Casares

Casares mainitaan Espanjan kolmen valkoisimman kylän joukossa Frigilianan ja Casarabonelan ohella. Aurinkoisena päivänä seinistä heijastuva valo melkein häikäisee, ja taas kerran edessä on kaunis kylä kauniissa maisemassa. Ja kuvaan kuuluu  tietysti myös kylän takana mäellä olevat linnan rauniot ja kirkko.

Ajoimme ensimmäisellä käyntikerrallamme Casaresiin Esteponan suunnasta reilut kymmenkunta kilometriä sisämaahan päin. Juuri ennen Casaresia oli iso viitta ilmaiselle parkkipaikalle. Siitä käännyimme, ja ihmeeksemme parkkipaikka oli heti siinä mäen päällä näköalapaikan vieressä. Olimme kovin tyytyväisiä, koska mäen päältä oli Casaresiin ja sen yli ihan merta ja Afrikkaa myöten varmaan paras näkymä. Mutta sitten totesimme, että tämä ei se viimeisin parkkipaikka sitten ollutkaan.

Kylä on alhaalla, sinne ajetaan täältä ilmaiseen parkkitaloon ja sitten suunnistetaan keskustaan ja ylhäällä näkyvälle linnalle, Ermitalle ja hienolle hautausmaalle ja nähdään lisää hienoja maisemia. Zoomaillen pääsee jo täältä katsomaan jopa Castillo de Leonin raunioita ”läheltä”.

Täältä jatketaan sitten jyrkkään alamäkeen ja tullaan ilmaiseen parkkitaloon. Järjestely on yhtä luksusta. Ajetaan sisälle, parkkipaikat eivät ole (espanjalaiseen tyyliin) tolkuttoman ahtaat ja sitten noustaan hissillä ylös kylän kujien tasalle. Säästytään siis ensimmäiseltä seitsemän kerroksen ylös kävelyltä. Parkkitalon ylätasolla on myös iso tasanne, jolta on taas yksi mahdollisuus katsella näkymiä.

Tässä kuvassa on punaisella nuolella merkitty parkkitalo ja sen tasanne linnoituksen mäeltä otetussa kuvassa.

Toisella käyntikerrallamme tulimmekin eri suunnasta. Tässä kartta reiteistämme. Punaisella näkyy viitoitus AP-7 ja A-7 teiltä itäsuunnasta ja sinisellä on tie Manilvan rannan suunnasta, josta siis tulimme toisella kerralla.

Tämä valinta oli myös tosi hyvä. Ennen Casaresin kylää ajoimme tien sivuun yhden ravintolan isohkolle parkkipaikalle ja kiipesimme viereiselle mäelle näköalatasanteelle. Tällaisista näkymistä nautittiin. Kylän ja maisemien lisäksi myös tämän vuoden (2025) sateiden jäljiltä olevista keltaisista kukista ja vihreistä rinteistä. Rinteellä näkyi myös lammaslauma.

Täältä kiersimme sitten Casaresin kylän pohjoispuolelta ja tulimme samaan paikkaan, josta oli viitta alas parkkitaloon.

Aloitin aika perusteellisesti tämän kertomuksemme auton parkkeeraamisesta ja siihen liittyvistä näköaloista, ja perustelen tätä sillä, että pysäköinti näin oli helppoa ja näkymät palkitsivat jo ennen kuin tulimme kylään.

Mutta nyt jatketaan sitten kylään. Parkkitalon vieressä on iso kirkko, Iglesia de la Santa Maria de Encarnation. Ei ollut kuitenkaan ovi auki.

Siitä sitten jatkettiin pientä kujaa Fuente de Carlosin aukiolle, jossa oli avoinna pieni kiva ravintola kahvitauolle istahtamista varten.

Aukio oli tällaisena tuulisena maaliskuun päivänä hauska myös näin:

Aukion vieressä on myös kylän tärkeimmän merkkihenkilön Blas Infanten patsas. Blas Infante oli ”andalusialaisuuden isä”, poliitikko, asianajaja ja kirjailija, joka herätti maakuntahenkeä. Hän loi  myös Andalusian lipun ja hymnin. Ei ole mikään ihme, että hänet teloitettiin sisällissodan alkamisvuonna 1936.

Casaresin nähtävyyksiin listataan ainakin neljä merkittävää kirkkoa. Niistä yksi eli Iglesia de San Sebastián on tämän keskusaukion laidalla. Se oli ainoa, jonka näimme myös olevan auki. Kuten muissakin espanjalaisissa kirkoissa, sivukappelien patsaat ja kuvat ovat hienoja ja perinteisiä,

Suurin osa nähtävyyksistä on ylhäällä mäellä. Castillo de Leonin linnan rauniot, Ermita de la Vera Cruz  ja fantastisen kaunis hautausmaa ovat ne, joita varten kujien kiipeily ylös ilman muuta kannattaa. Pienet kauniit sokkeloiset kadut johtavat mäelle.

Ylös kiivetessä voi samalla jälleen kurkistella näkymiä alas kylään.

Täällä ovat tietenkin tarjolla myös matkamuistomyymälät ja ravintolat. Aika vähän kuitenkin avoinna vielä näin maaliskuussa.

Kapeimmat kadut ja mutkaisimmat kadunkulmat ovat juuri ennen linnaa ja kirkkoa.

Mäellä on kiinnostavaa kierrellä katselemassa upeita panoraamanäkymiä. Tasanteet ja niiden kasvillisuus ovat hyvin hoidettuja, ja niitä reunustaa enimmäkseen valkoiseksi maalattu muuri, joka tekee kiertelystä myös turvallisuuden tuntuista. Tänä vuonna (2025) näitä kuvia katsellessa on hienosti näkyvissä myös ennätyssateisen maaliskuun mukanaan tuoma maisemien vihreys ja kukkivien pensaiden määrä.

Huippunäkymiä ja jyrkkiä vuorenrinteitä. Tuli jo mieleen Ronda, vain ilman turistiruuhkaa.

Kävimme turistitoimistossa ja he katsoivat meitä mukavan ystävällisesti ja sanoivat, että voisimme harkita myös vaeltelua rinteillä. Onkohan tässä sitten niitäkin reittejä näkyvissä?

Ainakin yksi paikka olisi varmaan ensi kerralla kiva nähdä. Tämä sattui maisemiin ja jälkeen päin löysin tiedon, että tämä olisi uusi hautausmaa.

Luin myös, että se ei ole yhtä suosittu kuin täällä mäellä oleva vanha valkoinen hautausmaa. Ei mikään ihme tietenkään, koska tämä Casaresin hautausmaa on todella kaunis ja mielenkiintoinen. Jännittäviä sokkeloita kierrellessä on hautojen lisäksi hauska myös kurkistella muurin yli maisemia.

Ermita de la Veracruz ei ollut auki.

Castillo de Leonin linnan rauniot olivat raunioita, niistä oli vaikea hahmottaa edes rakennetta. Mutta rinteiden kiipeilyportaat ja -polut, näköalatasanne ja viihtyisän näköiset istumaan houkuttelevat aukiot penkkeineen olivat kyllä kiva käydä ja katsella.

No niin, siinäpä se meidän tämänkertainen vierailumme. Koimme päivän retken oikein onnistuneena. Kaiken mukavan nähtävän lisäksi kylän rauhallisuus oli kiva lisä nähtävyyksiin. Emme me ihan yksin missään olleet, mutta tungos puuttui täysin.

Voit seurata meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme ja pyöräilyistämme.

3 ajatusta artikkelista “Casares

  1. Paluuviite: Casares – jäi syy mennä uudelleen | Aila ja Juha

    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      On vähän hämmästyttävääkin, että väkeä oli niin vähän, kun kuitenkin Casares useimmiten mainitaan Andalusian kauneimpien valkoisten kylien parhaiden joukossa.

      Tykkää

      Vastaa

Jätä kommentti Mikko / Matkalla Missä Milloinkin Peruuta vastaus