Pirttimäki

En voi olla taaskin hehkuttamatta keväisen ulkoilupäivämme onnistumista ja samalla on pakko kertoa pienestä pettymyksestä nyt syyskuussa eli tänään. Lähdimme huhtikuisena sunnuntaina Pirttijärven ulkoilualueelle yhdeksän maissa aamulla. Metsä oli rauhallinen ja kaunis, ulkoilureitti helppo kulkea. Niin helppo, että välillä poikkesimme metsään pikkupoluille. Näimme kaunista kevätluontoa ja upeita lampia. Kävele kanssamme näiden kuvien mukana.

Lue loppuun

Kallahdenniemi

Kallahdenniemi on Vuosaaren keskeltä etelään työntyvä niemi. Kallahden harju on suojeltu alue, jonka kahta puolta on meri ja keskellä niemen kärkeen johtava tie, jota reunustavat komeat männyt.

Pyöräilimme rauhassa tietä, kunnes tie kaartui oikealle rantaan. Olimme keskellä ihanaa merimaisemaa, järviruo’on ja kivien takana näkyivät saaret.

Muutama päivä sitten riehunut nimikkomyrskyni eli Aila-myrsky sai katseen herkemmäksi vinojen puiden suhteen. Tulenteko ja leiriytyminen on tällä rannalla kielletty, mutta pitäisikö puihin nojailukin kieltää?

Jatkoimme rantaa pitkin ja tulimme uimarannalle. Oikein yritin etsiä katseellani muita ihmisiä, koska niin paljon on mediassa meuhkattu luontokohteitten tungoksista. En nähnyt ketään, paitsi muutaman työmiehen, jotka rakensivat tälle rannalle kolmea uutta grillauspaikkaa. Saimme ihan rauhassa nauttia merestä, tuulenvireestä ja auringosta. Pari pöytääkin olisi löytynyt kahvitauolle, mutta alle kolmen kilometrin pyöräilyn jälkeen ei vielä ollut nälkä eikä jano.

Jatkoimme rantaa eteenpäin niemen kärkeen. Ennen sinne saapumista pysähdyimme katsomaan jälleen yhtä luontokohteittemme siirtokivilohkaretta, jonka jääkausi oli tänne heittänyt Viipurin seudulta.

Kivilohkareen vieressä oli opastaulu, joka kertoi lohkareen reitin ja naureskeli samalla tietämättömille ihmisille, jotka kuvittelivat hiiden olleen asialla ja heitelleen isoja kiviä luontoon. Opastaulut muuten näyttivät hyvin uusilta, ilmeisesti täällä on kohennettu muutakin kuin grillipaikkoja.

Rannalta oli ihanat näkymät merelle. Kiviä oli paljon lisääkin.

Ja vielä eteenpäin niemen kärkeen asti. Kärjen kalliolla on komea nimi. Se on nimeltään Kuningatar. Kuningatar on entinen saari, joka on maan noustessa muuttunut osaksi mannerta. Pikkusaaret niemen ympärillä ovat Prinssi, Prinsessa ja Voirasia. Viimeistä nimeä oli vaikea ymmärtää, enkä mitenkään itse keksinyt, mistä pieni saari olisi voinut nimensä saada. Hesarin artikkelista löysin tällaisen selityksen: ”Voirasian nimi juontuu saaren vanhasta ruotsinkielisestä nimestä Smörasken, kertoo Kotimaisten kielten keskuksen nimistönhuoltaja Mariia Vidberg.  Nimi saattaa viitata joko voirasiaa muistuttavaan muotoon tai esimerkiksi runsaisiin kalavesiin. Voirasian vierestä löytyy myös Voinappi, Smörklicken.”

Tälle kivelle olisin itse valmis keksimään nimen, ellei sillä jo ole. Ilmiselvästi ”Siemennäkkäri”. Olen juuri muutaman kerran kokeillut siemennäkkäreitten leipomista ja ihan tältä kurpitsan- ja auringonkukansiemenien koristama näkkäri näyttää.

Ympärillä oleva matalikko on myös suojelualuetta luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi.

Nojailtuja puita löytyi lähiympäristöstä lisääkin.

Lahden toisella puolella näkyi Kallahden venesatama ja Aurinkorannan taloja ja hiekkaranta.

Käännyimme takaisin ja poikkesimme matkan varrella katsomaan Sofia-kulttuurikeskusta. Ihanan mielenkiintoinen paikka pyöräreittimme varrella. Juha on joskus 70-luvulla käynyt täällä, kun se oli Osuuspankin kurssikeskus, mutta nyt se on Ortodoksisen kulttuurisäätiön ylläpitämä ekumeeninen keskus. Juttelimme vastaanottovirkailijan kanssa ja hän kertoi, että kappeli ja taidenäyttely tuovat esille ortodoksisuutta esim kuvin, ikonein ja esinein, mutta toiminta on ekumeenista.

Näin viihtyisässä ympäristössä joimme kahvimme ja tuoretta korvapuustia.

Takaisin päin ajaessamme poikkesimme rantaan merkityille poluille pyörää taluttaen. Rannassakin oli hyvin uusia kaitein merkittyjä polkuja ja ohjeet pysyä niillä. Eli tällaistakin Stara on ilmeisesti tänä kesänä täällä kehittänyt.

Toinenkin kahvio tai oikeastaan myös lounaspaikka houkutteli istahtamaan. Kahvila Ullas toimii yhteistyössä Helsingin nuorisoasiainkeskuksen kanssa ja tarjoaa nuorille harjoittelupaikkoja.

Uimarannan lähellä on myös ravintola Maininki, joka olisi houkutellut edullisilla lounashinnoilla (7€), mutta emme kokeilleet.

Olimme enemmänkin liikkeellä rantoja ihailemassa ja kävin ottamassa kuvan läheiseltä laiturilta sataman purjeveneistä.

Katsoimme kelloa ja oli vaikeaa uskoa todeksi sitä, että pyörän matkamittari näytti 6km ja olimme olleet ulkona jo kolme tuntia. Onneksi on aikaa katsella ympärilleen.

Jatkoimme ajelua Aurinkolahden suuntaan. Aika hieno paikka Helsingissä ja ilmeisesti kesällä myös suosittu. Ruuhkasta ei nyt ollut tietoakaan ja huvittuneena vertasimme mielikuvissamme näkymää, joka tällä hetkellä olisi Aurinkorannikolla (siis Espanjassa), jonne ilman poikkeustilaa ja rajoituksia luultavasti olisimme olleet matkalla tänäkin syksynä. Mutta hyvä näinkin. Aurinko, syksyn ruska ja värikkäät talot ovat ihan kokemisen arvoisia nekin.

Pyöräilimme vielä eteenpäin, jatkoimme Uutelaan ulkoilualueelle, mutta siitä myöhemmin. Palatessamme aurinko alkoi laskea. Kaunista se on, vaikka vähän mielessä aina syksyllä kaihertaa se, että joka ilta lasku tapahtuu kolmisen minuuttia aiemmin.

Retkemme jatkuvat, ja Uutelastakin kirjoitan kohta lisää. Meidän retkiämme ja uusia juttuja voit seurata Facebookissa täällä:

Ailajajuha

Baumwipfelpfad Schwarzwald ja Bad Wildbad – elämys metsässä


Baumwipfelpfad


Mikä ihmeen juttu tämä on?

Pienellä googlaamisella löysin jotain. On kysymyksessä konsepti, jossa tuotetaan elämyksiä luonnossa, erityisesti metsissä, ja järjestetään tämä kaikki niin, että elämyksiin pääsee esteettömästi, pyörätuoleilla, kävellen ja  lastenvaunuja työntäen. Elämyksiin kuuluu puinen rakennelma korkealla, niin että sieltä voi katsella metsää ja muuta ympäröivää luontoa. Puisen, rakennetun polun varrella on elämyksiä ja levähdyspaikkoja ja mukavaa tekemistä erityisesti perheille. Samalla jaetaan tietoa metsästä, luonnosta ja metsäteollisuuden merkityksestä. Paikoille järjestetään opastettuja teemaretkiä ja tapahtumia, jopa konsertteja tai häitä. Näitä Baumwipfelpfadeja on useita ympäri Saksaa, ja löysin joitain myös Itävallasta ja Slovakiasta.  

Okei, siis mennään ja nähdään!

Tulimme illalla Bad Wildbadiin ja asetuimme Aparthotel Panoramaan. Juha jäi katselemaan parvekkeelta ja laittamaan iltapalaa, kun itse lähdin vielä kameran kanssa katselemaan, minne olimme tulleet.

Aurinko laski kylään ja rinteillä alkoi hämärtää. Pieni joki loi tunnelmaa.

Aamulla emme päässeet liikkeelle, ennen kuin vastapäinen kukkien tunnelma oli kuvattu.

Turisti-info antoi kartan ja neuvoi ympäristön pyörätiet. Juha totesi, että onneksi on omat pyörät mukana.

Rinteen ylös voi kävellä, lähelle Baumwipfelpfadia pääsee autollakin, mutta kätevin on tämä puolen tunnin välein nouseva vaunu suoraan Bad Wildbadin keskustasta. 

Sisäänkäynnin jälkeen alkoi metsään rakennettu polku.

Polun varrella oli kaikenlaisia elämyksiä. Tässä kävin ”silittelemässä” hirveä kuusten keskellä. Haasteelliseksi homman teki se, että tuossa sivurakennelmassa ei ollutkaan kiinteää lankkurakennelmaa pohjalla, vain muutamia lankkuja, joiden välistä pilkisti verkko.

Ihan niin kuin tässäkin, missä voi käydä vähän keikkumassa samaan tapaan kuin puujaloilla kävellään.

Lapset kulkivat monta kierrosta tässä. Minäkin menin kerran ja totesin keikkuvat puut aika haasteelliseksi. Juha kysyi, lupaanko pitsan, jos hänkin menee. Lupasin, kun kuvittelin, että Juha ei ollut tosissaan. Mutta oli.

  

Lopulta oltiin täällä.

Kävely lankkupolulla ylös laajaa ympyrää kiertäen oli hyvin rauhallista ja miellyttävää.

Kaikki muut etenivät rauhassa paitsi pari pikkutyttöä, jotka juoksivat ylös monta kertaa päästäkseen uudelleen ja uudelleen liukumaan alas putkea pitkin. Niiden isä liukui perässä ja huusi putkessa koko ajan tyttärensä nimeä: ”Hilfe, Hilfe!”

Aita oli hyvin turvallisen tuntuinen teräsverkko, jonka läpi voi ihailla luonnon värejä. Ruska oli nyt aluillaan.

Juha kärsii korkean paikan kammosta, mutta ei pitänyt tätä ollenkaan pahana.

Vasta kun tultiin puiden latvojen tasalle, sain jatkaa matkaani kolme ylintä kierrosta yksin. Juha jäi katselemaan, miten nuoret ja lapset lähtivät yksi kerrallaan putkea alas.

Maisema muuttuikin sillä kohtaa jonkin verran ja tuuli osui kävelijään vähän enemmän.

Aidassa oli siellä täällä kuvia ja näkökulmia metsän merkitykseen.

  

Kauempana näin myös metsässä olevan 380 metriä pitkän riippusillan. Tämän elämyksen jätimme tällä kertaa väliin.

  

Tornin vierellä oli lapsille puuhaa. Kiipeilyä ja hyppimistä.

  

Ja sitten sama toiseen suuntaan, kiskovaunulla alas. Tuolla toisella rinteellä oli hotellimmekin.

Olimme kesällä Hollannissa ja otin kymmenittäin kuvia kanavista, silloista ja kukista. Täälläkin oli.

Joku on joskus todennut, että tässä iässä yksi asia päivässä riittää. Niin riittääkin usein, mutta nyt päätimme olla reippaita ja lähteä toiseen projektiin. Nostimme pyörät pois auton perästä ja lähdimme ajamaan jokilaaksoa etelään. Kivaa!

Kapea Grosse Enz joki halkoo Bad Wildbadia. Kävimme  aika lähellä sen alkulähdettä eli Enziä, mutta emme ihan siellä asti, kun laskeskelimme, että pitää ehtiä takaisin ennen pimeää. Joki oli kaunis ja solisi tällä kohdalla matalana kivien yli.

 

Huomenna vaihdamme maata ja ylitämme Saksan ja Sveitsin rajan. Jos Sveitsistä on jotain kirjoitettavaa, se löytyy helpoiten Facebook-sivuamme tykkäämällä.

Lisää Baumwipfelbladeista esimerkiksi tästä linkistä: https://www.baumwipfelpfade.de/portal-de/

Monipuolinen Meilahti

Meilahti tuo useimmille mieleen sairaalan, joka onkin varmaan näkyvimpiä asioita alueella, mutta se on kovin paljon muutakin. Meilahden historia on alkanut Meilahden tilasta, josta on maininta jo vuodelta 1476. Huviloitten historia alkaa 1880-luvulta, jolloin Helsingin kaupunki osti Meilahden tilan ja kaavoitti sen etelärannalle alkuun seitsemän palstaa kaupunkilaisten kesähuviloiden rakentamiseen. 1900-luvun alussa huviloita oli jo 34. Ensimmäisiä rakennuksia olivat Villa Toivola ja nykyisin pääministerin asuntona toimiva Kesäranta. Tämä osa Meilahtea on ihana kierros, joka sisältää vanhoja puutaloja, luontoa, rantoja ja maisemia.

Lue loppuun

Iltakävely Meilahden huvila-alueella

Meilahden vihreä huvila-alue on aivan erityislaatuinen paikka. Siellä asuvat sekä presidentti Mäntyniemessä että pääministeri Kesärannassa ja aikaisempia presidenttejä on asunut Tamminiemessä. Tällaisessa presidentillisessä ympäristössä kävelimme. Aloitimme iltakävelymme jälleen Meilahden Arboretumista, jossa olemme tänä kesänä käyneet jo pari kertaa aikaisemminkin. Taas oli uusia kukkivia puita ja pensaita. Vähän haikeaa oli nähdä pihlaja, jossa marjat olivat jo oransseja. Tuleeko jo syksy!

Käännyimme Meilahdentieltä Heikinniementielle ja yllätyimme niin kuin vain tiellä kulkevat ensikertalaiset voivat. Tielle näkyi toinen toistaan värikkäämpien puutalojen päätyjä.

Lue loppuun

Koronakesä ahdistaa

Eristys, syrjäytyminen, rajoitukset, talousongelmat, mielenterveyden häiriöt, riskiryhmät, koronakilot, peruuntuneet matkahaaveet, voiko tällaisesta selvitä? Ongelmia ja mielipahan aiheuttajia on tänä keväänä riittänyt. Koronakesä on jotain aivan kamalaa.

Ainakin kaiken median jakaman mukaan.

Pakko on selvitä?

Riskiryhmässä

Ei saa itse mennä kauppaan, ei apteekkiin, ei kirjastoon. Ei saa tavata lasten perheitä eikä lastenlapsia. Ei saa käydä tervehtimässä vanhaa äitiä. Eikä edes ajaa ulos Uudenmaan ulkopuolelle. Lapsemme rohkaisivat meitä käyttäytymään kuten riskiryhmäläiset velvoitettiin, vaikka tarkasti ottaen emme ihan kriteereitä täyttäneetkään. Ja jos menimme ulos ovesta, meitä katsottiin vähän pitkään. Puimme päälle uuden asusteen ja sitten meille jo hymyiltiinkin. Ei ollut pakko enää ottaa mukaan New Yorkin Disneykaupasta matkamuistoksi tuotua lemmikkiäkään.

Ulkoilimme ja totesimme, että meitä kyllä väisteltiin. Paremmin väisteltiin, kun olimme liikkeellä kahdestaan, mutta huonommin, kun tämä partataata jäi kotiin ja lähdin yksin.

Tylsintä ja syrjäyttävintä koko prosessissa on ollut se, että vanhukseksi lukemisen raja lähestyy, eikä ole enää kovin kaukanakaan. Tähän asti on kuvitellut olevansa jotenkin täysivaltainen yhteiskunnan jäsen, mutta tänä keväänä on joutunut näkemään olevansa vain haavoittuva taakka.

Toisaalta tämä tilanne toi myös iloa ja luottamusta elämäämme. Lapsemme pitivät meistä hyvää huolta ja tekivät kaikki kauppa- ja muut asiointihommat puolestamme. Kauppakassit tulivat ovelle ja jopa pyörä meni huoltoon ilman että me menimme sisälle liikkeeseen.

Koronakilot

Koronakilot ovat vyöryneet otsikoihin ja erilaisten laihdutus- ja hyvinvointipalveluja tarjoavien tahojen mainoksiin.

Karista koronakilot!

Nyt on aika lähteä liikkeelle ja päästä eroon koronakiloista!

Meemeissäkin oletus koronakiloista näkyi. Koronarajoitusten aikana ihmiset lihoivat eristyksissä, ja lopulta kehot vyöryvät kotoa pois lihavina palloina.

Ei ollut meidän ongelma tämä koronakilojuttu. Kun teimme kerran viikossa tyttärellemme kauppalistan, siihen ei tarvinnut suklaalevyä lisätä. Varmuuden vuoksi vielä pesimme aina kaikki pakkaamattomat hedelmät ja vihannekset ja annoimme muiden kauppatavaroiden odottaa terassilla muutaman tunnin ennen kuin lastasimme jääkaapin täyteen.

Ruoan laittamisesta, uusista ruoka-aineista ja värikkäästä kattamisesta tuli jokapäiväistä hauskaa. Etsimme kannustusta valinnoillemme julkaisemalla somekuvia lounaistamme. Monet kaverit olivat täysillä mukana, kiitos! Vuorovaikutus on hurjan tärkeää silloinkin, kun ei voi syödä yhdessä.

Koronakilojen kertymisen sijasta meidän ovistamme vyöryi kiloja ulos yhteensä yli kymmenen, vaikka laihduttaminen ei ollutkaan mikään itsetarkoitus. Halusimme vain pysyä terveinä ja hyvässä kunnossa ja panostaa omaan hyvinvointiimme, painonlasku tuli siinä sivussa.

Eristys

Katselimme ja kuuntelimme harva se päivä, miten mediassa itkettiin sitä, että vanhukset eristettiin kotiin. Olisimme ehdottomasti voineet samaistua tähän ja antaa kyynelten tulla. Lastemme perheet ja yksitoista lastenlastamme pitivät kiinni turvaetäisyydestä. Mutta tästäkin selvisimme. Onneksi oli aika mukavia säitä. Leivoimme silloin tällöin muutaman pellillisen sämpylöitä ja perunarieskoja, otimme pyörät alle ja lähdimme jakelukierrokselle. Koko kierroksen vetäminen toi matkamittariin yli 40km.

Lapset vilkuttelivat ja juttelivat kuulumisensa parvekkeilta.

Tuliaiset nosteltiin korissa parvekkeelle ja jotkut tarpeelliset ostokset laskettiin alas samassa korissa. Lähikaupastamme olivat kaurakorput loppuneet, mutta saihan niitä näinkin.

Sisko ja veli tapasivat vappuna näin. Sisko sai tuliaisina tekemäni sämpyläpussin ja veli siskon miehen tekemän simapullon.

Yhdeksääkymmentä lähestyvä äitini ei asu Uudellamaalla. Tuli pakollista etäisyyttä, vaikka puheluja tulikin soiteltua tiheämmin. Ja kun matkustuskielto poistettiin, piti silloinkin odotella sellaista säätä, että tapaaminen onnistuisi terassilla istuen. Onneksi äitini on terve ja toimintakykyinen. Moni muu joutui elämään hoivalaitosten paljon tiukemmilla vierailusäännöillä.

Syrjäytyminen

Syrjään jääminen masensikin, kun elämästä puuttui jotain. Ei ollut kuoroharjoituksia, ei espanjantunteja, ei kirjallisuuspiiriä, ei konsertteja eikä mihinkään kiinnostaviin tilaisuuksiin voinut mennä. Striimattu konsertti ei ole ihan sama kuin live. Aplodit puuttuvat. Parvekekontaktit lastenlapsiin eivät ihan riittäneet. Onneksi välillä löytyi jopa lenkkiseuraa turvaetäisyydellä. Isä ja poika turvavälein Paloheinässä.

Raskasta oli myös olla tapaamatta ystäviä. Haikeinta oli, että emme voineet järjestää ystävillemme lauluiltoja kodissamme. Se on ollut meille jo pitkään rakas tapa tavata ja laulaa ja soittaa yhdessä.

Pysy kotona!

Yhdestä jos toisesta suunnasta tätä toistettiin. Ei muka olisi saanut lähteä kotoa mihinkään. Olimme harmissamme viestin sisältämästä sanomasta. Ei kai Suomen kaltaisissa oloissa kukaan voi ulkoilua kieltää? Emme kieltäneet sitä itseltämme ollenkaan.

Yksi strategiamme oli lähteä ulos niin aikaisin aamulla, että saimme kulkea lähes ilman vastaantulijoita. Kadut olivat tyhjiä.

Hassua seistä punaisissa valoissa, kun ei ketään muuta ole missään.

Usein etsiydyimme metsiin, joissa oli muutenkin väljää, mutta tällainen varhaisen aamun ulkoilu onnistui hyvin myös vähän suositummissa paikoissa esimerkiksi Herttoniemenrannassa, Vuosaaren Uutelassa tai Espoon Pirttijärvellä.

Roihuvuoren kirsikkapuistossakin nautimme äitienpäivän aamukahvit jo paljon ennen kuin sinne alkoi tulla niitä median uutisoimia ruuhkia. Näimme ihmisten vasta kokoontuvan sinne, kun olimme lähdössä pois kierrettyämme koko puiston ja vielä japanilaisen puutarhankin.

Söimme tosi usein ulkona mitä ihanimmissa paikoissa. Ei niihin tarjoilua ollut, itse kannoimme eväsrasiat punaisissa repuissamme. Ja turvavälit olivat varmasti hyvät. Yleensä satoja tai ainakin kymmeniä metrejä. Puuhun ripustetun kameran itselaukaisija mahdollisti vapputervehdyksen kavereille.

Yhdet maisterijuhlatkin vietettiin pihapiirissä.

Vappuna teimme tämänkokoisen turvavälirikkeen. Oli niin suuri kiusaus verrata tämänkeväistä perheen uusinta ylioppilaslakkia noin viidenkymmenen vuoden takaisiin.

Pysy kotona!

Onnistuihan se, piti vain ottaa Zoom ja Teams käyttöön.

Somessa voi ystävät tavata vaikka sängyssä, jos väsyttää.

Isotkin juhlat piti juhlia turvaetäisyydellä ulkona. Sydän pakahtuu, kun ei voi halata ja onnitella niin kuin haluaisi.

Hamstraaminen

Kun koronarajoituksista tiedotettiin, kauppojen hyllyiltä loppuivat vessapaperit saman tien. Näytti siltä, että kaikki kokivat olonsa jotenkin turvattomaksi ja piti varautua. Onhan se ymmärrettävää. Jos ei pääse kauppaan, olisihan se vaikeaa selvitä ilman papereita kovinkaan pitkään. Kyllä ne käyttöön ovat tulleet.

Hamstrasimme mekin pari kertaa jotain, vaikka tuolle vessapaperipaniikille nauroimmekin. Nimittäin kun tietää käyvänsä kaupassa mahdollisimman harvoin ja sattuu olemaan sopivia ruoka-aineita tarjouksessa, tarttuvathan ne mukaan. Meni siinä tuntikaupalla, ennen kuin nämä kalat, jauhelihat ja broilerit olivat annospakkauksissa pakastettuina, mutta sitten saikin olla pitkään hamstraamatta mitään.

Arki päivästä päivään

Kaikki edellä kirjoittamani saattaa antaa sen kuvan, että teimme vain hyviä päätöksiä, hallitsimme elämäämme ja selvisimme hyvin. Ihan noin se ei kuitenkaan mennyt. Joka päivä olimme saman edessä. Mitä tehdä tänään? Tässä tuli eteen myös se, että selviämiskeinomme olivat erilaisia. Minun keinoni perustuivat jo lapsuudesta omaksuttuihin suorittamiseen ja tunnollisuuden tuskaan. Selvisin päivästä paremmin, jos koin saaneeni jotain aikaan. Juha olisi selvinnyt rauhallisesta lepopäivästäkin ilman paniikkia.

Tunnollisuuden tuska

Kun en saanut päivää alkuun, työnsin ajatukset syrjään ja tein listan kaikesta, mitä piti tehdä. Ihan pikkuasioita myöten.

  • vie roskat
  • tyhjennä astianpesukone
  • siisti keittiö
  • laita värikäs lounas
  • hulavannetta 4×100
  • 11 000 askelta
  • soita äidille
  • paikkaa farkut
  • kastele kukat
  • nypi kukat
  • silitä pyykki
  • ompele tyynyliinat

Ja niin edelleen. Pysyn koossa, kun/jos pystyn yksi kerrallaan vetämään viivan tehtävän päälle. Ja olen koossa illallakin, jos joka rivin päällä on viiva. Tämä tunnollisuus ja perfektionismi ovat tulleet rasitteiksi tänä poikkeavana aikana. Ei ole oikein mitään, mikä antaisi helpomman ja mielekkäämmän tavan saada päivästä hyvä, kun kontaktit ja palaute on muuten minimissä. Olen sitä tyyppiä, jolla on nuppineulatkin neulatyynyssä värien mukaan järjestyksessä.

Suorittaminen

Keksimme monenlaista uutta tekemistä, kun kerran aikaa oli. Ja vaikka se oli antoisaa ja uuttakin, siitäkin tuli stressiä, kun aikaa meni paljon ja eikä keskenkään voinut jättää.

Yksi antoisimmista oli hortoilu. Nokkosia löytyi poimittavaksi ja kuivattavaksi niin paljon, että loput piti myydä pois. Myyminen oli stressaavinta. Varsinkin, kun hinta ei ollenkaan vastannut työmäärää.

Voikukat, vuohenputket ja horsmanversotkin pääsivät kokeiluun. Voi olla, että niidenkin parissa ensi keväänä jatketaan. Voikukkakeksit maistuivat parille pikkutytölle oikein mainiosti.

Yksi iso juttu tänä keväänä oli muuttaa kotimme yhdeksi taimienkasvatustilaksi. Nythän oli tilaa, eikä kukaan voinut muutenkaan tulla käymään. Pöydät, tuolit ja ikkunalaudat joutivat siis muuhun käyttöön.

Olipa vain työtä enemmän kuin osasimme odottaakaan. Kevään tullessa tarjottimet kannettiin aamulla ulos saamaan aurinkoa ja taas illalla sisälle suojaan kylmältä. Taimien kasvaessa niitä piti koko ajan jakaa uusiin ruukkuihin. Ja kesän tullessa istuttaa maahan ja amppeleihin. Onhan näistä toki iloakin, ja jos ensi kevätkin on koronakevät, saatamme osan tästä urakasta toistaa.

Olen vetäytynyt välillä myös käsitöitten pariin. Tämän rauhoittumisen olen oppinut jo äidiltäni, joka on tänäkin aikana täyttänyt päivänsä näin. Nämä ovat siis äidin tänä vuonna tekemiä, eivät minun. Äitini neuloo kyllä tavallisenakin vuonna satakunta sukkaparia. Siis joka vuosi!

Osaan ommella. Ja opetin samalla Juhankin suorittamaan tiettyjä vaiheita, kun päätimme vastata maskien tarpeeseen. Tunnollisuus ja perfektionismi toivat tähänkin stressiä. Kankaiden ja maskien pesua kattilassa keittämällä, silitystä, oikeiden mallien etsimistä. Eikä näitäkään kummasti ostettu. Jos olisi ollut edes rahallista tuloa, stressi olisi voinut helpottaa vähän enemmän. Ja samalla nousi raivo niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät välittäneet koronan torjumisesta niin kuin olisin olettanut ja toivonut.

Media on luonut tuskaa ja ahdistusta tähän poikkeuskevääseen toitottamalla jatkuvasti vain hankaluuksista ja vaikeuksista. On ollut hankalaa hyväksyä jatkuvaa uutisointia eristäytymisetä ja rajoitteista ja epävarmuutta siitä, miten kauan tätä kestää. Ja sen lisäksi on ollut raivostuttavaa seurata niitä asenteita, joita koko ajan toistetaan sekä uutisissa että sosiaalisessa mediassa. Olen erityisen raivoissani ja vihainen, kun näen levitettävän vääristeltyä tietoa salaliittoteorioista. Olen närkästynyt, kun joku sanoo, että ei hän välitä turvaväleistä tai maskeista, ei hän välitä siitä, jos sairastuu. Ja kyllä hänen täytyy päästä etelään lomalle. Jospa jokainen välittäisi edes siitä, että tilanne saataisiin hallintaan, yhteiskunta taas toimimaan ja riskit sairastumiseen pienemmiksi. Viruksen vaarallisuuden vähättely ei ole se tapa, miten tästä selvitään. Positiivisten selviämiskeinojen nostaminen toimisi paremmin.

Tämä jatkuva vihan ja huolen tunne nakertaa voimia ja heikentää omankin elämän hallintaa. Vaikka olemme päällisin puolin hallinneet elämäämme ja arkeamme, on ollut hetkiä, jolloin olen itkien vetäytynyt peiton alle ja tuijottanut kattoon. Toivottavasti ne katon oksakuviot eivät pidä yllä tätä tuskaa kauemmin kuin tuskaan on aihetta.

Haluan kuitenkin päättää tämän tekstin toivoon. Kesä on ollut hyväkin jakso. Vaikka olemme puhaltaneet uima-altaat pihalle, päästäneet lapset vesileikkeihin ja tarjonneet lättyjä terassilla, emme ole kokeneet ottavamme riskejä.

Sosiaalisia kontaktejakin on ollut vähän enemmän, vaikka varovasti. Olemme jo osallistuneet yhteen ulkoilmakonserttiin ja muutamalle opastetulle kävelyretkelle. Olen tavannut äitini, veli kävi tuomassa mustikoita, sisko vei sieniretkelle. Kaikki tällainen on askeleita eteenpäin. Osa osallisena olemisen tunnetta.

Ensimmäinen korona-aalto meni ohi ja Juhakin uskalsi mennä taas parturiin. Toista aaltoa emme toivo.

Pikkuiset pojantyttäremme ja poikamme opettavat tässä lähtiessään: ”Mummi, näin halataan.”

Halataan siis näin. Ja pidetään huolta toisistamme.

Käy tykkäämässä meidän Facebook sivullamme Ailajajuha, niin olet kuulolla meidän retkistämme ja muustakin. Jatkoa seuraa.  

Töölön rantoja pyöräillen

Pieni pätkä Meilahdesta Lapinlahteen on turistien suosiossa. Sibelius-monumentti, Kesäranta, Cafe Regatta, Merimelojien maja, Rajasaari, Soutustadion, Hietaniemen hautausmaa, Hietaniemen uimaranta ja lopuksi vielä Lapinlahden sairaalan uusi ilme kiinnostavat kovasti. Ja kun pyöräilimme siellä, se sisälsi paljon enemmän kuin etukäteen kuvittelimme. Tarkka rantojen kiertely toi mukaan kiehtovia maisemia ja yksityiskohtia. Poikkesimme siis pyöräreitiltä rannan suuntaan aina kun voimme ja se oli hauskaa. Eikä yksi päivä ihan edes riittänyt meille, tulimme heti uudelleen.

Meilahti

Saavuimme Meilahteen Seurasaaren suunnasta ja pysähdyimme Mäntymäen portille ja aitojen viereen. Itse presidentin asuntoa ei täältä näy, on vain hauska kuvitella.

Seuraavaksi pysähdyimme Humallahden kallioille katselemaan hienoja näkymiä merelle. Kivikasa on pronssikautinen hautaröykkiö, jonka vieressä olevassa kyltissä kerrotaan röykkiön alta löydetyn ihmisen luita. Sininen voimajohdon torni on osa Antin askeleita, eli Antti Nurmesniemen suunnittelemaa Seurasaarenselän ylittävää voimajohtoa.

Näiden Humallahden kallioiden alapuolelle rantaan oli suunnitteilla pyörätie. Minun on vaikea ymmärtää, miten värikkäisiin asuihin pukeutuneet pyöräilijät tämän maiseman pilaisivat, niin kuin jonkun valituksen perusteluissa väitettiin.

Pyörätieltä laskeuduimme uteliaina alemmas rantaan ja olimme pääministerin asunnon Kesärannan portin takana.

Kesärannan piha

Merikannontie

Kesärannan pihan jälkeen tulimme Töölön säveltäjäalueelle eli Merikannontielle, jossa rannassa on erikseen väylä jalankulkijoille ja ylempänä kadun varressa pyöräilijöille. Pyöräilijöiden olen harvoin nähnyt eksyvän soratielle, mutta Sibelius-monumentin lähellä pyörätiellä on todella usein turisteja väisteltäväksi. Merikannontiestä ei kerrota, onko tie nimetty Oskar vai Aarre Merikannon mukaan. Vai molempien?

Vain Sibeliukselle on oma monumenttinsa. Täällä kaikki aasialaiset turistit haluavat ottaa selfien. Suomalaisten olen nähnyt kurkistelevan Eila Hiltusen putkiin.

Rajasaari

Rajasaareen johtava tie ei houkutellut yhtään, taas yksi rakennustyömaa, mutta ajattelimme, että saari olisi kiva katsastaa. Mukavia näkymiä olikin jo heti sataman rannasta. Taas yksi näkökulma Seurasaarenselälle, Kesärannan aidatulle laiturille ja Antin askeleisiin.

Piti hetki etsiä, miten Rajasaaren rannoille pääsee, kun alue näytti niin aidatulta, mutta sitten keksimme, että aidassa oli portti koira-aitaukseen. Koira-aitaukseen? Siis mitä? Pitääkö täällä ulkoilla koirien kanssa? Päätin uskaltaa. Juha ei uskaltanut jättää pyöriä vartioimatta, joten lähdin yksin. Hetken päästä sain Juhalta tekstarin: ”Kaksi koiraa tuli juuri perääsi.” Huh. Olenko kertonut, että olen ikäni pelännyt koiria?

Ranta oli kuitenkin hyvin houkutteleva.

Rajasaaren rantapolku

Täältä näkyivät hyvin myös suojellut ja suositut Humallahden kalliot Meilahden sairaalan edessä.

Ja sitten keksin kiivetä kalliolle, josta oli lisää kivoja näkymiä Meilahden suuntaan. Meilahden sairaalan lisäksi vanha ja uusi lastensairaala ja Kesärannan hauskat tornit ja parvekkeet.

Kävelin Rajasaaren kärkeen ja rantakallioilta avautui näkymiä lisää. Näinkö lähelle Suomessa pääsee sekä presidentin että pääministerin asuntoja? On Suomi varmaan kovin turvallinen ja tasa-arvoinen maa.

Rajasaaren rannoille tuli Juha mukaan toisella retkellämme ja sanoi, että ilman muuta kannatti lukita pyörät hetkeksi ja jättää parkkiin. Oli lisää kiviä, lisää näkymiä Antin askeleisiin ja ensimmäisiä syksyn merkkejä. Sinänsä kauniita, mutta ajatus oli haikea. Varpusetkin tulivat lähelle. Istuimme tovin penkillä saaren kärjessä ja katselimme Kesärannan puutarhaan.

Cafe Regatta

Melkein vastapäätä Sibelius-puistoa on Cafe Regatta. Oiva paikka pysähtymiseen ja kahvihetkeen. Aika harvoin pysähdymme missään kahvilassa, koska kannamme mukana omia eväitä, mutta tämä houkutteli hetkeksi istahtamaan kahvin ja jäätelön ääreen.

Soutustadion

Cafe Regatan lähellä on Soutustadion. Se rakennettiin Suomen olympialaisiin vuotta 1952 varten, mutta osoittautui silloin vähän liian tuuliseksi, eikä kaikkia kilpailuja voitukaan järjestää siellä. Myöhemmin sitä on käytetty muuhunkin, olemme ainakin itse olleet siellä yhteislaulutilaisuudessa. Ei se mikään ihme ole, osaamme paljon paremmin laulaa kuin soutaa.

Soutustadionin vieressä on neljäs säveltäjänimi, eli Toivo Kuulan puisto. Tämä kuva on otettu Hietaniemen rannan kärjestä.

Samalla kohdalla Merikannontien toisella puolella on Kesäkatu moderneine asuintaloineen. Kuka vielä muistaa Kesäkadun Ylen studioiden sijaintipaikkana? Isopaja valmistui Pasilaan 90-luvulla, joten on siitä jo aikaa.

Kesäkatu

Merikannontien päässä Hietalahden tennishallien vieressä on Helsingin jäätelötehtaan kioski. Merikadulla tehtaan kioskiin on aina jono, tänne ei koskaan. Muutaman kerran työmatkoilla pysähdyin hetkeksi. Nyt pysähdyimme mekin.

Siirryimme viereisten tenniskenttien viereen nauttimaan yhteisen kahden pallon jäätelömme. Turvavälit oli helppo pitää. Iso yllätys oli, että kaksi palloa oli noin puoli litraa jätskiä.

Hietaniemen ranta

Hietaniemen ranta on Helsingin tunnetuin ja suosituin uimaranta. Se oli tungokseen asti täynnä nytkin. Ikävä kyllä. Ei tuonne olisi oikein voinut mennä turvavälejä rikkomatta.

Hiekkarannantien toisella puolella on laaja Hietaniemen hautausmaa-alue, jossa on niin paljon nähtävää, että tulemme vielä joskus toistekin. Normaalin luterilaisen hautausmaan ja sen muistomerkkien lisäksi alueella on esimerkiksi sankarihautausmaa, juutalainen hautausmaa ja kaksi ortodoksista hautausmaata sekä alue muslimeille.

Hiekkarannan parkkipaikan takana on pieni saari (tai niemi), jolla on outo nimi: Ourit. Tällä niemellä olevan Antin askeleen Helsingin Energia aina joskus valaisee. Täältä sen näkeekin läheltä. Ja kaukaa.

Sitten jatkoimme Hietarannan ihanaa pyörätietä. Tämä on paikka, jossa ilman muuta pysähdyn joka kerta, kun tästä ajan. Näkymä on vastustamaton. Varsinkin auringon laskiessa.

Hietaniemen jälkeen käännyimme Lapinlahden sairaalan suuntaan. Engelin suunnittelema Lapinlahden sairaala valmistui keisarillisesta käskystä vuonna 1841 Suomen ensimmäiseksi psykiatrian sairaalaksi. Täällä on ollut hoidossa mm. Aleksis Kivi 1871–72 kroonisen melankolian vuoksi. Lapinlahden sairaalan uusi käyttö on ollut paljon esillä viime vuosina, mutta tämänhetkinen tilanne yllätti meidät kokonaan. Hyönteishotelli, Roskasta taiteeksi -näyttely, taidetta, hävikkiruokaravintola ja ehkä emme kaikkea nähneetkään.

Täällä Venetsia-talossa toimii yleinen sauna ja näytti olevan kahvilakin. Taustalla on Hietalahdenrannan pyöräilytie.

Näissä maisemissa kaivoimme eväät esille ja katselimme merelle. Juha alkoi olla sitä mieltä, että olin jo ottanut liiankin monta kuvaa sinisistä Antin askelista. Minusta ne vain olivat aika hauska juttu merellisessä maisemassa koko Seurasaarenselällä.

Itse asiassa jopa tuijotimme. Mikä tämä on? Ainakin tämä näytti uskomattoman taitavalta temppuilulta.

Lapinlahden sairaalan alue oli siisti, kaunis ja myös hyvin hoidettuja istutuksia oli paljon.

Tulemme varmasti uudelleen. Jo hävikkikasvien myymälän valikoima houkutteli. Harmi, että pyörällä liikkuessa ei oikein voinut ajatella ottavansa mitään mukaan. Patinapuoti ja kirppari ovat myös tutustumisen arvoisia samoin kuin esillä oleva taide. Ne tukevat Lapinlahden Lähteen toimintaa. Avainasia on edistää mielenterveyttä ja siihen liittyvää toimintaa ja palveluja.

Juttelimme pitkään kierrätyksestä pihalla olleen nuoren miehen kanssa, joka hoiteli tätä kierrätystaideprojektia. Hän kehotti meitä jättämään maatumattomat roskamme tähän ja tarjosi rautalankaa kiinnitykseen, mutta meillä ei ollut mitään. Hauska juttu ja antoisa keskustelu. Juttelimme myös Itämerestä, olihan Itämeri-päivä.

Lapinniemi ja Lapinlahden sairaala ympäristöineen oli meille ihan uusi tuttavuus ja päätimme jatkaa ennen tutkimattomille reiteille, eli lähdimme ennen Länsiväylän alitusta oikealle pientä pyörätietä.

Mikä tämä on? Mitä tässä tapahtuu? Altaassa näkyi pieniä kaloja. Kalankasvatusta?

Tarkistin kartasta, minkä nimisillä niemillä tässä olimme. Morsian ja Sulhanen. Iso Pässi ja Pikku Pässi jäivät aikanaan Länsiväylän pengerrysten alle samoin kuin Morsiamen niemestä osa, mutta Sulhanen säästyi. Länsiväylän metelistä piittaamattomille täällä on jopa nuotiopaikka ja penkkejä luonnosta nautiskeluun. Tai ainakin maisemasta.

Alitimme sillan ja Tulimme Ruoholahden puolelle.

Ja ohoh! Mitä tämä taide sitten on? Näin jalustasta, että teoksen nimi oli ”Liian painavat vieraat”. Voiko tässä enää itseään tervetulleeksi tuntea?

Jatkoimme Lauttasaaren sillan yli Lauttasaaren rannoille. Kirjoitan niistä myöhemmin lisää. Käy tykkäämässä meidän Facebook sivullamme Ailajajuha, niin olet kuulolla. Jatkoa seuraa Helsingin aurinkoisista rannoista ja muustakin.

Uusi Olympiastadion – avoimet ovet nyt

Tällä viikolla 30.8. asti Olympiastadionilla on avoimet ovet. Käytimme tilaisuuden hyväksemme.

Astuin siis tänään kauas ulos mukavuusalueeltani, tai ainakin kauas ulos siitä kokemusmaailmasta, joka on minulle tuttu. Olen käynyt Olympiastadionilla kolme kertaa. Yksi niistä oli jotain urheilua, muistaakseni jokin peli, toinen Billy Grahamin puhetilaisuus Missio Helsingin yhteydessä vuonna 1987 ja kolmas Mestarit Areenalla -konsertti 1999. Kerran olen käynyt tornissa katsomassa näkymiä. En välitä huippu-urheilusta, laitan telkkaristakin äänen pois, kun urheiluruutu alkaa, enkä seuraa urheilua lukuun ottamatta kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelää. Häntäkin vain siksi, että hän on sukulainen. Positiivinen seurattava kylläkin, tykkään. Ja tämä ei siis merkitse sitä, että en välittäisi liikunnasta. Totta kai välitän ja liikun paljon.

Tänään tarjoutui kuitenkin hyvä tilaisuus lähteä Olympiastadionille ihan vain turistina, ilman mitään urheilunäkökulmaa. Stadionin nelivuotinen remontti on valmis ja sinne on uteliailla vapaa pääsy tämän viikon. Poikkeusoloihin tietysti liittyy se, että vapaaliput on ”ostettava” etukäteen (lippu.fi). Poikkeusolot näkyivätkin paikan päällä henkilökunnan naamioitumisesta maskien taakse. Maski oli myös Paavo Nurmella, joka 1952 olympialaisiin juoksutti olympiasoihdun.

Lähdin siis tänään ihan uteliaisuudesta katsomaan, miten verovarojani on käytetty, eikun siis ihan vain katsomaan, miten tämä iso kulttuuriprojekti on toteutettu ja saatu päätökseen. Kulttuuriprojektista ja museoviraston valvomasta projektistahan tässä on ollut myös kysymys. Stadion on valmistui jo 1938 vuoden 1940 olympialaisia varten, jotka peruuntuivat poikkeustilan takia (myös 1944). Sen poikkeustilan jälkeenhän olympialaiset on järjestetty neljän vuoden välein, kunnes ne tänä vuonna taas poikkeustilan takia peruutettiin.

Olympialaiset järjestettiin täällä 1952. Se oli muutenkin merkittävä vuosi Suomessa. Armi Kuusela kruunattiin Miss Universumiksi ja minä synnyin.

Olympiastadionin uusimiseen kului melko paljon rahaa. 300 miljoonaa sisälsi myös ennakoimattoman budjetin ylityksen, eli lopputulos maksoi 100 miljoonaa enemmän kuin sen ensin piti maksaa. Ylitystä selitettiin mm. sillä, että stadionin istuimet piti uusia. Vanhojen puisten lauteitten tilalle rakennettiin yksittäisistuimet, jotka ovat turvallisemmat ja helppohoitoisemmat kuin vanhat. Hienoilta näyttivät penkkirivit nyt.

Juha kokeili ja sanoi, että jos joskus tulisi tänne istumaan, hän kyllä ottaisi oman istuinalustan mukaan. Kova penkki on aina kova, vaikka olisikin paloturvallinen ja helposti puhdistettava.

Stadionin nurmikko on aito. Ensimmäisen kerran stadion on käytössä ensi keskiviikkona nimenomaan jalkapallopelin areenana. Tulevat pelaajat kehuivat nurmea Ylen uutisissa. Aito nurmi on kuin samettia. Se on superluonnonnurmi, jota leikataan 4 – 6 kertaa päivässä. GreenCare-nurmi on kasvanut Vihervakan siirtonurmikasvustona Loimaalla. Alastaron Virttaalla muinaisella jäätikköjoen suistoalueella on paksu hiekkakangas, joka on paras kasvualusta nurmikolle, joka on kylvetty jo 2017. Olympiastadion on nurmistadion, olisi outoa, jos nurmi olisi keinotekoinen.

Stadion on ollut myös suurten urheilujuhlien näyttämönä. Yksi äänekkäimpiä tapahtumia oli se, kun Juha Väätäinen voitti Euroopan mestaruuden 10 000 metrin juoksussa 1971. Vähänpä itse tuollaista muistan, mutta muistan tavanneeni Juha Väätäisen Espanjassa Aurinkorannikolla, jossa hän myi itse maalaamiaan tauluja. Monipuolinen mies siis. Hän sanoi itse suunnitelleensa yksityiskohtia myöten, miten tuo juoksuvoitto saavutetaan. ”Taiteilijaverta muuallakin kuin siveltimessä” sanoi hän itse Ylen haastattelussa.

A-katsomon lipan peruskorjaus lisäsi myös kustannuksia, koska runkopilareita ja kehärakenteita piti vahvistaa. Huomattava parannus koko stadionilla on se, että koko katsomo on nyt katettu. Tänään jo nautimme siitä kovasti, kun vähän väliä auringonpaisteen katkaisivat sadekuurot ja juoksuradalle alkoi kerääntyä melkein lätäköitä. On tämä nyt hieno!

Isot Led-taulut stadionin kummassakin päässä auttavat tapahtumien seuraamisessa. Toista asennettiin paikoilleen vasta tänään.

Kaikin tavoin stadion näytti uudelta ja tyylikkäältä.

Kyllä tälle aina kannatti yhdet (kahvi)maljat nostaa.

Yleisöä oli tällä kertaa niin vähän, että käytimme tilaisuutta hyväksemme ja asetuimme presidentin aitioon nauttimaan tunnelmasta.

Ja siihen istahti juhlatunnelmissaan moni muukin.

Stadionilla on tehty paljon muuallakin kuin itse katsomotiloissa ja kentällä. Vessatkin on uusittu ja niitä on lähes kolminkertainen määrä entiseen verrattuna. Siisteiltä näyttivät.

Stadionin allekin on rakennettu toisen stadionillisen verran lisätiloja. 20 000 neliöitä sisältää esimerkiksi ison palloiluhallin ja toisen maanalaisen juoksuradan. Samalla on rakennettu paljon turvallisuuteen liittyviä uusia rakenteita, esimerkiksi savunilmaisimia ja poistumisteitä, joiden avulla koko stadion voidaan hätätilanteessa tyhjentää kahdeksassa minuutissa. Alakertaan ei vielä nyt päässyt katsomaan.

Myös Olympiastadionin ulkopuolelle on tapahtumia varten rakennettu lisätilaa. Ravintolatiski odotti vielä järjestäjiä ja torilla oli enemmän lippusiimoja kuin väkeä.

Stadion on aikamoisen urheilutilakeskittymän osa. Jalkapallokenttä ja Jäähalli ovat aivan vieressä.

Uudestaanhan tänne pitää tulla. Torniin nimittäin pääsee vasta viikon päästä ja urheilumuseoon vasta lokakuussa. Ja vaikka en urheilusta paljon piittaa, niin maisemista, kiipeämisestä ja näköaloista kyllä.

Olipa kiva käydä. Sateen ja auringonpaisteen vuorottelu palkitsi meidät käyntimme lopuksi vielä upealla sateenkaarella.

Jos retkeilymme kiinnostaa, käy tykkäämässä Facebook-sivustamme, niin olet helpommin kuulolla, kun uutta tulee: Ailajajuha.

Talista Tilkkaan – pyöräilyä Helsingin rannoilla

Helsingin rannat tarjoavat paljon nähtävää ja hyviä pyöräreittejä. Aloitimme tänään tutustumisen Helsingin rantareitteihin ja rantoihin pyöräilemällä Talista Mätäojan sillalta Tilkantorille. Matkalle jäivät Talin rannat, Munkinpuisto, Tarvo, Munkkiniemen ranta, Kalastajatorppa, Munkkiniemen kartanon puisto, Tamminiemi ja Pikku-Huopalahden rantapuisto.

Tali

Suunnistimme aloittamaan Mätäojan sillalta Talista. Pyöräily tänne Pakilasta sisälsi jonkin verran sekoilua, mutta näimme samalla vähän Vermoa ja Pitäjänmäkeä ja totesimme, että Kehä ykkösen rinnalla kulkee hyväkuntoinen pyörätie. Nopea ja tasainen, jos ei liikenteen melu vieressä haittaa.

Mätäojan silta on siinä kohdassa, jossa Mätäoja laskee mereen.

Tali sisälsi meille sekä uuden tuttavuuden että vanhan muiston.

Tämä veistos Olen itä olen länsi oli se uusi tuttavuus. Kullattu kotka on kiinnitetty siivestään pylvääseen.

Veistoksen katsominen sai vain ymmälle, mutta löysin taiteilijan oman kuvauksen sen symboliikasta:

Taiteilija Pekka Jylhä (s. 1955) itse kuvailee teostaan seuraavasti: ”Ympäristötaideteos on syntynyt ja on kehittynyt sen tilanteen ympärille millaista on elää kahden kulttuurin rajalla. Lapsuuteni Pohjanmaalla elin itse kahden voimakkaan uskonlahkon välissä jolloin Lestijoki muodosti luonnollisen rajan. Välillä elämä tuntui kuin olisi joutunut elämään kahden erilaisen mielen kanssa. Rajavyöhyke oli toisaalta nollapiste jossa molemmat uskonnot neutralisoituvat ja elämä oli siellä vapaampaa ja iloisempaa. Aikaisempi versioni tästä teoksesta on veistos nimeltään Hyökkäys (Galleria Anhava 1992)”

Se meidän vanha muistomme sisältyy tähän kuvaan:

Tämänkin kuvan symboliikan joutuu selittämään. Muisto on vuodelta 2012, jolloin ostimme itsellemme syntymäpäivälahjaksi sähköpyörät. Oma pyöräni on jalkakäytävällä silloisen liikkeen edessä ja Juha pyöräilee ympäri Muusantoria, jolla pyöriä silloin kokeilimme ja päätimme ostaa. Tuona vuonna ei sähköpyöriä Suomessa vielä paljon ollut, ja pieni Electrobike -liike oli ensimmäinen, joka niitä myi. Olimme edelläkävijöitä. Tänä vuonna ostimme jo uudet pyörät.

Munkkiniemi ja Tarvo

Talin jälkeen rantaa pitkin ajamalla päätyy Munkinpuiston kautta Tarvoon. Tarvosta alkaa jo Espoo ja siitä on vain pieni matka Gallen Kallelan museoon Tarvaspäähän.

Munkinpuiston ja Tarvon välinen silta on juuri uusittu.

Sillan vieressä on rata, jolla voi harjoitella veden päällä pysymistä. Lainelautoja voi vuokrata sillan vierestä. Näytti aika kivalta.

Munkkiniemen ranta houkuttelee kauneudellaan jatkamaan pyöräilyä.

Pysähdyin tietysti rantaan vielä katsomaan taakseni sekä Tarvon siltaa että auringon siltaa.

Pyöräreitti ei kuitenkaan jatku Munkkiniemen suuntaan ihan näin sujuvasti. Pyöräilijä joutuu ennen rantaa nousemaan rinteeseen vähän ylemmäs. Kävelijä voi jatkaa suoraan uimarantaan.

Munkkiniemen ranta on auringonlaskussa aina ihana. Kai muutenkin.

Rannassa on vielä yksi harvinainen meren rannassa säilytetty matonpesupaikka, joka näyttää olevan vielä käytössäkin.

Meitä kyllä kiinnostaa täällä enemmän jäätelökioski, jolla on tullut tänäkin kesänä vierailtua useita kertoja. Kioskille oli nyt niin pitkä jono, että Juhakaan ei halunnut jäätelöä. Näillä kivillä sitä monet syövät ja katselevat auringonlaskun kirkastamaa merta.

Me katselimme taas taivaalle ja mietimme, miltä tuollainen lentäminen mahtaisi tuntua. Näitä näkee hyvällä säällä joka ilta useita.

Seuraava etappimme oli Kalastajatorppa ja tällä kertaa katselimme sen ympäristön rantanäkymiä.

Munkkiniemen rannan eli Ramsaynrannan pohjoispuolella on kolme puistoa.

Sigurd Steniuksen puistoon voi nousta Kärkitieltä. Se on eniten luonnontilainen ulkoilupaikka, mutta siellä on myös tämän Munkkiniemen, Haagan ja Huopalahden kehittäjän hauta ja muistomerkki.

Gert Skytten puiston näyttävin näkymä on sankarihautausmaa ja sen muistomerkki.

Kartanonpuiston laidalla on komea Munkkiniemen kartano.

Munkkiniemen rannasta on näköalat veneiden yli Tamminiemeen ja Seurasaaren sillalle.

Meilahden sillan jälkeen on vanha Meilahden kartano, joka muutama vuosi sitten oli vielä paremmin hoidettu ja avoinnakin. Helsinki on yrittänyt myydä rakennuksia ja etsinyt alueelle kehittäjää. Näyttää siltä, että ei ole vielä löytynyt.

Tamminiemi sen sijaan kukoistaa ja on museona elämää täynnä.

Tamminiemen rantatielläkin on taidetta, eli Bernard Kirschenbaumin teos Helsinki Arch.

Pikku Huopalahti

Pikku Huopalahti on kapea lahti, jonka ympäri on puisto. Sen kierto on noin 3km. Ajoimme nyt vain toisen rannan, eli Meilahden ja Ruskeasuon puoleisen rantatien kautta Haagaan.

Paciuksenkadun ja rannan tuntumassa on yksi alueen näyttävimpiä rakennuksia, eli Mac Donadsin ravintola ja pääkonttori.

Toinen Pikku Huopalahden tunnetuimmista rakennuksista näkyy myös tähän. Terassitaloa käyvät turistitkin ihmettelemässä.

Otin terassitalosta kuvan vähän lähempääkin. On se aika villi.

Joku on joskus kuvaillut Pikku Huopalahtea vähän kuin Legopalikoista rakennetuksi. Totta. Muistaakohan kukaan enää sellaista aikaa, jolloin tätä kaupunginosasta käytettiin nimeä ”Köyhien Stocka” täällä sijainneiden romuttamoiden ja romuliikkeiden takia? Parempi tämä Legokaupunki on, eikö niin?

Legopalikkakaupungilta näyttää vähän myös Tilkantori, joka on kaupunginosan keskeisin paikka.

Ranta on rauhallinen ja kaunis.

On rannalla yksi sellainenkin rakennus, joka ei näytä Legopalikoilta. Vanha Tapanilan asemarakennus on siirretty tänne ja näyttää olevan jonkinlaisessa asukaskäytössä.

Käänsimme pyörämme Tilkanpuistoon. Mielenkiintoisen näköinen rakennus taisi olla päiväkoti. Ainakin pihakalusteiden perusteella näytti siltä. Ja googlettaessani löysin sille nimenkin: Päiväkoti Tuuli.

Leikkipuisto Viiri ei sekään ollut ihan tavallinen. Leikkipuistotätien sijasta täällä odotti leikkipuistosetä.

Olivatkohan tädit sitten toimineet sisätiloissa? Kai tällainen on perinteisesti tätipuuhaksi yhdistetty?

Emme itse asu rantareiteillä, joten jatkoimme matkaa Haagan suuntaan ja kotiinpäin ylittäen Vihdintien kevyen väylän auringon jo laskiessa.

Tässä vielä kartta pyöräretkemme siitä osasta, josta kirjoitin tämän tekstin:

Oli mukavaa taas pyöräillä. Olimme joutuneet pitämään parin viikon tauon, kun kaaduin ja sain polveni verille ja käteni kantositeeseen. Ensi hotkaisulla tämän päivän kokonaisuudessaan 30km lenkki voi kuulostaa paljolta, mutta olo on sen jälkeen ihan ok. Pyöräily on kivaa. Poikkesimme samalla moikkaamaan pieniä lapsenlapsiamme ja heidän ilmeensä kertovat mainiosti, että mummin ja taatan pyöräilyharrastus saa varmaan lähivuosina seuraajia.

Munkkiniemessä on paljon paljon muutakin nähtävää kuin ranta. Kirjoitimme siitä pari viikkoa sitten oman tekstin, löytyy täältä: Munkkiniemi.

Toissapäivänä kävelimme Meilahden huvila-alueella, eli paljon muutakin kuin rantaa. Se teksti löytyy täältä: Iltakävely Meilahden huvila-alueella.

Jos retkeilymme kiinnostaa, käy tykkäämässä Facebook-sivustamme, niin olet helpommin kuulolla, kun uutta tulee: Ailajajuha.

Kulosaari, Kivinokka ja Mustikkamaa

Kulosaari on täynnä kauniita rakennuksia, lähetystöjä, rantaa ja puistoja. Leposaaren kaunis hautausmaa, vaaleanpunainen Kulosaaren kartano puistoineen ja Kivinokan ulkoilualueen sekä Mustikkamaan läheisyys vielä lisäävät Kulosaaren houkuttelevuutta. Kivinokka ja Kulosaaren kartano löytyvät Herttoniemen puolelta kävelymatkan päästä.

Kulosaaren liikenneyhteydet

Kulosaareen on helppo tulla metrolla ja metroasema on myös helppo lähtöpaikka kävelyretken tai pyöräilyn alkamiseen. Kulosaareen pääsee helposti myös kaikilla idän suuntaan menevillä busseilla. Me olemme usein pyöräilleet Kulosaareen ja sieltä pois, esimerkiksi tulleet Viikin ja Herttoniemen kautta ja poistuneet Mustikkamaan ja Isoisän sillan kautta Kalasatamaan ja Hakaniemeen.

Leposaari

Metroaseman pohjoispuolella noin puolen kilometrin päässä on pieni Leposaari. Sen aikaisempi nimi oli Iso Pässi, mutta kun saaresta 1925 muodostettiin hautausmaa, oli luonnollista muuttaa myös saaren nimi. Leposaari on Helsingin pienin hautausmaa. Nämä kuvat sieltä on otettu auringon laskiessa.

Kulosaaren kartano

Kulosaaren kartano on Herttoniemen siirtolapuutarhan ja Kivinokan ulkoilualueen välissä.

Kartano on Helsingin kaupungin omistuksessa ja se on vuokrattu Julkisten ja hyvinvointialojen liitolle. Yläkerran saleissa on juhlatilat yli 100 henkilölle ja alakerran voi vuokrata pienempiin tilaisuuksiin. Kartanolla on historiaa jo 1500-luvulta ja Engelin suunnittelema nykyinen päärakennus on 1810-luvulta. Päätyyn loistava ilta-aurinko luo tunnelmaa sekä kartanoon että puistoon.

Kivinokan ulkoilualueelle voi kävellä kartanon ohi. Kivinokassa on luontopolku, lintutorni, kesämaja-alue, uimaranta, kesäkahvila ja usein tapahtumia, esimerkiksi juhannusjuhlat.

Herttoniemen siirtolapuutarha Kivinokan vieressä on Helsingin vanhin siirtolapuutarha.

Kansainvälinen Kulosaari

Kulosaaressa on useita eri maiden lähetystöjä. Oheisessa kartassa on merkitty punaisella tähdellä seitsemän suurlähetystöä, eli Iranin, Irakin, Ukrainan, Slovakian, Puolan, Kiinan ja Vietnami lähetystöt. Sinisellä tähdellä on merkitty toinen Kulosaaren kansainvälisyyttä osoittava paikka eli Kulosaaren yhteiskoulu.

Näyttävin lähetystörakennus on ilman muuta Irakin lähetystö.

Kaduilla kulkiessa näkee vieraitten maitten lippuja.

Yksityisessä Kulosaaren yhteiskoulussa on englanninkielistä opetusta sekä peruskoulussa että lukiossa. Englanninkieliseen opetukseen pääsee kielikokeen kautta. Kulosaaren yhteiskoulu on jatkuvasti ollut maan parhaitten koulujen joukossa, kun on verrattu ylioppilaskirjoitusten tuloksia.

Kuva koulusta näyttää sen sijainnin Puhoksen liikuntakeskuksen vieressä.

Kulosaari on puistojen, rantojen ja komeiden talojen kaupunginosa

Heti Kulosaarentiellä oli pakko pysähtyä tähän ihmettelemään, mikä tämä talo on.

Löysin tällaisen tiedon: Kulosaaren Domus, Kulosaarentien varrelle vuosina 1915–1916 rakennettu asuin- ja liikerakennus, joka oli 1960-luvun alkuun saakka Kulosaaren ainoa asuinkerrostalo.

Kulosaaren kirkko on Herttoniemen seurakunnan käytössä.

Ribbingshofin upeat rivitalot ovat hieno osa Kulosaaren arkkitehtuurihistoriaa. Kulosaaresta suunniteltiin 1900-luvun alussa keskiluokan ja varakkaamman väen huvilakaupunkia ja nämä ja jo mainitsemani Domus-asuintalo toteutuivat tuosta suunnitelmasta. Olisipa toteutunut enemmän, olivat nämä niin kauniita.

Kulosaaren entisen palokunnantalon tontilla on kolmen rakennuksen ryhmä.

Irakin suurlähetystön vastakkaisessa talossa on pihalla tämmöinen.

En tiedä, mikä on Ankkalinna, mutta talo on hieno.

Granfeltintietä pitkin Eugen Schaumanin puistoa kohti.

Eugen Schaumanin puisto näyttää keitaalta. Siellä on rantaa, penkkejä ja lasten leikkipaikka.

Puiston vieressä on Metsäpuutarha näkyy asukkaitten kädenjälki. Siellä on asukkaitten istuttamia puita ja asukkaiden mukaan nimettyjä penkkejä. Kun kävelimme puiston läpi, yksi mies oli niittämässä pusikkoa. Hän kertoi, että hoitaa puiston polkua, joka on umpeen kasvanut. Nähtävästi puiston ylläpitoon osallistutaan talkoilla.

Rannassa ovat Kulosaaren ehkä kuuluisimmat ja näyttävimmät rakennukset. Wihurin talo on alun perin rakennettu hotelliksi.

Kulosaaren Casino on toinen. Pääsimme Good Guide Helsingin kierroksellamme myös kurkistamaan sisälle.

Terassilta oli kauniit näkymät rannoille ja luodoille, joilla on ilmeisesti Helsingin laajin naurulokkien pesimäyhdyskunta.

Silta oli myös kaunis käveltävä.

Hopeasalmentie ja Marsalkankuja ovat hidasta käveltävää. Pysähdyksiä talojen päätyjen, aitojen ja pihan kukkien kanssa tulee kamera kädessä paljon.

Mustikkamaa

Marsalkantieltä on mukava jatkaa sillan yli Mustikkamaan suuntaan. Mustikkamaa tarjoaa Kulosaaren komeiden huviloiden jälkeen taas ihan erilaista nähtävää, onhan se ulkoilualue ja myös kätevä läpikulkupaikka Korkeasaareen.

Boatman’s Cafe vasemmalle sillan jälkeen terasseineen on mukava pistäytymispaikka. Kahvia tai ruokaa.

Katsoin tätä taloa ja melkein hyppäsin ihastuksesta – kerrankin ravintola, jolla on minun nimeni (Ravintola Aila), mutta ei se ollutkaan, vaan Ravintola Alia. Puurakennuksessa oleva ravintola on tällä hetkellä vain tilauskäytössä.

Yksi hauska paikka Mustikkamaalla on Seikkailupuisto Korkee. Muutama vuosi sitten vietimme siellä hauskan päivän syntymäpäiväänsä näin viettäneiden 6- ja 10-vuotiaitten lasten kanssa. Molemmat kiersivät kymmenkunta kertaa pienille lapsille tarkoitetun kantoradan. Korkeammalle radalle eivät noin pienet vielä pääse. Onneksi. Aikuisten pitää nimittäin siinä kantoradallakin vähän autella valjaista huolimatta.

Pienten lasten rata on ihan sopivan haasteellinen 6- ja 10-vuotiaille.

Kun kävelee rantapolkua Korkeasaaren sillan suuntaan, ohittaa Syötävä puiston. Se on erityisesti nuorten virikkeeksi tarkoitettu puisto, jossa saa tehdä puutarha- ja kasvimaahommia ja vähän kerätäkin kasvijuttuja mukaansa.

Siltaa kävellään Korkeasaareen. Näitä kuvia ottaessamme olimme sen verran myöhään liikkeelle, että kuulimme kuulutukset eläintarhan sulkemisesta ja näimme vain palaajia.

Rantakallioilta Korkeasaaren portin jälkeen on näkymät merelle ihan Katajanokalle ja Helsingin keskustaan asti.

Ja pienen kävelyn jälkeen onkin sitten jo toisen sillan päässä. Isoisän siltaa myöten pääsee Kalasatamaan.

Olemme muutaman kerran pyöräilleet tästä Kalasatamaan ja edelleen Hakaniemeen ja keskustaan. On paljon mukavaa nähtävää näinkin.

Kivinokka

Mustikkamaan ja Kulosaaren kävelyyn ja pyöräilyyn on helppo yhdistää Kivinokka, joka sijaitsee Kulosaaresta Herttoniemen suuntaan. Kivinokka on ulkoilualue, joka tarjoaa kävelyreittejä, luontopolun, lintutornin, kahvilan ja pari uimarantaa. Luettelo kuulostaa jo tavanomaiselta ja melkein tylsältä, mutta sitä Kivinokka ei tunnelmaltaan ole. Alue on täynnä pieniä mökkejä, joille kaupunkinlaiset vetäytyvät nauttimaan luonnosta. Omaa tonttia mökeillä ei ole, joten polkuja niiden ohi voi kulkea.

Hauska näitä oli katsella, mutta ei ehkä ihan meidän oma juttu. Kaipaisin sitä tonttia, pihaa ja yksityisyyttä. Kivinokan asukkaat ilmeisesti nauttivat yhteisöstään, koska siellä järjestetään myös paljon tapahtumia, kuten suuret juhannusjuhlat.

Tapahtumista ja tanssilavasta kertoo tämä nähtävyys: Dallape-kivi. Tanssiorkesteri Dallape soitti ensimmäisen keikkansa täällä 1920-luvulla.

Rannassa sijaitseva Maijan taiteellinen kesäkahvila näyttää houkuttelevalta. Siellä on joskus kesäisin eläimiäkin, mutta nyt paikalla olleet eläimet näyttivät aika jähmeiltä ja täytetyiltä. Sen sijaan läheisellä puutarhapalstalla näimme pari elävääkin. Harmi, olivat niin liikkuvaisia, että kuvan ottaminen ei oikein onnistunut.

Meidän iltakävelymme huippu ja tarkoitus olikin tämä. Kävelimme Kivinokan kärkeen, ihailemaan kallioilta auringonlaskua.

Emme olleet ihan ainoat. Tämänkin puun alla istui mies kameran kanssa. Otin kuvan, kun hän siirtyi rantakivelle.

Näin hänen heittelevän pieniä kiviä veteen ja ottavan kuvia rengasmaisista pikkuaalloista auringonlaskussa. Idea näytti niin hyvältä, että meidän pitää varmaan palata toteuttamaan jotain samanlaista. Ehkä otamme jonkun pikkupojistamme mukaan leikkimään näillä kultaisilla aalloilla.

Olimme mukana Good Guide Helsingin Kulosaaren kierroksella. He järjestävät parin tunnin opastettuja retkiä myös Kivinokkaan ja Herttoniemen siirtolapuutarhaan. Suosittelemme, tulee kivasti tietoa ja askeleita siinä sivussa.

Voit seurata meitä Facebook-sivumme kautta täältä: Ailajajuha