Lyhtyfestivaali Malagassa

Tänään oli festivaalin viimeinen päivä, onneksi huomasimme tämän! Tapahtuma oli Malagan Park Oestessa marraskuun lopulta tähän päivään. Tapahtuma ei ollut edes ilmainen, kahden eläkeläisen pääsymaksu yht. 36€. Mutta oli hieno juttu. Keräsin tähän blogipostaukseen vain kuvia, koska tapahtuma on jo ohi.

Marraskuun lopulta tähän asti joka päivä on siis nähty kuusisataa käsin tehtyä lyhtyä ja yli 4000 valolähdettä. Lyhdyt on valmistanut kiinalainen työryhmä perinteisellä tyylillään ja tapahtumassa oli erityiset päivät, kun kiinalainen uusi vuosi alkoi. Materiaali oli maalaamalla koristeltua metallia ja silkkiä. Lyhdyissä käytettiin tietenkin vähän energiaa kuluttavia LED-valoja. Lyhtyjen luojana on ollut Ximenez Groupin firma, joka tekee jouluvaloja maailmanlaajuisesti.

Tämän festivaalin isoin teema on myös perinteinen Kiinalainen lyhtyjuhla, jota vietetään vuonna 2025 Käärmeen merkin alla, joka symboloi viisautta, vaurautta, varovaisuutta ja pitkäikäisyyttä.

Malagan kaupunginvaltuusto tukee festivaalia, joka on syntynyt taiteellisen valaistuksen johtavan Ximenez Groupin ja Kiinan tärkeimmän lyhtyfestivaalien järjestäjäyhtiön Lantern Groupin välillä.

Tällaiseen iltaan siis osallistuimme. Olimme paikalla jo heti, kun tapahtuma alkoi klo 18, mutta vasta kun aurinko todella laski, tunnelmasta tuli voimakkaampi.

Kierrettyämme valofestivaalin, kävelimme rantakatua pitkin Malagan Maria Zambranon asemalle. Kiva kävelyreitti tämäkin.

Yritin etsiä tietoa siitä, onko tämä toistuva perinne Malagassa. En löytänyt mitään tarkkaa tietoa. Tietysti esim kiinalaisen uuden vuoden viettäminen on perinne, mutta miten se täällä tapahtuu, en löytänyt. Ja Ximenez Group järjestää näitä erilaisia valofestivaaleja ympäri maailmaa, aivan erityisesti jouluvaloja. Firman kotipaikka on Puente Genil Espanjassa. Olemme käyneet siellä jouluvaloja kiertelemässä pari kertaa ja on ollut kyllä vaikuttava kokemus.

Puente Genil – jouluvalojen keskus

Tässä vielä linkki tapahtuman sivulle.

Festival de las Linternas Malaga

16 ajatusta artikkelista “Lyhtyfestivaali Malagassa

    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Normaali lippu olisi ollut 4€ enemmän. Puisto ei ole laaja. Siellä on iso lampi, jonka ympärillä tämä valotaide oli. Sen lisäksi puistossa oli myös pari urheilutilaa, esim koriksen pelaamiseen ja vähän leikkipaikkoja lapsille ja sellaista muuta puistorekvisiittaa. Enpä usko, että paljon yli kilometri tuli askeleita, vaikka kiemurtelin valojen seassa kameran kanssa. Minustakin tällaiset on kiva nähdä, vähän halvempi lippu olisi minusta kyllä riittänyt, mutta kai näillä niitä kustannuksia on pakko kattaa.

      Tykkää

      Vastaa
  1. Ne Tammelat's avatarNe Tammelat

    Vau! On kyllä taidokkaasti toteuteutettuja valoteoksia ja mikä määrä yksityiskohtia! Olipa tuuria, että satuitte paikalle ja pääsitte ihailemaan niitä. Mielenkiintoinen tapahtuma kaikkinensa.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Tosiaan, olimme tosi iloisia, että satuimme huomaamaan tämän tapahtuman ja pääsimme katsomaan. Espanjassa tällaista tapahtuu paljon.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Emme olleet tästä kuulleet mekään. Etsin netistä tulevia karnevaali- ja feriatapahtumia ja sitten tämä vain hyppäsi esille yhdessä postauksessa. Ei ollut edes mikään virallinen turisti-info, joten ihmettelin. Me myös katselemme tällaisia aivan mielellämme aina.

      Tykkää

      Vastaa
  2. Tiina Johanna / Kookospalmun Alla's avatarTiina Johanna / Kookospalmun Alla

    Olipas hienoja teoksia! Hienompia, kuin odotin itseasiassa. Olisin itsekin mieluusti tuonne mennyt, jos olisin siellä suunnilla ollut teidän tapaanne. 🙂 Kauniita teoksia ja kivoja teemoja, kuten eläimiä ja luontoa eri väreissä. Nähtäväksi jää, onko jokavuotinen perinne?

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Ihastuimme mekin, tällaiset erikoisuudet ovat aina mahtavaa nähtävää. Yritin etsiä tietoa jatkosta, mutta mitään tarkkaa en löytänyt. Kiinalainen uusi vuosi juhlitaan kyllä joka vuosi, mutta liittyykö tämä siihen tulevaisuudessakin, en tiedä.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Tavallaan vähän tulee mieleen muutkin jutut täällä Espanjassa, koska esim. jouluvalot ovat valtavan näyttävät ja monipuoliset täällä. Juuri tämän Ximenez-groupin tekminä.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Emme mekään tätä mistään turisti-infosta löytäneet, ihan sattumalta jostain paikallisesta postauksesta. Marras-joulukuussahan täällä on valtavan paljon muuta samanlaista. Näittekö?

      Tykkää

      Vastaa
      1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

        Nuo kaikki ovat meillekin tuttuja kohteita. Jardin Botanicon jouluvalot ovat viime vuosina olleet uusi lisä kaupunkien jouluvaloihin, joita olemme kierrelleet katsomassa Aurinkorannikon kohteiden lisäksi myös esim Puente Genilissä. Tuo Viveros Guzman on myös paikka, jossa lähes joka kerta käymme. Sieltä saa myös koriste-esineitä, ja meille on sieltä tarttunut hahmoja seimiimme. Hieno!

        Tykkää

Jätä kommentti