Meidän piti ajaa taas yhteen uuteen valkoiseen kylään, eli Yunqueraan. Toisin kävi, ajoimme paljon muuallekin, El Burgoon, Rondaan, Marbellaan ja Cabopinon rantaan. Matkalle osui pari huikeaa näköalapaikkaa ja pari ihmisyllätystäkin.

Ohitimme tällä kertaa pysähtymättä Pizarran ja Casarabonelan, joissa olemme käyneet monta kertaa ennenkin ja joista olemme kirjoittaneetkin.

Tälle Pizarran Santolle kiipesimme jälleen kerran tällä viikolla.

Samoin Casarabonelassa vierailimme maaliskuun puolivälissä uudelleen.

Ensimmäisen näkoalapaikan ja ensimmäiset ihmiset kohtasimme viisi kilometriä ennen Yunqueraa. Zoomailimme siinä molemmat maisemaa ja aloimme yhdessä ihailla näkemäämme englanniksi. Hetken päästä kysyin: Are you British? No, vastasivat Düsseldorfissa asuvat saksalaiset. Seuraavassa lauseessa kerroinkin, että kyllä me osaamme myös saksaa. ”Wir haben es in der Schule gelernt.” Ja siitäkös pariskunta innostui. Juttelimme vaikka mitä, paikoista, joissa olimme käyneet ja hekin ja he ihmettelivät, että me osaamme englannin lisäksi saksaa noin hyvin. Pääsimme hehkuttamaan Suomen koulua, jossa lapset opiskelevat paljon kieliä ja menestyvät. ”Ja, Pisa natürlich…” Suomen koululaitos tunnetaan.

Yunqueran pikkukatujen ajaminen oli aika turha haaste. Ei löytynyt edes viittoja, jotka olisivat kertoneet keskustasta, kaupungintalosta tai turisti-infosta. Tulimme takaisin kaupungin reunalle, jätimme auton ja jatkoimme kävellen kohti kirkon tornia. Se nyt yleensä on jotenkin keskeisellä paikalla.

Ihan nätti kaupunki.

Yunquera on Sierra de las Nievesin alueella, missä kasvaa vuoren rinteillä erittäin uhanalainen pinsapo-puu eli jalokuusi. Tämän yksilön näimme kaupungin aukiolla, metsään asti emme nyt menneet. Uudet kävyt olivat vasta alkaneet kasvaa.

Puun neulaset ovat hopeisen ohuet ja sen kävyt kasvavat ylöspäin.

Näkymää hallitsee Ylösnousemuksen kirkko 1800-luvulta. Kirkon kohdalla eräs nainen siisti katua. Otimme siinä kuvaa kirkosta ja katselimme tornia ja yhtäkkiä nainen kysyi, haluaisimmeko kirkkoon sisälle. Si, vastasimme ja nainen lähti hakemaan jostain avainta, avasi rautaportin, avasi kirkon oven, teki ristinmerkin ja alkoi kertoa meille kirkosta ja näyttää seinillä olevia Marian, Jeesuksen ja Virgen Carmenin kuvia.

Erityislaatuisin oli tämän nuoren pojan kuva. Hän oli seurakunnan diakoni Juan Duarte, joka kuoli 1936  vain 24-vuotiaana juuri vähän ennen kuin hänet olisi vihitty papiksi. Hänet tunnettiin esimerkillisenä kristittynä, jonka kommunistit vangitsivat Espanjan sisällissodan alkumetreillä kapinayrityksen epäonnistuttua, jolloin tasavaltalaiset kohdistivat terrorinsa erityisesti konservatiiveiksi kokemiinsa kirkon edustajiin. Juan Duartea kidutettiin viikko, eikä hän suostunut kieltämään uskoaan, ja sitten hänet surmattiin bensiiniin valeltuna polttamalla. Vuonna 2007 hänet julistettiin pyhimykseksi. Nainen kertoi tämän espanjaksi ja oli pakko sanoa, että emme ymmärtäneet kaikkea, johon nainen totesi, että hänellä on kotona kortti, jossa on sama englanniksi, me saamme kyllä sen.

Kirkossa oli esillä jo pääsiäisviikkoa varten sinne tuotuja patsaita. Upea ja valoisa kirkko.

Oli kiva käynti muuten niin suljetussa kaupungissa, jonka info ja tärkein museo olivat auki sunnuntaisin.  Palasimme parkkikselle ja otin kuvan kesästä.

Pikkuisen itse kylän ulkopuolella avautuivat sitten mukavat näkymät kaupunkiin vanhan arabien aikuisen linnan vartiotornilta. La Torre Vigía tai Castillo oli vartiotorni, itse linna sijaitsi suunnilleen siinä, missä nyt on käymämme kirkko. Torni on alkuperäisessä muodossaan, se on pyöreä ja kolmikerroksinen. Ensimmäisen kerroksen ovesta kiivettiin sisään tikkaita myöten ja ylempien kerrosten ikkunaluukuista ammuttiin vihollista. Torni on kokenut kaksi merkittävää muodonmuutosta. Itsenäisyyssodan aikana (1808-12) sitä käytettiin puolustautumiseen ranskalaisia ja Napoleonia vastaan. Toinen uudistus oli rauhanomainen. Tornista on tehty Yunqueran Astronominen havaintotorni, museo ja näköalapaikka.

Tornilta onkin upea näkymä yli kylän.

Yunquerasta suuntasimme El Burgoon. Ajoimme hiljaiseen kylään ja käännyimme saman tien pois, kun ajattelimme, että se on yhtä hiljainen ja suljettu kuin edellinenkin. Olisi tietenkin voinut katsoa, olisivatko Castillo de Miraflores tai Rio Turónin rannat tarjonneet jotain kivaa nähtävää suljetussakin kaupungissa.

Saimme kuitenkin nauttia upeista näkymistä El Burgoon hetkeä myöhemmin, kun osuimme Mirador del Guarda Forestalille. Kiipesimme  ylös katsomaan maisemia, ihan joka suuntaan. Wau!

Mirador Cuenca del Río Turón Natural Monument – Mirador del Guarda Forestal, on 900 metrin korkeudessa meren pinnasta ja sillä on huikea sijainti Sierra de las Nievesin kansallispuiston pohjoisreunalla. Sen huipulla on 1977 pystytetty patsas, jonka tarkoituksesta ja sanomasta en kuitenkaan löytänyt enempää tietoa, kuin että se on pystytetty metsänvartijajoukkojen satavuotisjuhlan kunniaksi. Yllättävän sotilaalliselta se vaikutti.

Kunnon tauon ja kahvihetken jälkeen jatkoimme Rondan suuntaan maisemista nauttien. Tarkoituksella jätimme itse kaupungin nyt väliin, kahdestakin syystä. Ensinnäkin se ansaitsee paljon enemmän kuin pienen automatkan pysähdyksen ja toiseksi olemme jo käyneet siellä. Juttu on tämän linkin takana: Ronda.

Silloin Rondassa käydessämme olimme liikkeellä bussilla ja harmittelimme, että ei ollut mahdollisuutta pysähtyä, nauttia maisemista ja ottaa kuvia. Nyt oli siihenkin tilaisuus.

Rinteitä värittivät jo keltaiset pensaat.

Laskeva aurinko teki maiseman muodoista mielenkiintoisia.

Pidimme lopuksi jo vähän kiirettä ehtiäksemme ihailemaan auringonlaskua Cabopinon rannasta Artolan dyyneiltä. Ihan viime tipassa!

Ensimmäistä kertaa emme olleet täälläkään. Edellinen juttu näistä rannoista ja auringolaskuista on täällä: Sillat Artolan dyyneillä ja Calahondan rannoilla.

Maisemapäivämme päättyi täysikuun paistaessa. Aamulla tehdyt suunnitelmat eivät ihan pitäneet, mutta silti sanoisin, että hyvä päivä!

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt Helsingin lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.

Vielä lopuksi kartta ajomatkastamme: