Ilolan Arboretum

Maisemapuisto ja metsäpuutarha, jossa hoidettua aluetta noin 15 hehtaaria. On puita, kalliorinteitä, puistoa ja lampia, kesän alussa alppiruusut ja atsaleat kukkivat loistavasti, syksyllä voi ihastella ruskaa ja sillä välillä koko kesän Suomen luontoa. Puistossa on myös patsaita. Noin kolmen kilometrin helpolla kävelyretkellä näkee kaiken tämän.

Puisto on Kiikalassa 22 kilometrin päässä Salon keskustasta ja vain 17 kilometriä ykköstieltä Salon ABC Piihovin liittymästä Perttelin kautta. Muutamat ystävät ovat suositelleet tätä meille jo vuosia, ja vasta nyt sattui sopiva hetki poiketa.

Puiston omalla sivustolla kuvataan puistoa ja sen periaatteita näin. Kertoisin itse aivan samalla tavalla kokemukseni jälkeen:

Ihan aluksi katselimme puistoa, jossa oli taidetta. Taideteokset vaihtelevat jonkin verran joka kesä.

Hetken päästä olimme kalliopuistossa. Hauska yhdistelmä silmille. Sekä tavallisimpia suomalaisia puita että istuteltuja pihapuita.

Ja sitten kävelimme lammen rantaa.

Kesäkuussa käydessämme lampien rannoilla oli paljon enemmän kukkivaa maisemaa.

Lammessa kasvoi ja kukki heinäkuussa iso määrä lumpeita, valkoisten lisäksi bongasimme myös yhden punaisen kukan.

Lampi oli tosi kaunis ja tännekin oli joku patsas etsiytynyt istumaan.

Ennen lampea kalliopuiston jälkeen oli jo näkynyt paljon alppiruusupensaita, mutta eivätpä enää näin heinäkuun puolivälin jälkeen juurikaan kukkineet. Lammen jälkeen olikin sitten oikeita alppiruusupolkuja. Tänne suunnistetaan ensi vuonna kuukautta aikaisemmin! Nyt ihasteltiin vain näitä valkoisia pensashortensioita.

Ja olihan täällä heinäkuussa muitakin kukkia.

Kesäkuussa 2026 alppiruusuja kukki huomattavasti enemmän pitkin metsää.

Oli kukkia, mutta myös nuppuja, eli ainakin koko kesäkuun ajan polkujen varret ovat värikkäitä.

Kesän alussa oli monin paikoin myös maassa kasvavia tuttuja kukkia, kuten kissankäpälää, oravanmarjoja, metsätähtiä ja sammalleimua. Mutta löysimme myös pari meille uutta, eli nämä: kanadanruohokanukka ja keltamaite (?).

Voih! Heitin juuri kierrätykseen noin tuhat taimiruukkua. Olisi ollut ehkä jotain ideaa askarteluun, jos olisin ensin nähnyt tämän.

Olipa antoisa käynti, suosittelemme! Oli sekä nähtävää että kuunneltavaa, kun linnut lauloivat metsässä. Ja polut olivat helppoja kävellä, hoidettuja ja viitoitettuja.

Ajelemme Helsingin ja Turun väliä tosi usein, erityisesti Helsingistä Saloon asti ja olemme tästäkin kirjoittaneet erittäin paljon luetun tekstin:

Helsinki – Turku taukopaikat

3 ajatusta artikkelista “Ilolan Arboretum

  1. Paluuviite: Pölkinvuori – ihana kukkapuisto metsässä | Aila ja Juha

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *