeksän vuoden takaiselta kodinvaihtolomalta, jolloin vietimme siellä reilut pari viikkoa ja kiertelimme paljon sekä kaupunkia että ympäristön nähtävyyksiä. Siksi oli hyvin helppo lähteä liikkeelle ja valikoida parhaita paloja aurinkoiseen kävelypäivään.

Lue loppuun

Graz – oopperaa, tunnelmia ja tunteita

Graz on Itävallan toiseksi suurin kaupunki. Ajoimme sinne ensimmäistä kertaa ja olimme jo etukäteen aivan innoissamme monesta kiinnostavasta nähtävyydestä ja niiden kiertelystä. Linnavuori näköaloineen, sininen sukellusveneen näköinen modernin taiteen museo, joessa kelluva Murinselin keinotekoinen saari, vanha kaupunki ja monenlaiset kirkot ja kulttuurirakennukset olivat suunnittelemani kävelyreitin varrella. Eggenbergin linna, joka on yksi Itävallan merkittävävimmistä barokkilinnoista sijaitsee sen verran kaupungin ulkopuolella, että sinne olisi pitänyt mennä ykkösen ratikalla tai autolla.

Tulimme Graziin illan suussa ja pidimme kiirettä etsiessämme sopivaa parkkipaikkaa kiivetäksemme Linnavuorelle ennen auringon laskua. Onnistuimme ja melkein juoksimme mäen ylös mutkittelevaa kävelypolkua. Näkymät olivat hienot yli kaupungin. Kuuluisa katedraali, vanha kaupunki ja alempana näkyvä puisto houkuttelivat näkemään paljon.

Lue loppuun

Bohinj – Slovenian kaunein järvi

Vai onko se Bled? En osaa valita. Sekä Bled että Bohinj olivat jälleen kerran matkareitillämme, eivätkä sattumalta ollenkaan. Bled ja Bohinj ovat ohittamattomia.

Bled tarjoaa turisteille enemmän palveluja, esimerkiksi isoja hotelleja, paremmat matkayhteydet ja rakennetummat rannat, joten Bohinj on hieno valinta sille, joka arvostaa vielä enemmän luontoa ja rauhallisuutta. Näitä olemme arvostaneet mekin jo monta kertaa. Bohinj-järvellä olemme jopa uineet, vaikka se harvoin kuuluukaan päiväohjelmaamme. Ja Bohinj-järven kiersimme kerran pohjoisrannan polkua pitkin täysin kahdestaan tapaamatta ketään muuta. Polku ei kulje ihan rannassa ja kivisyytensä takia se ei myöskään ole esteetön. Rauhallinen luontokokemus kuitenkin parhaimmillaan.

Lue loppuun

Bled

Bled on on Slovenian suosituin, kaunein ja kuvatuin kohde. Järven keskellä pienessä saaressa oleva valkoinen kirkko näkyy kaikissa Slovenian matkailuesitteissä ja turistien ottamissa kuvissa. On se todella kaunis.

En edes muista, kuinka monta kertaa olemme Bledissä käyneet. Ehkä viisi?

Perusjuttu Bledissä on kiertää järvi. Järven ympäri kulkee helppo kävelyreitti, josta suurimman osan voi yhtä hyvin pyöräillä. Välillä kävelyreitti siirtyy lankkupolulle veden rajaan ja silloin tietysti pyöräilijä jää ajoväylälle. Kuuden kilometrin reitti sopii kävelyyn erittäin hyvin, koska joka tapauksessa koko ajan tekee mieli pysähdellä nauttimaan maisemista ja kirkkaasta osin turkoosista järvestä tai ottamaan kuvia. Uimarantaakin löytyy.

Lue loppuun

Vršic solatie – serpentiinejä ja maisemia

Grosslockner, Stelvio, Timmelsjoch, Furka – tuttuja nimiä, kun puhutaan vuoristojen maisemareiteistä, mutta tunnetko tämän? Vršič solatie Kranjska Goran ja Trentan välillä tarjoaa samanlaisia haasteita ja maisemia. Viimeksi ajoimme sen lokakuussa.

Vršič on Juliaanisten alppien ja Slovenian korkein kohta ja se toimii erittäin hyvänä paikkana lähteä vuoristoon patikointiretkille. Itse tie on rakennettu alun perin sotilaallisiin tarpeisiin ja sen nimi onkin Ruska cesta eli venäläinen tie. Tie Kranjska Gorasta Trentaan ei ole mahdottoman pitkä, joten ehdimme päivän mittaan kokea myös muuta kuin tämän serpentiinitien.

Aloitimme Ratecen kylän kohdalta kääntymällä vuorten suuntaan Planica Nordic centeriin, jossa on ollut lentomäen maailmanmestaruuskilpailuja viimeksi 2020. Planicalle on myönnetty myös hiihdon maailmanmestaruuskilpailut vuodeksi 2023. Ei hiihdetty, ei lennetty, mutta katsottiin hienoa maisemaa ja seurattiin nuorukaisten lentelyä alas hyppyrimäistä. Alueella oli kyllä mahdollisuuksia olla aktiivisempikin, jos olisi halunnut ja halukkaita näyttikin olevan liikkeellä. Katselin vaijerin varassa alas liukuvia ja hymyillen muistelin parin vuoden takaista lentoani Montenegrossa Tara kanjonin yli. Olisiko pitänyt taas?

Zelencin luonnonsuojelualue, jossa on turkoosivetinen lampi, rantareittejä, harvinaisia kasveja ja kahlaajalintuja sattui olemaan sopivasti lähellä, joten toinen pysähdys oli siinä. Tien vieressä olevalta parkkipaikalta oli lyhyt matka ja helpot polut lammelle, jonka vieressä oli myös lintutorni. Polulla tuli vastaan useitakin lapsiperheitä, joiden pikkuiset katsoivat meitä hymyillen, tervehtivät ja vilkuttivat. Kuulin jonkun äidin sanovankin lapselleen, että vilkuta nyt joulupukille. Parkkipaikan vieressä oleva kahvila ei näyttänyt ruuhkaiselta. Oli mukavaa ja rauhallista luontoa.

Seuraavankin pysähdyksen teimme vielä ennen varsinaiselle solatielle ajamista. Jasna järvialue näytti olevan suosittu pysähdyspaikka. Uimareille vesi taisi olla jo lokakuun alussa vähän kylmää, mutta heitäkin näkyi. Enimmäkseen ihmiset istuskelivat terasseilla ja rannoilla ja rentoutuivat katsellen maisemia ja upean kirkasta vettä. Mekin kaivelimme eväskahvit esille ja istahdimme turvalliseen ja rauhalliseen seuraan nauttimaan kahvimme kauniissa maisemassa.

Ja sitten kohti Vršičin tietä ja ylöspäin vuorille. Tie on kapea ja mutkainen, liikennettäkin näytti olevan, joten pientä varovaisuutta tarvittiin koko ajan. Hidas vauhti sopi kyllä meille hyvin, koska ympäröivät maisemat palkitsivat koko ajan.

Yksi erikoinen pysähtymispaikka reitin varrella on Ruska Kapelle eli venäläinen kappeli. Se kertoo myös tien historiasta. Tie oli olemassa aiemminkin, sitä pitkin kulkivat paikalliset pohjoisesta Trentaan ja trentalaiset vuoriston pohjoispuolelle asioilleen. Nykyisen tien rakensivat ensimmäisen maailmansodan venäläiset sotavangit. Vaaralliset työolosuhteet johtivat useiden vankien kuolemaan, sekä lumivyöryt että sairaudet tappoivat satoja vankeja. Heidän muistokseen venäläiset pystyttivät tien varteen kappelin, muistomerkin ja hautausmaan, joka näyttää olevan suosittu pysähtymispaikka reitin varrella. Hetken sain odottaa, että sain kappelista kuvan ilman muita ihmisiä. Paikasta on jälleen myös upeita vuoristonäkymiä.

Muutkin pysähdyspaikat houkuttivat. Selfienottajat jälleen jonossa ja yksi nuori mies tarjoutui ottamaan meistä päivän kuvan. Kiitos! Olimme kovin tyytyväisiä. Harvoin sitä näin upeaan maisemakuvaan pääsee.

Solatien ylimmällä osuudella odottikin sitten jo parikin yllätystä. Ensimmäisenä ihmettelimme vilkkaalla tiellä kulkevia lampaitten laumoja, jotka todellakin viis veisasivat ympäröivästä liikenteestä. Ympäristössä oli paljon lammaslaumoja rinteillä, eli ei ihme, että niitä oli tielläkin ja silittämään pyrkivät lapset näyttivät olevan tervetulleita myös.

Toinen yllätys oli valtava autojen määrä. Tästä näkyi, miten suosittuja ympäristön patikkareitit oikeasti ovat. Tällaisella kauniilla säällä ihmisiä oli liikkeellä paljon.

Tästä tulosuunnastamme ei meille parkkipaikkaa löytynyt ja ajoimmekin sitten vain läpi ja vähän alaspäin, jossa parkkeerasimme jyrkänteen viereen kapealle pientareelle niin kuin moni muukin.

Ylhäällä rinteellä näkyi reippaita ja rohkeita patikoijia, joita muutaman muun katsojan kanssa ihaillen ja ihmetellen katselimme.

Jatkoimme maisemareittiä alaspäin Trentan suuntaan. Navigaattorin näyttö ilmaisi aika uskomatonta ajoreittiä. Tuolta tultiin.

Ennen Trentaa piti pari kertaa pysähtyä katsomaan tien vieressä virtaavaa kirkasvetistä jokea. Näin syksyllä joki ei ollut ihan yhtä turkoosi kuin edellisellä kesäkuuhun ajoittuneella käynnillämme.

Trentassa alkoi mietityttää, pysähtelisimmekö lisää vaiko emme. Olimmehan kuitenkin reitillä, jolla olimme tutustuneet ympäristöön rauhallisemmin ja monipuolisemmin jo muutama vuosi sitten. Emme pysähtyneet, eli ajoimme tällä kertaa näiden paikkojen ohi. Trentassa oli mielenkiintoinen kirkko kattomaalauksineen ja Kobarikissa palkintojakin saanut sotamuseo. Molemmat hienoja pysähtymiskohteita.

Lähellä oli myös muita kohteita, jotka jäivät haikailun kohteeksi. Ei olisi ollut kovin pitkä matka. Näistä yksi olisi ollut Velika Korita Soče -rotko, jossa Soca-joki kapenee kallioiden väliin kapeaksi uomaksi. Paikka on kaunis ja vaikka siellä yleensä on jokin verran väkeä, jopa kallioilta veteen hyppiviä, ei tungosta kuitenkaan. Tästäkin oli hyvä muisto turkooseista vesistä ja kivoista maisemista.

Yksi Slovenian upeista putouksista oli myöskin kohtuullisen lähellä, eli Boka. Sielläkin olimme jo käyneet. Ylös kiipeämiseen polkua pitkin olisi pitänyt kuitenkin olla vähän enemmän aikaa kuin meillä nyt oli.

Mietimme myös, olisiko pitänyt kääntyä Trentasta idän kautta takaisin, mutta matkasta olisi tullut reilusti pitempi, emmekä tykkää vieraista reiteistä pimeällä. Eli tämäkin ihana maisema Soca joen varrelta jäi näkemättä tällä kertaa.

Matkamme jatkui Bovecin kautta sitten Italian suuntaan. Bovecissa pysähdyimme hetkeksi ruokakauppaan ja jälleen vuoria katselemaan.

Ja sen jälkeen vasta auringonlaskussa kylpevät vuorimaisemat alkoivatkin toden teolla viihdyttää.

Italiaan koukkaava reitti ei ollut ollenkaan huono valinta. Yhtäkkiä olimme niin kauniin järven rannalla, että päivän toinen eväshetki oli aivan välttämätön. Paikka on Lago di Predilin näköalapaikka. Kartan mukaan lähistöllä olisi ollut vaikka kuinka paljon kaunista nähtävää, eli sääli, että laskeva aurinko hätisteli kiirehtimään eteenpäin.

Päivään oli mahtunut upea palanen Sloveniaa ja Italiaa, monta ennestäänkin tuttua paikkaa ja muutama uusi, mutta päivää olivat värittäneet myös hyvät muistot edellisestä Slovenian matkasta, maisemista ja käyntikohteista. Slovenia on edelleenkin yksi niistä kohteista, jonne tekee mieli palata ja olimme iloisia palattuamme.

Tältä kartalta näkyvät päivän etapit.

Parina seuraavana päivänä jatkoimme muisteluamme kiertelemällä Bled- ja Bohinj-järvien rannoilla ja rinteillä.

Edellisen päivänhän olimme jo pyöräilleet ihaninta maisemareittiämme. Lue tästä:

Maisemareitti Sloveniassa pyöräillen

Heidin Maailman äärellä -blogissa oli hieno teksti samoista seuduista. Erityisesti tässä tekstissä on lisää ideoita vuorilla patikoinnista, joka meidän tekstistämme puuttuu. Ja aivan mahtavia kuvia.

Road trip Slovenian kauneimmissa maisemissa

Maisemareitti Sloveniassa pyöräillen

Triglavin kansallispuiston pohjoisreunassa Sava-joen laaksossa kulkee valtavan hyvä pyöräilyreitti Jesenicestä Italian rajalle Rateceen, josta pyörätie jatkuu Italiaan. Reitin varrelle jäävät Mojstrana, Gozd Martuljek ja Kranjska Gora, jotka ovat viehättäviä pieniä kyliä ja tarjoavat paljon majapaikkoja, laskettelurinteitä, patikkareittejä, näköaloja ja muuta viihdykettä myös matkailijoille. Pyörätie on hyvässä kunnossa ja kulkee metsän, vuorten ja niittyjen keskellä, ei edes autotien rinnalla. Siis juuri sellainen, jota me ajaisimme vaikka joka päivä. Olimme Gozd Martuljekissa 2013 kolmisen viikkoa kodinvaihtolomalla ja pyöräilimme reitillä ja muuallakin lähistöllä paljon, joten oli itsestäänkin selvää, että tulimme uudelleen juuri tänne, kun tulimme uudelleen Sloveniaan.

Löysimme upeasti tarpeisiimme sopivan majapaikan AirBnb:n kautta Mojstranasta. Oma tilava huoneisto talon alakerrassa, ystävällinen isäntä, autopaikka pihalla, pyörillekin varasto, kauppa lähes nurkan takana, joten vain viisi päivää alkoi heti tuntua liiankin lyhyeltä ajalta. Kannoimme tavaramme helposti sisään ja lähdimme auringon laskiessa käymään kaupassa ja fiilistelemään Mojstranan pienillä kaduilla. Kamera tähtäsi kuitenkin lähes poikkeuksetta vuorten rinteille.

Mojstranan kylässä saimme aamulla kysyä pari kertaa tietä ennen kuin löysimme sillan, joka ylitti Sava-joen. Pyörätie kulki tässä kohtaa joen pohjoisrantaa. Joessa oli turkoosia vettä huomattavasti vähemmän kuin muistimme edellisellä matkallamme 2013 kesäkuussa olleen.


Pyörätie oli hyvin viitoitettu.

Meillä oli päämääränä ajaa Italian puolelle Fusine-järville. Menomatka oli hienoista ylämäkeä koko matkan. Ennen järville johtavaa jyrkkää nousua tie nousi noin 200 metriä. Jotenkin se ylämäki tuntui koko ajan, sähköavustuksesta huolimatta polkeminen oli raskaampaa. Rauhallinen ja kaunis tie tarjosi näkymiä. Yksi hauska rakennelma, joka toistui niityillä, oli teline, jolle täällä nostetaan heinät kuivumaan. Siis seipäitten korvaaja, niitä täällä ei näy.

Gozd Martuljek oli paikka, jossa muutama vuosi sitten asuimme kolmisen viikkoa. Kyseessä oli kodinvaihto ljubljanalaisen pariskunnan kanssa. Heidän asuntonsa oli Ljubljanassa ja he antoivat meille tämän vuoristomökkinsä vaihtokodiksi. Tapasimme heidät Ljubljanassa, kun he olivat tulleet meiltä kotiin ja saimme sitten sen jälkeen vielä olla täällä muutaman päivän lisää. Ajasta on paljon hyviä muistoja.

Kävimme seuraavana päivänä muistelemassa ympäristöä. Emme löytäneet enää reittiä mökkiin, näytti siltä, että sen ympäristöön oli rakennettu paljon uutta. Katseltiin maisemia. Tämän vuoren juurella mökkimme oli ollut. Tuossa edessä näkyy myös Martuljekin laakso, jonka yläpäässä oli hieno putouskohde patikointiin.

Seuraava kylä oli Granjska Gora. Se on erittäin suosittu laskettelu- ja patikointipaikka. Kesällä rinteellä on paljon muutakin toimintaa, esimerkiksi pyörillä tai vaunuilla laskettelua.

Italian raja melkein huvitti. Ei tunnu rajan ylitykseltä ollenkaan, kun vain pari kylttiä kertoo siitä, että ollaan toisen maan puolella.

Pyörätie oli yhtä hyvä koko ajan.

Viitat ohjasivat Ratecen jälkeen Lago di Fusinelle. Tiestä oli tullut maksullinen, mutta pyöräilijöiltä ei maksua otettu, tyttö kioskissa vilkutti iloisesti ja peukutti meitä polkemaan jyrkkää ylämäkeä. Tien viereen oltiin rakentamassa kevyen liikenteen väylää, mutta sen valmiskin osa oli niin pehmeän sorainen, että palasimme heti autotielle. Eipä tällä tiellä paljon liikennettä ollut ja parin kilometrin hengästyttävän jyrkän nousun jälkeen olimme järven rannassa. Järviä on kaksi, eli tämän ensimmäisen jälkeen pyöräilimme vielä vähän ylöspäin toiselle järvelle.

Järven rannoilla oli ajateltu turistejakin ja kummankin järven rannassa oli kahviloita ja ruokapaikkoja. Kävellen järvet voi kiertää polkuja pitkin, mutta pyörille oli poluilla liikaa juuria.

Me joimme omat kahvit ja pyöräilimme järvien rannoilla siellä, missä pystyimme.

Kahvitaukoa venytti ympäröivä maisema. Uskomaton.

Hyvät vessapalvelutkin löytyivät.

Kaiken kaikkiaan tosi kiva käyntikohde. Helppo tulla ja liikkua pyörillä. Olisi hyvin voinut tulla myös autolla, parkkipaikkoja oli ja polkuja käveltäväksi yllin kyllin.

Jos tulo tänne oli hienoista ylämäkeä, paluu Mojstranaan piti sitten olla hienoista alamäkeä, joka sähköavusteisella pyörällä on lähes kuin ajaisi autolla vapaalla. Polkaisu silloin tällöin vauhdin ylläpitämiseksi.

Mokasimme kuitenkin. Lago di Fusinen reippaassa alamäessä oikealle johtava pyörätien viitta vilahti vahingossa ohi, ja lopulta huomasimme olevamme lähes Tarvisiossa, autotiellä. Lähdimme ajamaan sitten sitä ja koimmekin aika hurjan pätkän tämän päiväistä pyöräilyämme. Jyrkkä serpentiinitie nousi ylös rinteelle, me yritimme jaksaa ja väistellä samalla autoja, joilla oli vähän vaikea väistää meitä serpentiineissä, kun seuraavan mutkan takaa mahdollisesti vastaan tulevia ei pitkältä näkynyt.

Tältä Sportstrackerin rekisteröimältä reittikartalta näkyy, millainen alku paluumatkallamme oli. Laskimme siis Lago di Fusinelta tulevaa jyrkkää alamäkeä liian alas, ja jouduimme kiipeämään takaisin ylös laakson toiselle puolelle. Mutta ennen pitkää olimme kohdassa, josta lähti pyörätie takaisin reitillemme ja kaikki oli taas hyvin. Ja sitten vasta alkoi rauha ja rentous.

Mutta tosiaankin, selvisimme ja sitten oli kaikki hyvin.

Loput parikymmentä kilometriä takaisin olivatkin sitten pelkkää nauttimista. Kevyttä pyöräilyä hienoiseen alamäkeen ja auringonlaskun maalaamia vuorimaisemia. Nauti kanssamme!

Olimme näin toistaneet yhden nautintomme vuosien takaisesta onnistuneesta lomasta. Seuraavina päivinä toistimme niitä lisää: Ajoimme Vršicin solatien serpentiinit, kiersimme Bled-järven ja Bohinj-järven ja kiipeilimme kummankin järven rinteille. Slovenia on tosi hieno matkakohde. Jos olisimme viipyneet täällä vielä pitempään, olisi seuraava pyöräily voinut suuntautua Radovnan tielle. Sillä suunnalla on Pericnikin putous, jolla kävimme silloin ensimmäisellä Slovenian lomallamme. Radovnan kautta pääsisi pyöräillen myös Blediin. Tosin huomattavasti jyrkempiä ylä- ja alamäkiä kuin tämä Lago di Fusinen retkemme.

Vršicin solatiellä ja sen ympäristössä vietetystä päivästä voit lukea lisää täältä:

Vršicin solatie – serpentiinejä ja maisemia

Zelena Horan linna Nepomuk

Zelena Horan linna on paikka, josta emme todellakaan tienneet mitään aikaisemmin. Samoin paikkakunta, jonka nimi on Nepomuk. Ajoimme rauhallisesti Mariánske Laznésta etelään päin kohti Céske Budejoviceä ja yhtäkkiä näimme vasemmalla puolellamme korkealla mielenkiintoisen näköisen linnan. Eikä sitä ennen ollut kyläkään näyttänyt huonolta idealta poiketa tieltä.

Näin sitä välillä löytää sattumanähtävyyden. Ajoimme ensin kylään ja katselimme ympärillemme.

Viitoitusta seuraten olimme kohta melko ylhäällä ja saapumassa linnan alueelle. Sitä ennen oli kuitenkin lippukioski. Sen pitäjä ei ymmärtänyt sanaakaan niitä kieliä, joita me osaamme, joten elekielellä ostimme liput kahdelle eläkeläiselle ja parkkimaksun autolle.

Hauska juttu, maksoimme parkista, vaikka olimme ainoat vieraat koko alueella.

Tulimme linnan alueelle viimeiset sadat metrit kävellen ja olimme heti portilla hyvin hämmästyneitä vastaanotosta. Mitä tää oikein on???

Sama teema jatkui pienessä kappelissa, jonne poikkesimme heti linnan portilta. Joku natsi siellä oli saarnatuolissa ja samaa kategoriaa olivat kuvat seinällä.

Oli siellä vähän jotain kirkolliseenkin perinteeseen viittaavaa.

Kun tulimme ulos, näimme, että linnan pihalla meitä odotti nainen. Hän osoittautui oppaaksi, joka kierrätti meitä linnan tiloissa ja kertoi kuvista ja tiloista. Harmi, että meiltä puuttui yhteinen kieli kokonaan. Lopuksi sanomme hänelle kiitos venäjäksi, ja sen hän näytti ymmärtävän.

Linna oli korkealla ja sieltä oli ollut aikanaan hienot näkymät ympäristöön.

Linnan ympärille oli kuitenkin kasvanut niin paljon puita, että ihan noin avoimia näkymiä eivät ikkunat enää suoneet. Piti kuvitella, mitä terassilta olisi voinut nähdä.

Linnan piha kertoi kyllä siitä, että se on aikanaan ollut hieno.

Olimme todellakin linnan ainoat vieraat. Ei ollut auto saanut kavereita.

Zelena Horan linnan historia

Tämän kaiken oppaamme meille kertoi. Linnalla oli pitkä ja monipolvinen historia.

Zelená hora Chateau sijaitsee Nepomukin kaupungissa Plzeň-jih-alueella. Linnan paikalla oli alun perin vain linnoitettu kirkko, joka rakennettiin 1200-luvulla. On mahdollista, että kirkon linnoituksia rakennettiin vasta vuonna 1419, jolloin kukkulaa linnoitti Husin Mikoláš, joka antoi vuorelle nimen Olivetská. Vuonna 1420 Bohuslav Švamberkistä valloitti tämän linnoituksen. Linna, josta tuli linnan edeltäjä, rakennettiin vasta Hussin sodan jälkeen Hynek Krušinan ja Švamberkin toimesta. Ennen vuotta 1564 Zdeněk piti Švamberk-vuorta Švamberkissa. Vuonna 1465 täällä pidettiin tšekkiläisten herrojen kokous, jotka olivat oppositiossa Tšekin tasavallan Poděbradyn kuninkaan Georgian kanssa ja muodostivat Zelenohorskén yhtenäisyyden. Vuoden 1529 jälkeen kuningas rekisteröi linnan Rožmitálin Zdeněk Lv: lle. Jo vuonna 1536 linnaa hallitsivat taas Štemberks. Tämän päivän linna sijaitsee linnan paikalla, jonka Šternberkin perhe rakensi barokkityyliseksi linnaksi vuosina 1669-1696. Vuodesta 1726 sen omistivat maratonilaiset ja vuodesta 1784 Colloredo – Mansfeldit. Vuosina 1852 – 1931 linnan omisti Aueršperk-perhe, sitten Plavc-pari osti sen, ja vuonna 1938 Karel Blažekista tuli omistaja. Sitten linna putosi valtion omistukseen. Vuoteen 1947 asti linnan kokoelmat olivat avoimia yleisölle. Vuoden 1948 jälkeen hän palveli armeijassa ja oli teknisen apupataljoonan – Mustan paronin – kotipaikka. Vuonna 1956 hän jätti armeijan. Vuonna 1992 linnan otti haltuunsa Klášterin kylä, joka rakentaa sitä vähitellen.

Luulitko jo, että sittenkin ymmärsimme jotain? No ei, otin kuvia joistain linnan huoneiden kuvateksteistä kyllä, että voin tarkistaa, mitä näimme, mutta tämän kopioin kyllä Wikipediasta.

Joku muu oli Googlen arvosteluissa sanonut, että ”tuli hieman kiusallinen vaikutelma, linna ja koko alue on pitänyt olla kaunis, mutta omistaja on pieni kylä, jolla ei ole tarpeeksi rahaa tai energiaa korjata, vaikka se todennäköisesti yrittää. Joten linna elää todellisuudessa osoittamalla, kuinka se kaikki tuhottiin ja varastettiin. Melko surullinen. Mutta se on vierailun arvoinen”. Ei meidän vaikutelmamme ollut kiusallinen, päin vastoin oli hauska tällaisena satunnaisena vierailijana kokea ystävällinen ja perusteellinen vastaanotto.

Mustat paronit

Ja selvisihän niiden natsikuvienkin tausta. Linna oli ollut elokuvan Mustat paronit kuvauspaikka. Juonesta kerrottiin näin: ”Elokuva esittelee ”Pétepákyn” – teknisen apupataljoonan jäsenet – armeijapataljoonan, jonka muodostivat ihmiset, jotka tunnettiin kommunismin luokkavihollisina Tšekkoslovakiassa 1950 -luvulla. Ryhmään kuuluvat älymystöt, porvarilliset ihmiset, talonpojat, uskonnolliset kannattajat jne. Tätä ryhmää kompensoivat heidän komentajansa, jotka ovat kouluttamattomia mutta poliittisesti aktiivisia. Kahden ryhmän välisistä yhteenotoista syntyy järjettömiä tilanteita, jotka parodioivat Tšekkoslovakian historian ajanoloja.” Emme löytäneet mistään tietoa, pystyisikö tuon elokuvan löytämään jollain tutulla kielellä tekstitettynä. Olisi mielenkiintoista nähdä se, aihepiiri on jännittävää paikallista historiaa.

Matkalla on aina kiva törmätä sattumanähtävyyksiin. Tuli rikas päivä tästäkin. Hämärän laskeutuessa olimme Lipno nad Vltavoussa, jossa iloinen Petra odotti meitä yöksi majataloonsa. Oli ystävällinen vastaanotto ja kiva paikka ja seuraavana päivänä meitä odotti aivan toisenlainen nähtävyys: Baumwipfelpfad Lipno.

Baumwipelpfadit ovat mielenkiintoisia pysähdys- ja näköalapaikkoja. Näimme niitä kaksi tällä matkallamme ja sen lisäksi kiipeilin pariin muuhunkin puiseen näkötorniin.

Baumwipfelpfad ja Pyramidenkogel

Marianske Lazne

Mariánské Láznessa on kolme ihanuutta, jotka saivat meidät pysähtymään siellä pariksi tunniksi. Paras on pylväikkökylpylä ja erityisesti juuri se mahtava pylväikkö. Laulava suihkulähde ja muuten vain hienot puistonäkymät ja kauniit talot ovat myös huikeita. Kaikki ovat nähtävissä yhdessä paikassa, joten syötimme navigaattoriin ohjeeksi Singing Fountain ja löysimme parkkipaikan heti.

Lue loppuun

Millstätter Seen ympäri pyöräillen

Millstätter See oli meille tuttu paikka. Olimme jo kerran pyöräilleet sen ympäri ja juuri siksi halusimme tehdä sen jälleen. Koko järven ympäri kulkee pyörätie kauniissa maisemissa ja matkaksi tulee vain reilut 30km.

Aamunäkymä terassiltamme kiirehti matkaan lähtöä. Tuonne ja pian!

Aika pian olimme pyörien päällä, ajoimme tien reunassa pyöräilijöille varattua kaistaa ja kaivelimme mielestämme muistoja kahdeksan vuoden takaa, josta tämä kuva.

Muistomme olivatkin yllättäen kauempana ja erilaisia kuin kokemamme ajelu nyt. Silloin oli mieleemme jäänyt rantaa pitkin kulkeva rauhallinen pyörätie, mutta nyt ajoimme ihan autojen vieressä ja vähän jännitimme aina mahtumista, kun oli vastaantulijoita tai jalankulkijoita. Jotain oli tapahtunut. Mutta ei tämä mahdoton ollut. Paikoitellen välissä oli jopa kaide.

Tien vieressä oli vähän väliä tarjolla penkki tai muu paikka, jolle pysähtyä katselemaan aivan ihastuttavia maisemia. Nämä olivat muistojamme myös.

Ja kun katsoi välillä toiseen suuntaan, näkyi hienoja rakennuksia myös.

Tämän rakennuksen pihalle piti kiepauttaa katsomaan sitä myös pihan puolelta.

Vielä ei ollut kahvitauon aika, mutta siihen kutsuvia puistotiloja oli kyllä.

Järven pohjoispäässä on Spittal an der Draun kaupunki, jonka tällä kertaa ohitimme. Kaunis paikka poiketa kyllä. Tämäkin kuva on yhdeksän vuoden takaa.

Hetken pyöräilyn jälkeen olimme järven länsipuolella, jossa pyörätie nousi ylemmäs rinteeseen ja tarjosi toisenlaisia näkymiä järven yli. Täällä vihdoin pidimme sen kahvitauonkin.

Katselimme järven yli ja kuvittelimme jo näkevämme siellä hotellimmekin. Ei se tarkemmin tarkasteltuna ollutkaan tämä rakennus, vaikka olikin hyvin saman näköinen.

Järven eteläpää lähestyi.

Olimme jo vähän kauempana kaikkein tiiviimmin asutusta alueesta ja pysähdyimme hetkeksi kuuntelemaan jälleen yhtä ison kellon kilkatusta.

Oli täällä muutakin nähtävää.

Järven eteläpäässä oli myös iso uimaranta-alue.

Teimme uimarannan jälkeen pienen mutkan Radentheinin kylään. Ihan kiva, mutta ei mitään erityistä, nätti pikkukylä. Sieltä tullessa olimme tiellä, joka kulki korkeammalla rinteessä ja nautimme taas uudenlaisista näkymistä. Hetken mietimme, olivatko yhdeksän vuoden takaiset muistomme rauhallisesta pyörätiestä jostain täältä. On se mahdollista, puut vain olivat sitten kasvaneet korkeammiksi.

Ruska alkoi värittää maisemia.

Kävelimme pihan kautta omalle patiollemme ja aloimme katsella huomisen reittiä Slovenian puolelle.

Klagenfurtin suuntaan lähdimme ja löysin reitin varrelle yhden mieleenpainuvimmista kiipeilykokemuksistamme tällä matkalla. Pyramidenkogel. Se on puusta tehty näkötorni aivan upeassa ympäristössä. Ylös oli 441 porrasta ja kun olin ylhäällä, soitin Juhalle, että en kyllä vähään aikaan tule takaisin, niin ihanat näkymät olivat.

Kirjoitin näkötornista samassa tekstissä kuin aikaisemmin käydyissä Baumwipfelpfad-rakennelmista.

Baumwipfelpfad ja Pyramidenkogel