On upea Axrquian näköalapaikka, yksi parhaita valkoisia kyliä. Jos nimi Comares ei jo valmiiksi tarkoittaisi linnoitusta, joka on kukkulalla, olisin ollut valmis keksimään tuon nimen tälle paikalle itse. Comares on noin 700 metrin korkeudessa ja näkyy parinkymmenen kilometrin päähän rannikolle, vaikka sinne ajaminen kaikkine mutkineen viekin vielä lähes tunnin. Olemme jo ajelleet Comaresiin neljää eri reittiä. Kaikilla puolensa. Linnoituksen paikkana laakson keskellä olevan kukkulan laella se on mitä ihanteellisin. Näkymät ovat avoimet ja hienot joka suuntaan.

Ensimmäisen kerran ajoimme Comaresiin Torremolinosista lyhintä reittiä eli Malagan jälkeen A7-tieltä Oliaksen kylän kautta. Velez-Malagan kautta olisi ollut parempi tie, mutta paljon pitempi matka. Siis näin: Eli tieltä A7 käännytään tielle M24 ennen Rincon de la Victoriaa, sitten jatketaan tietä A7001 ja M111 Comaresiin.

Ihan hyvä reitti, jos tykkää pienestä mutkaisesta tiestä ja maisemista. Myrskypäivien jälkeen kannattaa aina olla varovainen. Ensi kertaa ajaessamme tien reunoilta oli putoillut irtokiviä tielle, eikä kaikkia oltu ehditty siivota pois, tai niitä putoili ehkä pikkuhiljaa vieläkin. Tuuli riepotti katkenneita oksia tielle ja yllätyksiä sattui. Yksi vastaantuleva autoilija pysähtyi ilmeisesti varoittamaan meitä, vaikka emme ihan koko espanjankielistä puhetta ymmärtäneetkään. Toisella kerralla tällä reitillä ei ongelmia ollut.

Aika hidas ajettava tuo tie on joka tapauksesa. On mutkien lisäksi pakko pysähdellä, katsoa maisemia ja ottaa kuvia muistoksi. Vuorenhuipuista, serpentiiniteistä, vihreänkeltaisista rinteistä, valkoisista taloista ja tienvarren muureista.

Juuri Comaresiin tullessa oli tien vieressä hauska kallio. Mitähän tuo keltainen väri on? Ihmettelimme, onko joku käynyt maalaamassa?

Googletin ja sain selityksen, että nuo kirkkaan keltaiset ja oranssit läikät Comaresin jyrkillä rinteillä johtuvat jäkälistä, joita kasvaa paljaalla kivipinnalla. Ne voivat olla haavankeltajäkäliä, jotka ovat jopa yleisiä Välimeren alueen aurinkoisilla kallioilla. Jäkälällä voi olla myös ”Aurinkorasva”, eli keltainen suojapigmentti, joka suojaa sitä Axarquian voimakkaalta UV-säteilyltä. Kuivalla säällä ne ovat keltaisempia, kostealla vihreämpiä. Kaikkea sitä oppii, kun viitsii kysellä.

Yhden kerran ajoimme Comaresiin Rusinareittiä pitkin. Sekin oli pitkä, koska matkan varrelle sijoittui monta mielenkiintoista kylää, joissa pistäydyimme. Kannatamme tätäkin kokemusta!
Rusinareitti Andalusiassa

Rusinareitti Andalusiassa

Lähellä turisti-infoa on kuva näistä Comaresiin johtavista reiteistä ja niiden ympäristöissä olevista vaellusreiteistä.

Ajo Comaresiin onhelppo. Parkkipaikka on suoraan portin vieressä, ei mitään ruuhkaa edes lauantaipäivänä, jolloin väkeä kuitenkin jonkin verran oli. Ja suoraan parkkipaikan vieressä on ensimmäinen näköalatasanne. Ei ollut mitään tarvetta lähteä pitemmälle ennen kuin olimme nauttineet eväskahvit kaikessa rauhassa maisemista nauttien.

Kierros Comaresissa

Arkipäivänä Comares ei oikeasti vaikuttanut niin suositulta turistipaikalta, kuin olimme luulleet. Netistä olin lukenut jopa kirjoituksen, jossa toivottiin, että turistit eivät enää tulisi Comaresiin. Taisi tosin olla vähän kieli poskessa kirjoitettu. Mitä turistit muka Comaresista löytäisivät? Raikasta ilmaa ja näkymiä vuorille sen sijaan että nauttisivat rannan lämmöstä ja värikkyydestä. Voi tietysti olla, että missään turistipaikassa ei ole erityisesti vilkasta marraskuussa, mutta päivän mittaan me silloin näimme vain neljä muuta turistia. Puhuivat saksaa. Maaliskuisena lauantaina tilanne oli vähän erilainen, nähtiin varmaan kolmisen kymmentä, mutta ei mitään ruuhkaa. Myös lapsiperheitä.

Parkkipaikkakin on joka kerta ollut melko tyhjä. Tuossa aivan portin vieressä on autoja, alempana rivi lisää ja vielä alempana ihan vain muutama samoin kuin busseille varatussa osassa. Ja mikäli liikennettä oikein tulkitsin, niistakin autoista ainakin osa oli huoltotöitä tekevien miesten autoja. Eli helpppo mennä autolla. Kylään kiipeämisen kierros alkaa tästä Puerta de Malagasta.

Toinen mahdollisuus siirtyä kylään olisi kiivetä pitkin portaita tämä rinne ylös, mutta en ymmärrä, miksi niin pitäisi tehdä, kylässä on katsottavaa heti portin jälkeen.

Myös turisti-info, joka ei kylläkään ole joka kerta ollut auki. ja näköalaterassi, vessat, matkamuistomyymälä ja ravintola.

Arkipäivänä käydessämme missään ei näkynyt mitään palveluja turisteille, ei karttoja, esitteitä tai matkamuistoja. Siispä reippaasti itseohjautumaan. Comaresissa tämä on tehty helpoksi. Kaupungin kartta löytyy näköalaterassin vierestä seinältä ja samalla esitellään kylässä esillä olevat muslimien historiaa kuvaavat keraamiset taulut.

Käännös: KUTA COMARES MUSULMAN, PUERTA DE MÁLAGA
Málagan portti. Tärkeä puolustusvarustus, joka oli kylän pääsisäänkäynti. Sen muurien alla tapahtui Comaresin antautuminen kristityille joukoille, mikä on heijastettu Toledon katedraalin kuoron kaiverruksessa, joka on merkitty numerolla 14 epistolapuolella. Siinä voimme nähdä hetken, jolloin kylän avaimet luovutettiin Cristobal de Eslavalle, Marchenan kylän alkaidille, joka lähetettiin Comaresiin tätä tarkoitusta varten.

Turisteille suositeltu reitti on merkitty hauskasti keraamisin jalanjäljin. Kohteitten vieressä on aina kaksi jalanjälkeä rinnakkain ja keraaminen opastaulu, josta voi lukea mukavan opastuksen paikan historiasta ja muusta tärkeästä. Tosin vain espanjaksi.

Käännös: Comaresin muslimireitti – Hisn Comarix (Korkea linna)

Yleiskuvaus: Yleisnäkymä linnoituksesta ja sen alcazabasta 1400-luvun loppuun asti. Se oli vahva kaupunki, joka oli kuuluisa mahtavista wali-hallitsijoistaan. Nämä hallitsijat yhdessä Málagan ja Guadixin hallitsijoiden kanssa aiheuttivat paljon päänvaivaa Granadan kuninkaille. Se oli pysähdyspaikka matkailijoille ja yltäkylläisyyden tyyssija, voimakas ja kapinallinen kaupunki, jonka apua maineikkaimpien kuninkaiden sydämet rukoilivat aarteiden kera. Seuraava vierailukohde: Calle del Perdon (Anteeksiannon katu).

Seuraavassa taulussa kerrotaan, mistä Calle de Perdonin nimi tulee. Comaresin antautumisen jälkeen kylään jääneet kolmekymmentä perhettä kastettiin ja paikkaa alettiin nimittää Calle de Perdoniksi eli anteeksiantamisen kaduksi. Massakasteen muistoksi soitetaan kirkonkelloja kolmekymmentä kertaa messussa sunnuntaisin ja juhlapyhinä.

Muillakin kierroksen pysähdyspaikoilla on vastaavat selitykset. Pientä haastetta vain pukkaa tuon kielen kanssa…

Käännös: Comares osoittaa selviä merkkejä vahvasta arabialaisesta perinnöstä, sillä se oli vuosisatojen ajan andalusialaisen vaikutusvallan keskus.Loogisesti tämä vuosisatojen kertymä on väistämättä jättänyt kylään sen nykyisen erehtymättömän ilmeen: arabialaisuus näkyy jokaisessa sen kolkassa.

Kaupungin keskustassa voi havaita tyypillisen muslimien kaupunkirakenteen, jossa on kapeita, jyrkkiä ja mutkittelevia katuja, joita erottavat tai yhdistävät erehtymättömän tyyliset ja ominaispiirteiset tiiliholvikaaret, jotka kaunistavat ympäristöämme.

Kielihaasteen sijaan katujen kauniit näkymät olivat aistittavissa ihan millä kielellä tahansa.

Reitin varrella ollut kirkko oli käydessämme kiinni. Sen lähellä päivysti kuitenkin vanhempi nainen, joka määrätietoisen ystävällisesti huuteli ja viittoi meitä kurkistamaan ovestaan sisään. Hämillämme sen teimme ja nainen alkoi heti esitellä, mitä kaikkea myytävää hänellä on. Kuivattuja yrttejä, hunajaa, kuivattuja hedelmiä, manteleita ja vaikka mitä. Ja tyrkyttämällä sai meidät maistamaan viikunoitaan ja manteleitaan. Olimme vähän harmissammekin, kun emme oikein tienneet, miten tästä nyt lähdettäisiin, mutta sitten ostimme muutamalla eurolla pussillisen viikunoita ja toivotimme vain hyvää päivän jatkoa. Aika vähäisiksi taisivat naisen tienestit siltä päivältä jäädä kuitenkin, vaikka hän noin tarkasti päivysti harvoja turistin näköisiä kulkijoita.  

Calle Penantonan varrella on portti, josta voi lähteä portaita alas erilaisille vaellusreiteille. Viitoitus ja reittien kartat ovat selvästi näkyvissä tällä portilla.

Toisella käyntikerrallamme kiersimme Fuente Gordan reitin, joka kertää kylän vähän alempaa rinnettä pitkin ja on noin 2,5km. Fuente Gorda on pieni nätti lähde kallion reunamilla.
HARMI, ETTÄ TÄMÄN KÄYNNIN KUVAT OVAT NYT KADOKSISSA, TEKSTI EI IHAN KAIKKEA KERRO.

Tämän kuvan otin linnan näköalapaikalta, kertoo ainakin jotain siitä, missä tuo Fuente Gorda reitti on. Kuvassa on nuolella merkitty pikku pisteenä yksi pariskunta, joka käveli sitä alas. Siis polkua, ei tuota ajoväylää. Pääsee tuolle ajoväylälle toki portaita alas.

Lähteeltä on tuo pienempi ja jyrkempi polku ylös kaupunkiin. Kiipesin sitä yksin jonkin matkaa, mutta Juhan korkean paikan kammon takia päädyimme lopulta jatkamaan matkaa pientä tietä pitkin kaupungin länsipuolelle.

Tässä alla Juhan ottama päivän ”tuolla se taas menee” -kuva minusta. Siis tuolla, keskellä kuvaa tuo epäselvä pieni hahmo olen minä.

No, olihan tämä pikkupolku vähän haasteellinen sille, jota helposti huimaa.

Tulimme tieltä lopulta jotain vähän ”ehkä-ei-ihan-polkua” -tyyppistä oliivipuurinnettä ylös kaupunkiin ja istahdimme jollekin penkille hetkeksi katselemaan maisemia.

”Kylän ainoat turistit” -vaikutelmamme sai saman tien vahvistusta. Oliivisatoaan keräävä perhe kävi moikkaamassa ja kyselemässä, ollaanko lomalla ja mistä kaukaa ja toivottamassa hyvää päivän ja loman jatkoa. Olisipa ollut enemmän kielitaitoa, niin olisin heille kertonut enemmänkin vaikutelmia päivästämme, mutta ilmeisesti ”Muy bonito” oli aika hyvä kuitenkin. Niin hymyillen ja iloisesti siihen vastattiin.

No, olihan tämä pikkupolku vähän haasteellinen sille, jota helposti huimaa.

Tulimme tieltä lopulta jotain vähän ”ehkä-ei-ihan-polkua” -tyyppistä oliivipuurinnettä ylös kaupunkiin ja istahdimme jollekin penkille hetkeksi katselemaan maisemia.

”Kylän ainoat turistit” -vaikutelmamme sai saman tien vahvistusta. Oliivisatoaan keräävä perhe kävi moikkaamassa ja kyselemässä, ollaanko lomalla ja mistä kaukaa ja toivottamassa hyvää päivän ja loman jatkoa. Olisipa ollut enemmän kielitaitoa, niin olisin heille kertonut enemmänkin vaikutelmia päivästämme, mutta ilmeisesti ”Muy bonito” oli aika hyvä kuitenkin. Niin hymyillen ja iloisesti siihen vastattiin.

Toiseen suuntaan tuolta näköalapaikalta pitää ehdottomasti lähteä myös kiipeämään linnan jäännöksille, ja terassille, jolta oli hieno näkymä valkoiseen kaupunkiin. Näin teimme. Kävelytietä pitkin ylös. Ihania maisemia, kiva kävelytie.

Linnan edessä on hurjan näköinen kallio, jota voisi kuvitella vaikka näkötorniksi. Kun lähdin sitä kohti, Juha kielsi kiipeämästä ylös asti.

   No, olihan mäelle johtava ylämäkikin jo hienoa noustavaa näköaloineen.

Ylhäällä tuli kyllä sellainen havainto, että joku on saattanut tuolle kalliolle kiivetäkin. Poluntapainen rinteessä ja sen vierellä koloja, joita voisi käyttää avuksi kiivetessä.

Terassilla on vanhan linnan raunioita.

Terassille voi kiivetä tällaisia portaitakin. Ihan sujuvaa.

Terassin ja linnan takana on kaunis hautausmaa, josta taas oli aivan upeat näkymät ympäristöön. Hautausmaa on selkeästi yksi Comaresin näköalapaikka ja niistä korkein.

Hautausmaalta on näkymät myös Comaresin linnan muurien raunioille. Muureja on rakennettu 800-luvulta lähtien ja ne olivat tärkeä osa puolustusta. Vähäinen määrä selittyy luonnollisilla tekijöillä ja sillä, että muurin materiaaleja on käytetty myös hautausmaan rakentamiseen.

Kierroksen päättyessä oltiin lopulta takaisin samalla näköalaterassilla, jolta oli lähdettykin. Kiipesin näköalapaikalta vähän portaita ylöspäin katselemaan maisemia.

Ensimmäisellä kerralla kokemamme aamupäivän tuulisen ja mutkaisen matkan jälkeen päätimme yrittää uutta reittiä takaisin. Käännyimme toiseen suuntaan. Viitta näytti Colmenariin ja paperikartastakin tie löytyi. Lähes parikymmentä kilometriä ajettiin sitten ihmetellen, millaisille teille tienviittoja saa pystyttää ja voidaanko olettaa, että kartalla olevaa tietä voi oikeasti ajaa autolla. Oli mutkaa ja mäkeä enemmän kuin toivoisi, mutta olipahan selviämiskokemus tämäkin.

Nyt maaliskuussa 2026 valitsimme helpoimman ajettavan reitin, eli alas Velez-Malagaan ja siitä Rincon de la Victorian ja Malagan kautta takaisin. Helpoin ajettava, vaikkakin kilometrejä enemmän. Mutta maisemat eivät taaskaan olleet pettymys. Aivan huikeita. Piti jälleen pysähdellä ja katsoa rinteitä, kyliä ja puutarhoja.

Tuonne se kylä jäi. Tosi korkealle.

Rinteiden rakennelmia on hienosti muutettu hedelmätarhojen hoitamiseksi. Uskomaton työ!

Seuraavana päivänä kävimme Perianassa, jonne on linnuntietäkin noin 15 kilometrin matka. Comares näkyi sinnekin, vähän utuisena auringonlaskussa eikä kännykän zoomaus 40-kertaisena kovin tarkkaa kuvaa anna millään.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Juttu seuraavan päivän Perianan retkestä valmistuu pian.