Uutiset ja ajatukset sodasta tuntuvat ajankohtaisilta koko ajan. Siksi keskeinen toisen maailmansodan ratkaisujen paikka Normandia on paljon muutakin kuin matkailun nautintoa. Siellä on paljon sotaan ja maihinnousuun liittyvää nähtävää. On museoita, muistomerkkejä, rantoja, hautausmaita ja kaikki nämä kertovat Normandian alueen merkityksestä ja vaikuttavat samalla omiin tunteisiin ja sotia koskevaan ajatteluun. Meillä oli nyt päivä aikaa ja valitsimme kaksi kohdetta. Mémorial de Caen on muistomerkki ja laaja museo, jossa kerrotaan toisesta maailmansodasta, Normandian maihinnoususta ja kylmästä sodasta. Collevillen kylässä Omaha Beachin vieressä on amerikkalaisten sotilashautausmaa ja myös muistomuseo. Bayeuxin muistomerkki, hautausmaa ja museo sattuivat myös matkan varrelle.
Etsimme majapaikan, josta pääsisimme tekemään päiväretken. Tällainen löytyi pieneltä paikkakunnalta nimeltään Pont-Farcy. La Maison des Amis en Normandie kertoo jo nimellään, että se sopii Normandian retkeilyyn. Oli oikein sopiva paikka meille. Tilava, siisti, auto oli omalla pihalla parkissa ja isäntä tosi ystävällinen.




Iltakävely maalaiskylässä oli kiva myös.




Mémorial de Caen
Seuraavana aamuna lähdimme ajamaan Caeniin. Jätimme auton pienen kävelymatkan päähän itse museosta ja kävelimme kauniin puiston läpi. Puistossa oli aivan erityisesti toimintaa lapsille.









Sitten hetken kuluttua tulimme museolle, jonka edessä on sodan muistomerkki.



Mémorial de Caen kertoo erityisesti toisesta maailmansodasta ja Caenin taistelusta. Yleisemmin ottaen museo on omistettu 1900-luvun historialle, ja sanotaan, että sen tarkoitus on keskittyä pääasiassa hauraaseen ja helposti rikkoutuvaan rauhaan. Museo on saanut paljon kommentteja ja arviointeja. Sitä kehutaan erittäin hyväksi museoksi, jossa maailmansotien ohella aiheita ovat myös D-Day ja kylmä sota. Reitti näyttelytilojen välillä on hyvin ohjattu ja sotien selostusten ja karttojen lisäksi tiloissa on esillä myös historiallista sotamateriaalia, kuten tankkeja, lentokoneita jne. Esillä olevat esineet kertovat konkreettisesti myös elämäntavasta Ranskassa miehityksen aikana. Museo on myös laaja ja siellä on paljon videoita ja selosteita, joten jotkut suosittelevat käyttämään siellä kokonaisen päivän tai ainakin 3 – 4 tuntia. Ei se lyhyessä ajassa mennyt meiltäkään. Kuvat jäivät muistoksi.































Museon ulkopuolella on kaksi erilaista nähtävää. Ulkoa pääsee myös museon alapuolella olevaan bunkkeriosastoon.

Museon ulkopuolella on myös eri maiden nimikkoalueita, joissa on puutarhoja ja muistomerkkejä. Poikkesimme näistä yhdessä.

Tämä alue oli Britannian puisto.





Käynti täällä oli liikuttava ja historian tapahtumien muistelun suhteen vähän raskaskin, mutta silti hieno vierailu. Kaikki voisivat tulla tänne ja ymmärtää. Ehkä sitten tulisi vähemmän sotia ja rauhan säilyisi, kun olisi kokenut edes näin yleismaailmallisen näkökulman 1900-luvun suuriin shokkeihin. Vuosina 1939-1945 käyty toinen maailmansotahan on ollut ihmiskunnan tuhoisin sota, joka vaati kymmeniä miljoonia ihmishenkiä. Sen osapuolet olivat silloin Saksan, Italian, Japanin, Unkarin, Romanian ja Bulgarian akselivallat sekä Britannian, Kiinan tasavallan, Neuvostoliiton, Ranskan ja Yhdysvaltain johtamat liittoutuneet. Euroopassa Neuvostoliitto oli jo itärintamalla lyönyt saksalaiset, kun länsiliittoutuneet aloittivat yli 80 vuotta sitten 6. kesäkuuta 1944 massiivisen maihinnousun Saksan miehittämän Ranskan Normandiassa. Englannin kielessä tästä päivästä käytetään nimitystä D-Day. Normandian taistelut jatkuivat elokuun lopulle päättyen Pariisin vapauttamiseen. Normandian taisteluiden uhriluku oli yli 400 000 kuollutta, haavoittunutta ja kadonnutta sotilasta. Tänä päivänä alueella liikkuessaan ei voi olla törmäämättä laajoihin sotilashautausmaihin ja taisteluista kertoviin muistomerkkeihin.
Omaha Beach, Amerikkalaisten hautausmaa
Me jatkoimme täältä yhdelle tunnetuimmista eli Omaha Beachin rannan lähellä Collevillen kylässä olevalle amerikkalaisten hautausmaalle. Maihinnousuun siellä osallistui yhdysvaltalaisia, brittejä, kanadalaisia, Ranskan vastarintaliikkeen joukkoja sekä norjalaisia joukkoja. Rannan tuntumassa ennen hautausmaan sisäänkäyntiä on myös Omaha Beachin muistomuseo, mutta sinne emme ehtineet lähteä kiertelemään.
Muistomuseon takana on laaja allas ja sen edessä kartta maihinnousun rannoista.

Jatkoimme rannan ja hautausmaapuiston välissä olevaa kävelytietä. Näkymänä oli meri ja ranta, joka koitui niin monen sotilaan kohtaloksi. Tuntui aika liikuttavalta ajatella tapahtumia vuosikymmeniä sitten. Varsinkin kun samalla rannalla nyt näkyi hiekkalinnoja rakentelevia lapsia ja joitain auringonottajiakin.



Hautausmaalle tullessamme kello tuli juuri neljä. Kirkonkellot soivat ja lippu laskettiin alas. Monet ihmiset vaikuttivat liikuttuneilta.

Hautausmaan alue on aivan valtava. Lähes 10 000 maihinnousussa ja vuoden 1944 taisteluissa kuollutta amerikkalaista sotilasta on haudattu tänne. Jokaiselle on pystytetty samanlainen valkoinen risti. Ristejä on silmänkantamattomiin, Hautausmaalle on myös pystytetty muistomerkki, johon on kaiverrettu kaikkien niiden sotilaiden nimet, joiden ruumiita ei koskaan löydetty. Ja keskellä on kappeli, jossa seinillä on liikuttavat kuvat ja lauseet.










Täällä kävely oli kyllä tosi vaikuttavaa.
Bayeux
Matkamme varrelle osui sopivasti Bayeux, jossa myös on vaikuttava hautausmaa ja muistomerkki, sekä museo.








Hautamuistomerkeissä oli kuvat sotilaan osastosta.






Hauta-alueen lähellä oli myös museo, jonka pihassa oli näyttävää sotakalustoa. Meille riitti tällä kertaa piha, kello oli jo niin paljon, että museo oli kiinni. Mutta olipa näkymä tämäkin.





Normandian vierailumme ei ollut ensimmäinen, mutta tuskin viimeinenkään. Viimeksi näimme vielä useampia paikkoja, ja nyt on mielessä ajatus monienkin käymisestä uudelleen. Tämä on niin vaikuttavaa. Kaikkein päällimmäisenä näiden näkymien ja kokemuksen jälkeen on sodan päätteeksi lausuttu ajatus:
Never again!
Tällä kertaa täällä vain yksi päivä. Seuraavana päivänä olikin edessämme paikka, jossa emme olleet koskaan aikaisemmin käyneet: Abbeville.

Tämä olisi kyllä todella kiinnostava paikka sotahistoriasta kiinnostuneille. Vaikka tilanteet ovatkin viime vuosina tuntuneet koko ajan synkemmiltä, täytyy toivoa, että suunta tästä kääntyy pian positiiviseen päin.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tätä historiaa on todellakin vaikuttavaa käydä katsomassa ja kokemassa. Kunpa kaikki tekisivät sen! Ainakin jossain. Onhan näitä muistomerkkejä ja museoita. Eilen laskettiin Suomessakin seppeleitä muistomerkeille kun oli Kaatuneiden muistopäivä.
TykkääTykkää
Tämä on yksi tunnetuimmista synkän matkailun kohteista Euroopassa, mutta en ole siellä vielä päässyt käymään. Ehdottomasti kyllä kiinnostaa!
TykkääLiked by 1 henkilö
Normandiassa ja Ranskassa ja Belgiassa muuallakin on paljon juuri tähän toiseen maailmansotaan liittyviä kohteita. Olemme poikkeilleet vuosien mittaan useissakin ja vaikuttavia ovat.
TykkääTykkää