Luimme jostain Espanja.comin artikkelista kerran El Valdésista ja laitoimme sen heti muistiin kartalle seuraavaa matkaa varten. Sinne siis! Barcelonan vierailun jälkeen se oli hauska ja merkittävä kokemus, koska El Valdésin kylän koristelut muistuttavat Antoni Gaudista. Ihan Sagrada Familia -kirkkoa täällä ei ollut, mutta ihania koristeellisia näkymiä paljon. Kylä on kukkulan laella Rincon de la Victorian pohjoispuolella ja vaikka sinne on meren rannalta vain viitisen kilometriä, serpentiinien ajaminen oli taas tietynlainen haaste. Jatkoimme haastetta vielä ajamalla korkeammalle uusia serpentiinejä eli Moclinejoniin. Molemmat sijaitsevat Axarquían alueella.

Jälleen yksi mutkatie matkallamme. Näin edettiin Rincon de la Victorian kohdalta ylöspäin.

Kylään tullessa on aina jännittää, löytyykö mistään helppoa parkkipaikkaa. Täältä löytyi tällaisen näköalapaikan vierestä ja katselimmekin siltä heti ympäristön rinteitä. Ylempänä näkyi Moclinejonin kylä.

Sitten pientä katua ylämäkeen.

Ja kohta olimmekin Axarquían aukiolla.

Aukio oli täynnä yksityiskohtia seinämillä ja seinän vieressä oli myös lähde, josta tuskin tänään mitään vettä mistään tuli.

Ja sitten seuraava mäki ylöspäin.

Ja sitten oltiin tasolla. jossa ne pääkohteet vasta olivat. Kaikki oli alkanut 1990-luvun puolivälissä, kun kylän asukas Antonio Montañez päätti rakentaa oman talonsa tähän erityiseen tyyliin. Casa Museo de la Axarquían kotimuseossa on vaikuttava etnografinen kokoelma, mutta ulkopuoli on aito kunnianosoitus Antoni Gaudín taiteelle. Montañez jopa avaa ”museotalonsa” yleisölle erityistilaisuuksissa, mutta eipä mikään ollut meille nyt auki. Maaliskuun toinen päivä, lauantaiaamu. Mutta ei se mitään, ulkona oli hienoa nähtävää.

Talon vieressä on koulu ja sen vieressä leikkipuisto, jolla on aidan sijasta rajanaan juna.

Leikkikentän vieressä on myös muistomerkki, joka on omistettu alueen kivenhakkaajille (picapedreros). Kivenhakkaajat olivat aikoinaan erittäin tärkeitä tässä osassa Málagan maakuntaa, mutta sittemmin ammatti on kadonnut. Muistomerkin viereisellä seinällä on myös mosaiikkipuu, jonka oksien viereen on kirjoitettu alueen viimeisten kivenhakkaajien nimet.

Junan muodostamalla aidalla on isoja ruukkuja, jotka ovat mosaiikkien koristamia.

Ja junan vierellä penkkejä.

Myös lamput on koristeltu mosaiikeilla.

Koulu on tämän aukion vieressä ja koulun pihan vierestä pääsee kävelemään vielä ylöspäin ja katselemaan näkymiä.

Myös ylempänä olevissa taloissa on koristeellisuutta.

Mäen toisella puolella on jälleen kerran runsaskukkainen hautausmaa.

Ja sinne kävellessä törmäsi jo vähän kylän arkeenkin. Mielenkiintoista, hevosen ja minun välissä ei ollut minkäänlaista aitaa.

Kylän näköalapaikoilta alas kävellessä (tai ajaessa) näki vielä lisää yksityiskohtaisia koristeita talojen sisäänkäynneillä.

El Valdés on myös Axarquían Ruta de la Pasa (rusinareitti) varrella, jota ajoimme viime vuonna ja kirjoitimme siitä tekstinkin.

Noin viiden kilometrin automatka vei meidät vähän isompaan Moclinejon kylään, josta emme etukäteen olleet lukeneet oikeastaan mitään. Se vain näkyi niin kivasti rinteellä, että teki mieli käydä katsomassa.

Olisi pitänyt lukea etukäteen tai katsoa ainakin kartta, koska navigaattori ohjasi meidät jälleen kerran jyrkkien pikkukatujen kautta ”keskustaan”. Onneksi peilit säilyivät ehjinä ja löysimme parkkipaikan. Lähdimme kävelemään ja tällaisia asioita näimme. Eli kaunis kylä tämäkin.

Vaikka aika uskomattomalta tällainen asemakaava näyttää.

Tällainen näköalakatu oli myös hieno.

Täällä oli aukion seinämillä kylän tunnuslauseita:

Ja näkymä roomalaiseen amfiteatteriin.

Ja jälleen yksi uskomaton puu. Varmaan tosi iäkäs.

Näköalatasanteelta näkyi jo merelle asti. On vaikea kuvitella, että tuonne alas kesti kyllä noin puoli tuntia ajaa.

Etsimme jälleen uutta reittiä takaisin parkkipaikallemme ja näimme tällaisen ohjaavan asukkaan. Tosi harvoja näimmekin kävelymme aikana.

Hyvin jatkui. Tulimme rinteen reunalla kiertävää katua pitkin hautausmaan reunalle ja tiesimme olevamme lähellä autoamme. Kävimme kuitenkin kurkkaamassa sisäpuolelle ja olikin mielenkiintoinen asetelma. Oli nimittäin aika monta penkkiä istujille, niiden vieressä hedelmäpuita ja niiden takana ikään kuin hedelmätarhan seinänä haustausmaan haudat.

Sitten autolle ja uusi reitti omasta päästä kartalle, ettei navigaattori taas ohjaisi niiden pikkukatujen jyrkkien mutkien kautta. Hyvin meni. Alas tullessamme edessä näkyi jälleen El Valdesin pieni mutta ainutlaatuinen kylä.

Toivottavasti sinäkin ehdit tänne joskus, jos et ole vielä käynyt. Oli sen verran erikoinen paikka.

Siitä viimevuotisesta Rusinareitistä on teksti täällä:

Rusinareitti Andalusiassa.

Tervetuloa seuraamaan meitä myös Facebookissa: Ailajajuha