Avainsana-arkisto: Grossglockner

Grossglockner – alppiteiden suosikki

Pilvinen aamu – mikä pettymys.

Ikkunaverhojen avaaminen ja terassilta avautuva näkymä saivat suupielet vetäytymään alas. Voiko tuollaisessa säässä ylipäätään ajella vuorten rinteitä ja serpentiiniteitä? Eikä näköaloista ainakaan voi olla mitään iloa. Höh.

Majapaikasta piti ainakin lähteä. Yritimme lähteä matkaan viivytellen. Kävimme tankkaamassa. Muutama minuutti ei paljon mitään muuttanut. Poikettaisiinko Kaprunissa ruokakaupassa?

”Ei tuonne sekaan oikein mieli tee.”
”Ajettaisiinko vaikka muutama kilometri Bruckista etelään ja katsotaan.”
”Tässä on maksuportti. 37,50€ päivämaksu. Nyt pitää päättää, mennäänkö ollenkaan.”

”Ei kai ne tietä pitäisi auki, jos ei sinne voi mennä?”
”No, maksetaan sitten ja mennään. Vaikka hitaasti vain mutka kerrallaan.”
”Ja voithan sä pysähdellä, niin katsotaan maisemia ja otetaan kuvia.”

”Näkyyhän täältä koko ajan jotain.”

Edelweisspitze

”Muistatko, kun kerran poikettiin tuolla Edelweisspitzellä?”
”Muistan. Sinne ajaminen oli yhtä jyrkkää serpentiiniä. Ja tien pinta jotain mukulakiveä.”
”Mutta olihan sieltä ylhäältä vastustamattoman hienot näkymät.”
”Onneks nyt ei tarvitse ajaa. Ei sieltä näy yhtään mitään.”
”Kaiva sitten eväät esiin, mä otan tästä pari kuvaa.”

”Mitä noi tollaset autot on?”
”Ne on uusia sähköautoja. Ne maalataan tuollaisiksi, ettei kukaan erota merkkiä ja ne on koeajossa.”
”No, ilmankos ne ajaa ihan tolkuttoman lujaa. Vetävät serpentiinit suoriksi.”
”Mersuja.”

”Tossa alempana on Fuscher Törl torni ja näköalapaikka. Näkisiköhän sieltä mitään? Ainakin siinä alhaalla on vessa.”

”Jatketaan sitten.”

”Kyllä näitä Kehrejä riittää.”
”Niitä on 36. Eli maksettiin noin euro/mutka.”

”Alkaako aurinko jo näkyä enemmän?”
”Jaa, ehkä. Anna mulle aurinkolasit.”

”Mä en muistanut, että tältä tieltä pitää poiketa välillä pois, jos haluaa sinne päänäköalapaikalle. Sille Kaiser-Franz-Josef-Höhelle, mistä näkyy se Grossglocknerin huippu.”
”En minäkään muistanut, että se poikkeaminen oli näin pitkä.”
”Sitäkään en muistanut, että täällä olisi jopa parkkitalo.”
”Kuinka monta vuotta siitä on, kun olimme täällä viimeksi?”

”Ehkä emme edes huomanneet, että tämä tie ajettiin edestakaisin, kun täällä on niin hienoja maisemia koko ajan joka suuntaan.”
”Ja levikkeitä pysähdyspaikoiksi koko ajan.”

”Mutta huh, mikä letka tuo on? Urheiluautoja, jotka paahtavat hurjaa vauhtia, eivätkä pysy edes omalla puolella tietä.”

”Nyt alkaa tie jo laskea laaksoon ja siellä näkyy kyläkin.”
”Onko se jo Heiligenblut?”
”Kyllähän tämän ajaminen tänäänkin kannatti. Ei sitä aamulla tajunnut, miten hyvin pilvet vaihtuivat aurinkoon.”

”Nyt olisi kiva löytää joku paikka, jossa voisi pitää taas evästauon.”
”Hiljennä vähän vauhtia, niin nähdään, olisiko joku sopiva puisto tai parkkis.”

”Hei, tässä! Ja paikka on näköjään kiinni, istutaan pöytään tuonne järven puolelle.”
”Joo, pyöräilijöitähän me ollaan.”

Kun oikein tarkasti katsoo, niin tuolla oikeanpuoleisella penkillä näkyy istuinalusta. Se ja toinen samanlainen jäivät sinne. Tämä oli kyllä tasan ainoa harmi tänä päivänä. Ankean epäilyttävästä aamusta huolimatta päivä oli ollut loistava. Eikä illan auringonlasku Millstätterseen rannan majatalossakaan Dellahin kylässä ollut ollenkaan huono vaan niin hieno, että ei heti tehnyt mieli sisälle vetäytyäkään.

Aila: ”Nyt on sitten Itävalta jo aikalailla läpi ajettu. Pyöräilläänkö vielä huomenna tämä Millstätter See ympäri?”
Juha: ”Kai se on pakko.”

Aila: ”No, mitäs olet tykännyt?”
Juha: ”On me aika hyviä paikkoja nähty koko ajan. Se Harry’s Klingendes Museum oli hyvä ainakin.”
Aila: ”Sä et taaskaan ole kartalla, se oli Saksassa. Parisataa kilometriä Travemündestä.”
Harry’s Klingendes Museum

Juha: ”No, mikä sitten oli Itävaltaa?”
Aila: ”Kun tultiin Itävaltaan, ajettiin heti ekana päivänä Tonavan rannoilla ja sitten muutaman päivän päästä Salzach-joen rannoilla. Näit jokia, järviä ja Alppeja.”
Juha: ”Alpit on aina hyviä. Kun ajaa Etelä-Saksaan tai Ranskaan, tulee hieno fiilis.”
Aila: ”No, onneksi sä ajat. Mä mieluummin pyöräilen laaksoissa ja jokirannoilla ja vain katselen. Ja otan kuvia.”

Tonavan rannat pyöräillen

Salzach ja Zell am See – pyöräilyelämys

Aila: ”Ja olihan meillä Itävallan puolellakin paikka, jossa sä muistit musiikinopettajana vaikka mitä . Ainakin Sound of Music toistui kommenteissasi koko ajan. Ja halusit itsestäsi kuvan sen paviljongin edessä, missä laulettiin se ”I am sixteen going on seventeen”, vaikka olet itse jo seventy”
Juha: ”Näithän säkin lelukaupan ikkunassa ja torilla laulajia ja soittajia, vaikka et itse soita.”

Salzburg

Aila: ”Joo, mä mieluummin kiipeän.”
Juha: ”Pitäiskö ottaa kitara mukaan, niin mä voisin soittaa sillä aikaa kun sä kiipeät?”
Aila: ”Kyllähän sullekin se Baumwipfelpfad kiipeilemiseen kelpasi.”
Juha: ”Se oli vähän sellaista vaivihkaa ylöspäin menoa. Mutta sinne Pyramidikuulaan en olisi kiivennyt ikinä.”

Baumwipfelpfad ja Pyramidenkogel

Juha: ”Mitkä muut paikat on sitten olleet Itävaltaa? Oliko Kehlsteinhaus? Karlovy Vary ei ainakaan. Eikä tainneet olla ne Saksin Sveitsin maisematkaan?
Aila: ”No ei niistä kumpikaan, olet sä sitten edes jonkin verran kartalla.”
Juha: ”Miksi mun edes pitäisi olla kartalla, kun mä ajan ja sä luet sitä karttaa.”

Aila: ”Nämä paikat olivat Itävaltaa.”

Mondsee ja Traunsee Hallstatt Krimmlin putoukset

Juha: ”Onneksi sulla on kuvat ja tekstit, en mä muuten muistaisi näistä mitään.”
Aila: ”En kauan minäkään. Kuvat auttaa paljon. Ja niillä voi kertoa muillekin, missä oltiin. Ja kyllä säkin noista varmaan muistaisit, missä kapteeni Von Trapp ja Fräulein Maria vihittiin, tai missä se luukirkko oli tai kuinka monta kerrosta askelmittariin tuli, kun kiivettiin sinne Krimmlin putouksille.”
Juha: ”Ok, kierretään sitten huomenna tää järvi. Oliko se 30 kilometriä?”