Sevilla nähtävyydet – Las Setas, Sienet

Sevilla on yksi suosituimpia kohteita Andalusiassa. Suosittujen nähtävyyksien listalla ovat ilman muuta Alcázar de Sevilla, Sevillan katedraali ja La Giralda minareettitorni, Plaza de España ja Las Setas eli Sevillan sienet. Mutta paljon muutakin. Tässä vinkkejä meidän kokemuksista. Las Setas oli yksi hauska kokemus. Sehän perustuu siihen, että rakennelmat muistuttavat sieniä ja ne on rakennettu suomalaisesta männystä.

Suunnistimme siis kävellen kohti sieniä. Majapaikkamme oli Trianassa, joten sieltä ensin Trianan siltaa kävellen yli Guadalquivir-joen. No, eipä ollut itsestään selvää vain kävellä. Sillalle mennessä vieressä oli pieni Virgen del Carmenin kappeli ja mielenkiintoinen flamenco-tanssiin viittaava patsas. Molemmat olennaista Sevillalle.

Vieressä oli myös kauppahalli. Aivan erityisesti esillä oli kukkia, mutta paljon muutakin, ei pelkästään ruokaa.

No, aika pian jatkoimme sillan yli.

Sillalta oli hieno näkymä myös pohjoiseen. Mikähän tuo torni on? No, se selvisi kyllä ja seuraavana päivänä askeleet veivätkin sinne.

Mutta nyt houkuttelivat sienet ja joen vastaranta.

Sitten käännyimme katsomaan tällaista. Ostoskeskus. Kahvila löytyi, mielenkiintoiselta näytti, mutta kaupat eivät juuri olleet auki. Oli yllättävän hiljaista.

Ja sitten pikkupysähdysten jälkeen oltiin sienten juurella. Olipa nähtävyys! Sienten alle olevalle tasanteelle voi kiivetä portaita pitkin, mutta myös rullaportaat vievät sinne.

Tasanteelta jo näkee ja kokee paljon, mutta tuonne sienten katolle pääsee myös katselemaan. Sinne on pääsymaksu ja sisäänpääsy on katutasolta vasemmalta puolelta. Pääsymaksuun voi sisällyttää myös tämän arkeologisen museon kahden euron lisähintaan.

Katolla olevilla portailla voi kävellä koko rakennelman ympäri. Ihan helppoa ja kivaa. Eikä ainakaan näin tammikuun lopulla ollut minkäänlaista kassajonoa tai ruuhkaa. Muutaman muun kulkijan näin täällä ylhäällä.

Näköalat rakennelmien yläpuolelta olivat sopivasti kattoja ylittäviä, mutta ei tämä mikään kovin korkea näköalapaikka ole.

On mielenkiintoista ajatella, että näiden rakennelmien materiaali on suomalaista mäntyä. Mänty ei kuitenkaan oikein mitenkään näy, ja selitys sille löytyykin kierroksen lopulta näistä kuvista. Rakennusmateriaali on männystä liuskoitettua ja liimattua tavaraa, eli puupalkkeja jotka on valmistettu liimaamalla ohuita havupuun viiluja yhteen. Sen päällä on tehty pinta, joka on paksu kerros jotain polyuretaania tai siitä tehtyä maalia.

Tänne kannattaa tulla myös illalla. Silloin järjestetään vähän revontulityyppistä valaistusta sienille. Ymmärsin, että tätä voisi katsella myös tuolta ylhäältä. Ainakin yläosa on avoinna myös pimeällä.

Sienten viereisellä aukiollakin on ihan mukavasti nähtävää.

Olimme kävelleet tänne Trianon alueelta ja nyt lähdimme vähän toiseen suuntaan, eli etelään päin pienempiä katuja. Niiden varrella on paljon ravintoloita, terasseja ja erilaisia myymälöitä matkamuistojen haalijoille. Kyllä meillekin taas kitara lähti.

Näitä pikkukatuja edeten on hetken päästä Sevillan tärkeimpien nähtävyyksien eli Katedraalin ja La Giralda -tornin sekä Alcázarin linnan vieressä.

Suunnilleen tällainen oli tämän päivän kävely.

Edellisenä iltana olimme kierrelleet Plaza Españan iltavalaistuksessa. Tuosta nähtävyydestä kirjoitin oman tekstin, kun tuli niin paljon kuvia.

Sevillan nähtävyydet Plaza España

Kävellessämme olimme bonganneet hienosti valaistun Alcázarin linnan puiston ja hankkineet sinne täksi illaksi liput valofestivaaliin. Siitäkin oma teksti. Tämä valoshow on nähtävissä 16.3.2025 asti.

Sevillan valofestivaali

21 ajatusta artikkelista “Sevilla nähtävyydet – Las Setas, Sienet

    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      On aikalailla pakollnen nähtävyyw. Me kävimme Sevillassa muutama vuosi sitten niin pikaisesti, että emme ehtineet tänne, vain Katedraali, Alcazarin linna ja Plaza ESpaña tuli kierretlyä. Ja tämä jäi kaivelemaan sillä tavalla, että oli yksi tärkeimmistä syistä tulla uudelleen.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Meiltäkin jäivät sienet ensimmäisellä kerralla näkemättä ja pysyivät mielessä niin, että oli pakko päästä Sevillaan uudelleen. Tuo yöajan valaistus olisi varmaan hieno.

      Tykkää

      Vastaa
  1. Elina / elinanmatkalaukussa's avatarElina / elinanmatkalaukussa

    Nämä on kyllä hienot! En oo ite näitä vielä livenä nähnyt mutta jo kuvissa on tosi kauniita! Ja kiva, että on jokin suomi yhteys näillä, vaikka se mänty on vähän ”piilotettu” tuonne materiaalin taakse. Itse olisin hyvin voinut luulla että kaikki 100% mitä näen on sitä suomalaista mäntyä 😀 tosi kauniita myös nuo juomapullot, siitä tulisi hyvälle tuulelle kun noin värikkäästä pullosta joisi 🙂

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Tuo suomiyhteys oli kyllä tosi kiinnostava, vaikka se ei tuon kummemmin edes mäntynä näkynyt. Juomapullot ja muut vastaavat olivat kyllä niin hauskoja ja kivoja, että meillekin tarttui matkamuistoja, tosin kyllä sellaisia, jotka olivat meille tarpeellisia, eli uusi silmälasikotelo ja aamiaistarjottimet. Molemmat jo käytössä. Ja ilahduttavat.

      Tykkää

      Vastaa
  2. Tiina Johanna / Kookospalmun Alla's avatarTiina Johanna / Kookospalmun Alla

    Voi että miten kaunista! 🙂 En ole koskaan Sevillassa käynyt, vaikka olen Espanjassa asunutkin. Tänä vuonna olemme ajatelleet palata tutustumaan lisää Espanjan antimiin, joten varmasti Sevilla tulee myös olemaan kohteena mukana listalla. Näyttää todella kauniilta ja nuo sienet! 🙂

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Kiva, että tykkäsit. Ilman muuta Sevilla kannattaa olla listalla, se on monella tapaa antoisa, vaikka onhan sitä kaikenlaista muutakin Espanjassa.

      Tykkää

      Vastaa
  3. Paluuviite: Sevillan nähtävyydet – Plaza de España | Aila ja Juha

  4. tulitukkahannele's avatartulitukkahannele

    Onpa upean näköiset nuo sienet. Itse vierailin Sevillassa vuonna 2005, joten ei ole ihmekään että noista ei ole mitään muistikuvaa, sillä niitä aloitettiin samana vuonna vasta rakentamaan Sen sijaan muistan hyvin La Giraldan, sillä sen ympärillä liiteli pikkutuulihaukkoja, joita varta vasten mentiin katsomaan.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      La Giralda tietysti onkin yksi Sevillan päänähtävyyksistä. Siellä toki kävimme mekin, kun muutamia vuosia sitten ensimmäistä kertaa kävimme Sevillassa. Silloin nämä sienet jäivät väliin ja erityisesti näiden takia kävimme Sevillassa uudelleen. Lintujen laulua kuului paljon nytkin.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Tuon nähtävyyden rakennusprojekti onkin ollut jotenkin erikoinen. Alueelle oltiin 1990-luvulla rakentaamassa ensin parkkihallia, mutta sitten tuli vastaan raunioita, jotka olivat lähtöisin roomalaisten ja maurien ajoilta. Rakentaminen keskeytettiin ja alettiin suunnitella jotain uutta. Arkkitehtikilpailun voitti tämäntapainen suunnitelma, mutta sekään ei aluksi sujunut, oli jotain teknisiä onglemia ja budjetin ylitystä, mutta lopulta kaikki sujui ja tämä valmistui ja se on hyväksytty houkuttelevaksi nähtävyydeksi.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Sevilla on yksi Andalusian suosituimmista turistikohteista, paljon kivaa nähtävää. Ja varsinkin näin sesonkien ukopuolella se on mukavan viihtyisääkin, ei ole tungoksia eikä jonoja.

      Tykkää

      Vastaa
  5. Paluuviite: Aurinkorannikolle kahdessatoista päivässä | Aila ja Juha

Jätä kommentti Mikko / Matkalla Missä Milloinkin Peruuta vastaus