Aamulla satoi. Parinkymmenen kilometrin päässä Arenenbergissä Sveitsin Salensteinissä on hieno Napoleon-museo. Museot ovat yleensä aika kivoja sadepäivän kohteita.
Ei satanut kovin paljon kuitenkaan. Seuraavaa opastettua kierrosta odotellessa kävimme kävelemässä museon alapuolella olevassa puistossa. Pientä sadetta, mutta rauhallista kaunista maisemaa. Juha vähän marisi portaitten määrää. Olihan niitä.
Kävimme viemässä kamerat, kännykät ja takit säilytyslokeroon museokauppaan. Itse museoon ei saa ottaa mitään mukaan.
Samalla Juha pääsi vertailemaan miesten pituutta. Olihan nykysuomalainen selvästi pitempi. Napoleon oli 157 senttiä pitkä. Hän oli siis keskipitkä ranskalaismies, mutta lyhyt upseeriksi. Osittain lyhyyden vuoksi hän päätyi tykistöön. Napoleonin vastustajat käyttivät Napoleonia esimerkkinä ihmisestä, joka kärsi lyhyydestään ja kompensoi tätä suuruudenhulluilla maailmanvalloitussuunnitelmilla. Napoleon-kompleksi siis.
Tämä rakennus on varsinainen Napoleon-museo. Siinä ovat asuneet pääasiassa Napoleonin pojat, jotka perheen karkotusprosessien takia eivät enää voineet palata Italiaan.
Opas aloitti Napoleonin sukupuusta. Seinällä oli ainakin seitsemän Napoleon-nimistä henkilöä sukupuussa. Itse putosin sukulaisuussuhteista aika äkkiä, Juha ehkä osasi sijoittaa eri ihmisiä ja tapahtumia paremmin kartalle. Sen ymmärsin, että Napoleonin äidillä oli yhteensä kolmetoista lasta, joista kahdeksan eli aikuisiksi. Äiti kylvetti lapsiaan joka toinen päivä, vaikka siihen aikaan ylimystökin kylpi vain suunnilleen kerran kuukaudessa.
Kannatti näitä lapsia pestä. En ollenkaan etukäteen tiennyt, että tuo lapsikatras aikuisena olisi hallinnut Eurooppaa niin vahvasti kuin tänään opin.
Napoleon Bonaparte oli Ranskan keisari ja Italian kuningas, veli Joseph Napolin ja myöhemmin Espanjan kuningas, sisko Élisa Toscanan herttuatar, veli Ludvig Hollannin kuningas, sisko Caroline Napolin kuningatar, veli Jérome Luoteis-Saksan Westfalenin kuningas, sisko Pauline Guastallan ruhtinatar ja herttuatar ja veli Lucien Caninon ja Musignanon ruhtinas.
Tässä vaiheessa olisi melkein toivonut, että kierroksen opas olisi vaihtanut kielen sveitsinsaksaan, tässäkin oli jo aivan liian paljon muistettavaa. Mutta niin vain mentiin neljä kerrosta mitä hienompia huoneita isot huopahiihtimet jalassa, että alkuperäiset lattiat ja matot eivät turistien askeleista menisi pilalle.
Harmi, että ne kamerat piti jättää sinne infoon. Kiertelimme upeita huoneita ja esillä oli myös Napoleonin ajan naisten pukuloistoa. Joskus turistiaikoihin ryhmät ovat kuulemma suuria, mutta meidän neljän hengen ryhmämme sai aivan rauhassa katsella kaiken kenenkään estämättä.
Kierroksen jälkeen kävimme vielä katsomassa Napoleonin oman kylpyhuoneen eri rakennuksessa.
Rakennuksen pihallakin oli kaunista nähtävää. Pieni kappeli esimerkiksi.
Myös maisemat olivat upeat.
≈
Sisällä oli ollut paljon alkuperäisiä kalusteita ja aitoja maalauksia. Näistä terassikalusteista en tiedä, mutta ainakin olivat hyvin aikakauteen sopivia.
Napoleonin vaikutus maailmanhistoriaan on valtaisa. Hänen sotansa, päätöksensä ja taistelunsa vaikuttavat yhä eri osiin Eurooppaa, Amerikkaa ja Aasiaa. Napoleonin lakikokoelma elää yhä osana eri maiden lainsäädäntöä, hän organisoi uudelleen Ranskan koulujärjestelmän, kehitti useita tieteenaloja, otti ensimmäisenä käyttöön joukkorokotukset isorokkoa vastaan, rakensi useita kaupunkeja ja sairaaloita sekä perusti Ranskan keskuspankin. Napoleonin takia Ruotsikin ajautui mukaan sotiin, minkä takia Suomen alue liitettiin Venäjään. Napoleon on ollut maailmanhistoriassa tärkeämpi kuin aikaisemmin tajusinkaan.
Tarkempi kuvaus Napoleonin elinvaiheista sisältyy Juice Leskisen kappaleeseen Napoleonin mopo. Mopo näkyi edelleen olevan pysäköitynä museon pihalla.
Kannattaa kuunnella. Siinä on hyvin selitetty jopa se, miksi Napoleon joutui hylkäämään ensimmäisen vaimonsa, kun ei saanut aikaan perillistä.
Napoleon-museossa käynti oli ollut tosi antoisa. Jatkoimme kierrostamme puiston puolella. Ehkä näille viinitarhan linnunpelättimillekin olisi joltain iskelmänikkarilta löytynyt jokin selitys.
Puisto alkoi olla jo vähän syksyisen näköinen. Voisin kuvitella sen vielä kukkivampana kesäaikaan.
Hedelmiä alkoi jo olla näkösällä.
Napoleonin omenapuukin oli tavallista isompi. Maistoimme paria pudokasta, ihan ok.
Nämä hedelmät ja vihannekset eivät tainneet olla kovin merkityksellinen osa Napoleonin omaa ruokavaliota. Olimme kierroksella kuulleet, että Napoleon kuoli vatsasyöpään huonon ruokavalion takia. Hän söi paljon suolassa säilöttyjä elintarvikkeita, vähän hedelmiä ja vihanneksia, mikä oli osaltaan heikentämässä hänen terveyttään. Me lähdimme saman tien naapurimaahan Saksaan ostamaan viikoksi kurkkua, paprikaa ja hedelmiä.
Sveitsin tulli ei meidän ruokakuormaamme tarkistanut, vaikka ruokaa koskevat määräykset ovatkin hyvin tarkat. Päivämme päättyi erinomaisen kauniiseen auringonlaskuun.
Voit seurata matkojamme ja retkiämme Facebookissa: Ailajajuha.
Hauskasti kerrottua historiaa!
TykkääTykkää
Kiitos Seija! Meillä oli aika hauskaa itsellämmekin. Sekä päivällä, että tuota kirjoittaessa.
TykkääTykkää