Almogia – valkoinen kylä Andalusiassa

Almogía on pieni ja perinteinen andalusialainen kylä noin 25 kilometriä Málagasta. Se sijaitsee kauniilla kukkuloilla, mikä tekee siitä viehättävän kohteen luonnon ja rauhallisen maaseudun ystäville. Eli meille. Kiertelimme kylää yhtenä päivänä ja teimme toisena noin 8 kilometrin vaelluksen ihanille kukkuloille maisemia ihastellen.

Tällainen reitti Almogiaan Fuengirolasta, noin 45km. Bussillakin sinne Malagasta pääsee muutaman kerran päivässä.

Puerto de la Torren kohdalta käännytään tielle 7075 ja ollaan heti serpentiinien ja vihreiden rinteiden ja maisemien keskellä. Reitin itäpuolella on myös järvi. Sen voisi myös kiertää toiselta puolelta.

Tämän liikenneympyrän toisesta liittymästä on viitta Almogian keskustaan ja myös parkkipaikalle, mutta me käännyimme ensimmäisestä ja osuimme kivasti kahdelle Miradorille, joilla pääsi myös pysähtymään.

Ensimmäinen Mirador tässä:

Toinen tässä:

Ja tässä vielä tervetulotoivotus:

Autolle löytyi parkkipaikka kylän ylälaidalta Cafe de Miradorin ja Bar Cocon läheltä ja kahvit juotuamme lähdimme tuota punaista katua pitkin katsomaan, miltä vaellusreitti kukkuloille näyttäisi.

Ihan ok kurkistaa valkoista kylää heti tähän suuntaan.

Mutta sitten Ruta 2:n viitta ohjasikin meidät pienelle soraiselle ja kiviselle polulle rinteeseen, eikä oikein huvittanut jatkaa.

Kävin kyllä yhden mäen päällä katsomassa maisemia.

Mutta sitten päätimme kääntyä takaisin ja löysimme oikein helpon reitin takaisin automme parkkipaikalle.

Kaivoimme repusta eväät esiin ja istahdimme katselemaan kaunista ympäristöä.

Emme kuitenkaan vielä siirtyneet autoon vaan käännyimme alas kylään. Pieni valkoinen kylä, kapeita katuja, kirkkoja, Auyntamiento, kauniita portaita, kukkia ja kaikkea sitä, mitä kaikissa muissakin kauniissa Andalusian kylissä.

Iglesia de Nuestra Señora de la Asunción – kylän tärkein kirkko, joka on rakennettu 1500-luvulla, oli mukavasti auki. Kaunista katsottavaa.

Kylällä on maurien aikainen historia, ja sen nimi juontaa juurensa arabialaisesta sanasta Al-Mexia ja tähän liittyy linnoitus, josta on jäljellä näköalapaikaksi jätetty Torre de la Vela.

Jo sinne kiivetessä oli paljon näköaloja.

Ja sieltä takaisin autolle, viihtyisien katujen kautta.

Säätiedotus oli ennustanut sateista päivää, mutta ei pisaraakaan. Muutama pieni tihkusadepisara tuli auton tuulilasiin pois ajaessamme, mutta eivät taida edes näkyä näissä maisemakuvissa.

Seuraavaksi päiväksi yritimme etsiä paremmin meille sopivan reittiohjeen kukkuloille patkoidaksemme. Almogian turismisivustoilta löytyi neljä eri ehdotusta, ja niistä valitsimme tämän:

Sama parkkipaikka suunnilleen ja kahvit Bar Cocossa. Hauska paikka.

Nyt tiesimme lähteä selvälle kadulle kävellen, eikä reittiohjeiden mukaan sorapolulle.

Maisemat alkoivat kyllä ihan saman tien.

Näitä en reitlleni haluaisi! Onneksi välissämme oli verkkoaita.

Mutta hups, eipä kestänyt kauan, kun jälleen viitoitus ohjasi pois tieltä kapealle polulle.

Onneksi oli edes toisella sauvat mukana, niin oli tuki käytettävissä, kun sattui huono kohta tai esimerksi sellainen purojen ylitys, joissa kivet eivät olleet ihan tiukasti paikoillaaan.

Laaksossa kohtasimme tällaiset rauniot.

Ja niiltä lähdettiin sitten rinnettä ylös. Ei ihan helppoa tämäkään. Mutta maisemat palkitsivat koko ajan.

Lisää raunioita oli myös mäen päältä alkaneen selkeämmän polun varrella. Emme kyllä löytäneet, mikä tämä on.

Ja sitten alkoikin patikkareittimme odotettu osuus, eli suunnilleen alle kahden ensimmäisen kilometrin jälkeen loput reitistä oli sellaista sorapolkua, jolla mitä ilmeisimmin liikuttiin myös moottoriajoneuvoilla, koska reitin varrella oli selvästi oliivipuurinteitä, muutakin viljeltyä ja jopa tällainen rakennus, jonka sisältä kuului vuohien ja lampaitten ääniä.

Pihalla oli myös kissoja.

Ja maisemat olivat pelkkää nautintoa. Rinteiden vihreys oli tänä keväänä paljon hienompaa kuin mitä aikaisempina kuivina vuosina olimme kokeneet.

Olimme kohta reitin korkeimmalla kohdalla, jolta näkyi jo toiseen suuntaan. Luin jostain, että tuo kukkuloiden takana oleva kylä olisi Alhaurin de la Torre, eli näin lähellä Fuengirolaa ja Malagaa olisimme.

Reitin varrella oli myös kaikenlaisia kasveja, kukkia ja puita. Mantelipuutkin olivat jo tällaisessa vaiheessa.

Näinkin iso puu oli tien mutkassa.

Ja niitä kaikenlaisia kukkia.

Vihreät maisemat pysäyttivät koko ajan.

Vähitellen alkoi jo Almogian kyläkin näkyä kukkuloiden takaa.

Täältä suunnasta Torre de la Vela oli kylän tällä reunalla.

Jos tuntuisi siltä, että ei viitsisi koko tätä reilun kahdeksan kilometrin reittiä kiertää kaikilla näillä kukkuloilla, voisi ajatella, että kävelisi tuolta Torre de la Velan kohdalta tänne ylös kukkulalle laakson kautta, niin olisi saman tien näissä maisemissa muutamaa kilometriä vähemmän patikoinnin jälkeen.

Almogiaan tullessa rinne oli ihan yllättävänkin täynnä värikkäitä kukkia.

Ja tässä Almogiaan tullessa näkyivät mahtavina myös ne hienot kalliot, joita kohti olimme jo lähtiessämme suunnistaneet. (Onneksi ei sentään noille tarvinnut kiivetä.)

Tulimme kylään siinä kohdassa, missä oli se viitoitettu parkkipaikka, jonne olisi voinut kääntyä jo siitä ensimmäisestä liikenneympyrästä. Emme kuitenkaan nytkään kokeneet, että se olisi ollut oikea paikka alkaa reittimme, koska tästähän vasta lähdettiin kiipeämään kylään. Mutta jos haluaisi nähdä vain rinteet tästä suunnasta, tämä voisi olla hyväkin valinta. Näytti olevan tilaakin.

Me kiipesimme sitten autollemme kylän halki.

Ja tämä oli meidän parkkipaikkamme lähellä.

Tallensin kävelemämme reitin myös Wikilocin sovellukseen. Löydät täältä
:Charamuzza – Lo Bernabe reittimme Wikilocissa

Meille jäi paljon positiivista kokemusta täältä. Kaunis kylä, maisemat, kohtuullisen lähellä Fuengirolaa ja Malagaa, kaunis serpentiinireitti perille. Ehkäpä joskus käymme tsekkaamassa, millaisia ne muut turistitoimiston esittelemät reitit ovat. Almogia kukkuloineen on myös yhden Santiago de Compostelan reitin varrella, sis Malagan suunnasta eteenpäin.

Onko paikka sinulle tuttu? Innostuitko tutustumaan?

Voit seurata meitä myös Facebookissa sivullamme Ailajajuha.

8 ajatusta artikkelista “Almogia – valkoinen kylä Andalusiassa

    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Etsiskelemme täällä Aurinkorannikolla tuollaisia pieniä kiinnostavia kohteita, joissa voi taas nähdä kauniin valkoisen kylän, löytää vaellusreitin luontoon ja ihailla maisemia. Ei tämä kyllä varmaan ikinä mikään turistikohde ole, mutta kiva vierailupaikka, jos täällä viettää aikaa kauemmin.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Kyllä, kuvat on kaikki otettu alle viikko sitten. Täällä on ollut niin sateinen talvi, että tämä vihreys ja kukkien värittämät rinteet ovat aivan erityisiä. Emme ole tällaista täällä ennen nähneet.

      Tykkää

      Vastaa
  1. Ne Tammelat's avatarNe Tammelat

    Taisimme ajaa tuon kylän ohi matkallamme El Torcalin suunnalta Malagaan takaisin. Harmittavasti tiukan aikataulun vuoksi oli pakko tehdä valintoja, mutta kiva nähdä maisemia näin kuvien kautta. Malagan läheltä löytyy kyllä hienoja vuoristoja!

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Almogia sattuu kyllä jollekin tuolla välillä olevalle reitille. Mekään emme ole aikaisemmin tuolla pysähtyneet, mutta emmepä juuri tuota reittiä ajaneetkaan. Oli kyllä meille kiinnostava löytö, nimenomaan noiden vuorten rinteiden maisemien takia.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Aika vähän ihmisiä liikkeellä, mutta toisaalta jätän heidät yleensä valokuvieni ulkopuolelle, jos mahdollista. Emme olleet mekään tästä kylästä mitään kuulleet, se vain hypähti jostain esille, katsoimme, kuinka pitkä ja millainen matka on ja etsin lähiympäristön vaellusreitit turisti-infosta ja Wikilocista. Näin se menee ja sitten löytyy usein tällaisia kivoja kohteita.

      Tykkää

      Vastaa

Jätä kommentti Mari /Maailma kotina Peruuta vastaus