Drielandenpunt – Dreiländereck – kolmen maan rajapiste

Itäisessä Belgiassa on Kolmen maan rajapiste, jossa kolme maata kohtaavat: Belgia, Saksa ja Alankomaat. Olimme ajamassa Kölnistä takaisin Belgiaan ja poikkesimme Vaalserbergin kukkulalle, joka on Alankomaiden korkein kohta (322m). Rajapisteen ympärillä on Boudewijn-torni Belgian puolella ja Labyrintti Hollannin puolella sekä luontopolkuja, jotka yhdistävät kaikki kolme maata. Oli hauska paikka poiketa.

Tässä seisomme vähän sateisena iltana Hollannin puolella suunnilleen askeleen päässä Saksasta ja Belgiasta.

Olimme ajaneet Saksan suunnasta Aachenin ohi Vaalsin kaupunkiin ja sieltä kääntyneet ylös pienempää mutkittelevaa tietä.

Olimme paikalla vasta illalla, koska päivä oli kulunut Kölnin kitarakaupoilla ja pienillä tienvarsipysähdyksillä, ja tämä johti siihen, että mikään turisteille suunnattu ei ollut enää auki. Mutta oli kiva mutkitella mäen päällä kuitenkin.

Tästä Boudewijn-tornista näkyy pitkälle. Ylös pääsee sekä hissillä että portaita.

Panoraamanäkymän kuva netistä:

Näköalatornista otetusta kuvasta näkyy, mitä mäen päällä on. Varmaan suosituin ja näyttävin ehdottomasti on tämä labyrintti. Otin kuvan ilmoitustaulun esittelystä, koska aidan yli ei päässyt labyrinttiä katsomaan.

Kiersin labyrinttipuiston ympäri ja katselin maisemia. Paviljongin takaa näkyy äskeinen näkötorni.

Liput liehuivat.

Tällainen rajakivi pystytettiin vuonna 1986 lähelle kolmen maan rajapistettä, kun rajat olivat vielä tiukasti suljettuja. Sillä oli hyvä idea, koska siinä missä muut rajakivet menneisyydessä symboloivat poliittista itsepäisyyttä ja jakautumista, Euregio-kivi on yhdistymisen ja yhteistyön symboli, joka todistaa pitkäaikaisesta rajat ylittävästä yhteistyöstä.

Polkua kiertäessä näki mäeltä näkymiä myös kiipeämättä torniin.

Poluille oli viittoja metsän suuntaan. Jos täällä olisi pidempään ja poutapäivänä, voisi olla kiva kävellä vähän metsässäkin, koska metsä ei ole laaja ja sen reunoilta olisi varmasti lisää näkymiä.

Poutapäivinä nauttisi sitten näistä terasseistakin.

Tämmöinen hauska pikkupiipahdus. Kun sattuu matkan varrelle, käydään uudestaan ja silloin nähdään labyrintti aidan sisäpuolelta ja kiivetään torniin. Lapset kuulemma tykkäävät erityisesti labyrintistä.

Seuraavat käynnit ovatkin sitten päiväretkiä Belgian eri kaupunkeihin: Bryssel, Antwerpen, Mechelen, Ghent. Kaikki kivoja.

9 ajatusta artikkelista “Drielandenpunt – Dreiländereck – kolmen maan rajapiste

    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Hauska idea sulle, jolla maailma on kotina. On muuten käyty tuollakin rajapyykillä kerran. Muistaakseni noin viisi vuotta sitten. Oli kyllä hieno kihlajaispaikkavalinta teillä.

      Tykkää

      Vastaa
  1. reissukuume's avatarreissukuume

    Hauskoja minunkin mielestäni nuo monen maan rajapyykit, vaikkei niihin itselläni mitään henkilökohtaista muistoa liitykään 🙂 Kivoja kuvia, ja hauskannäköisiä rakennuksia!

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Nämä ovat aina jotenkin kivaa nähtävää ihan kartan hahmottamisenkin takia. Eikä ollut huono piipahduskohde, vaikka olikin sateinen ja vähän myöhäinen ilta.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Lapsuuden kotipitäjässäni oli aikanaan seitsemän pitäjän rajapyykki, mielenkiintoista. Ei enää, kun kuntia on yhdistynyt. Labyrintti on puistokonseptina aika kiva. On oltu muuallakin, muistaakseni viimeksi Barcelonassa.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      On juuri tuo, mekin olemme kerran siellä vierailleet. Oli aika suosittu, kävijöitä silloin ruska-ajan retkeilijoiden joukossa oli paljon. Kiva ajatus sinänsä.

      Tykkää

      Vastaa
  2. Paluuviite: Belgian kodinvaihtoloma | Aila ja Juha

Jätä kommentti Paula - Gone with the Gastons Peruuta vastaus