”Buenos dias! El monasterio esta cerrado hoy y abierto mañana a las diez, y El Valle de los Caídos también. Los pasaportes, por favor.”

Eli suomeksi: ”Hyvää iltapäivää! Luostari on tänään kiinni, avataan huomenna kymmeneltä samoin kuin Kuolleitten laaksokin. Saanko passinne?”  Tervehdys osoitti tiivistetysti sen, miksi kukaan koskaan tulee San Lorenzo del Escorialiin. Saimme tiedot aukioloajoista heti hyvän päivän toivotuksen jatkeeksi ennen kuin olimme ehtineet  kysyä edes karttaa, saati sitten kirjautua hotelliin tai saada huoneen avainta.   Paikkakunnalla ei  oleteta olevan mitään muuta nähtävää kuin luostari ja Kuolleitten laakso.

Lähdimme kuitenkin iltakävelylle pieneen sympaattiseen paikkaan todentamaan epäilymme. No, eipä siellä juuri mitään ollut, mitä olisi erityisesti pitänyt nähdä. Pieniä putiikkeja, terasseja ja nätit kukkivat puut luostarin puutarhassa ja katujen kulmissa, mutta eipä kylässä mitään vikaakaan ollut helmikuun lopun iltana.

Hyvissä ajoin ennen kymmentä seuraavana aamuna olimme syöneet aamiaisemme sen toisen hotellivieraan kanssa ja olimme jo kävelemässä luostariin. Juhan oli vaikea salata tunteitaan, kun hän näki pari luokallista pieniä koululaisia olevan tulossa samaan paikkaan.

Luostarirakennus on ollut tärkeä osa Espanjan kuninkaallista historiaa. Se on ollut  kahden kuninkaallisen suvun eli Habsburgien ja Bourbonnien  palatsina vuosisatoja ja sinne on haudattu kaikki Espanjan kuninkaalliset. Ja totta kai paikka on Unescon maailmanperintökohde.

Nykyisin siellä kuljetaan ihmettelemässä upeaa kirjastoa, basilikaa, kuninkaitten asuntoja, arkkitehtuuri- ja taidemuseoita ja kuninkaitten hautakammioita. On se ehdottomasti käymisen arvoinen. Jos ei ole automatkalla, kuten me, vaan esimerkiksi Madridissa, se sopii hyvin käyntikohteeksi sieltä käsin. Tunnin junamatka tai bussimatka.

Sisällä kuvaaminen oli kiellettyä, mutta ei sille mitään voi, että vartijan kääntäessä selkänsä, joitain hutilaukaisuja pääsee syntymään, kun kohde on oikeasti vaikuttava.

Ensimmäinen tuli hienosta holvista, jonka seinillä oli maalauksia Raamatun tapahtumista.

Toinen portaikon katosta.

Kolmas yhden kappelin katosta.

Seuraavat kaksi hautaholvien puolelta. Tässä kuninkaallisia hautoja.

Ja tämä kuva on lasten hautaholvista.

Paikassa oli niin paljon hienoa nähtävää, että piti ostaa itselle opaskirja, että jäi kuvia muistoiksi asti. Onneksi ostin, kuvat ovat minulle aivan tolkuttoman tärkeitä. Tässä kirjasta kolme aukeamaa.

Kuninkaiden hautakammiossa oli kuninkaiden arkkuja päällekkäin pyöreän holvin seinillä. Vaikuttavaa.

Kirjasto, aivan upea kattoholvi.

Kuninkaiden asuntojen loistoa. Mahtaisiko uni tulla tällaisessa makuuhuoneessa?

Upea puutarha ei ollut tähän aikaan vuodesta auki yleisölle. Näimme puutarhureita työssään ja saimme kuvat geometrisista muodoista ja kukkivista puista aidan takaa.

Kolmentoista kilometrin päässä luostarista on Kaatuneiden laakso eli  Santa Cruz del Valle de los Caídos, jossa on Espanjan sisällissodassa kuolleitten muistomerkki.

Kaatuneiden laakson monumentin rakensivat pakkotyöhön tuomitut tasavaltalaiset vuosina 1940-1958. Tällä hetkellä Espanjan hallitus haluaa siirtää Francon jäännökset sieltä muualle. Ajatus liittyy siihen, että Francon haudan vuoksi monet espanjalaiset kokevat Kaatuneiden laakson olevan jonkinlainen kunnianosoitus joukkomurhalle ja paikkaa pidetään viimeisenä fasistijohtajan monumenttina. Francon aikana tapettiin ja vangittiin kymmeniätuhansia toisinajattelijoita. Diktaattorin  hallintokausi on Espanjan nykyhistorian suurin kipupiste.

Vielä Francon jäännösten siirtäminen ei ole onnistunut. Omaiset vastustavat sitä ja poliittisestikin asia jakaa mielipiteitä.

Vähän ristiriitaisissa tunnelmissa lähestyimme siis paikkaa. Halusimme sen nähdä, mutta toisaalta emme oikein olleet varmoja, mitä sinne suuntaavista turisteista ajatellaan.

150 metriä korkea kiviristi kohoaa kukkulan yläpuolelle. 

Sen alle on louhittu valtava katedraali.

Ulkopuolella olevat pylväät kätkevät taakseen vaikuttavan pylväskäytävän.

Täälläkään ei saanut kuvata sisällä. Ostin pari postikorttia, joissa on tuo kiistanalainen Francon hauta ja sen takana oleva kappeli.

Ristiriitaisissa mietteissä katselimme Katedraalin edestä avautuvaa maisemaa. Tai ehkä ei edes ristiriitaisissa, koska diktaattorin valtakausi ja sen aikaiset asiat ovat ehdottomasti jotain, jota emme voi itse hyväksyä. Mutta mitä kuolleille pitäisi tehdä nyt?

Espanjan nykyhallitus pelkää hautamuistomerkistä muodostuvan jonkinlaisen nationalistien ja äärioikeistolaisten pyhiinvaelluskohteen. Tällaisena helmikuisena tiistaina tuollaisten joukkomielenosoitusten mahdollisuus ennemminkin huvitti. Pari hassua turistia koko kentällä, sisällä enemmän vartijoita kuin turisteja ja parkkipaikka olisi ollut ilman meidän autoamme typötyhjä.

Tyhjältä parkkipaikalta lähdettiin suorittamaan seuraavaa kohdetta, mikä ei ihan pieni ollutkaan. Ajettiin lähes 50 km takaisin pohjoista kohti ja tultiin Segoviaan. Juha kyseli matkalla, olisiko kaupungilla mitään yhteyttä kitaristi Andres Segoviaan, mutta ei. Kyllä tämä muusikko syntyi Linaresissa Andalusiassa, opiskeli Granadassa ja kuoli Madridissa. Sain Juhan silmät loistamaan, kun kerroin, että Segovia soitti sekä sormenpäillä että kynsillä.

Reilun puolen tunnin ajon jälkeen olimme parkkitalossa lähellä Segovian Akveduktia ja tällainen näkymä odotti tullessamme portaat kadulle.

Segovian turisti-info oli myös saman tien tehtäviensä tasalla. Tuskin ehdimme kysyä ”mapaa”, kun hän jo pyöräytti kolme rinkulaa kartalle: Katedraali, Alcazar ja Akvedukti, jonka vieressä jo valmiiksi olimme. Ja oikealla kädellä viittaus kulman taakse oikealle: ”Aqui, la calle a la derecha…” Kysyin, olisiko jotain muuta tärkeää ja sain pari rinkulaa lisää. Kaupungin muurit ja juutalaisen hautausmaan.

Ja sinnehän me sitten, katedraalin suuntaan. Ihania pikkukujia pitkin.

Poikkesimme yhdelle näköalapaikalle, josta näkyi kaupungin yli Sierra de Guadarraman vuoriston lumihuipuille.

Plaza Mayorin laidalla tulimme ihanan koristeellisen Katedraalin luo.

Sisällä käyminen näytti taas ihan huikeita näkymiä.

Katselimme sisäpihalta tornia, jonne kuitenkaan en nyt lähtenyt kiipeämään.

Pieni pätkä reipasta kävelyä ja olimme Alcazarin linnalla.

Tässä kohtaa teimme työnjaon. Juha osti eläkeläislipun linnaan ilman torniin kiipeämistä ja minä ostin vain lipun torniin. Hyvä työnjako! Tosin Juhan ottamat kuvat linnan sisätiloista herättivät minussa vähän kateutta. Olisi ollut kiva nähdä nämäkin.

Itse kiipesin jälleen kerran kapeita kierreportaita linnan torniin.

Ja ihailin näköaloja sekä kaupunkiin että vuorille. 

Asetelma tarjosi taas mahdollisuuden ottaa kaksi meille tyypillistä kuvaa: ”Tonne se taas kiipesi.”

Ja ”Tonne se taas jäi.”

Segovian ravintoloiden turisteille tarjoama annos on kokonaista savustettua possua ”Cochinillo”. Emme olleet liikkeellä päivällisaikaan, joten päätimme nauttia oman possumme kahvilan tarjoamana keksinä.

Turisti-infon meille ruksaamat kaupungin muurit oli helppo käydä paluumatkalla, poikkesimme vain seuraavalle kadulle niiden suuntaan linnalta palatessamme.

Yksi suloinen yksityiskohta segovialaisessa katunäkymässä olivat nämä koristeelliset seinät. Niitä oli kaikkialla.

Auringon jo vähän laskiessa olimme takaisin valtavan suurella akveduktilla.

Ja pitkän päivän päätteeksi haimme auton parkkihallista ja lähdimme ulos kaupungista samalla silmäillen lähintä mahdollista huoltoasemaa. Segovian ja San Lorenzo El Escorialin välillä ei kuitenkaan ollutkaan ainuttakaan ja loppumatkalla teimmekin työnjaon: Juha ajoi varovasti ja minä rukoilin kaikin voimin. Yhteistyömme toimi, varsinkin kun viimeiset viisi kilometriä oli kohtuullista alamäkeä. Kurvasimme huoltoasemalle ja kuitista näkyy, että 70 litran tankkiin meni 70,007 litraa. Joskus menee jännäksi.

Vielä yksi etappi raportista jäljellä ennen perille tuloa. Kaksi yötä Cordobassa olivat ehdottomasti sen arvoisia.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.