Marbellaa pidetään Aurinkorannikon rikkaana ja eleganttina paikkana ja Puerto Banusta vielä sitäkin enemmän satamana, jossa on pelkkää luxusta. Ehkä näin onkin. Kävelyn siellä voi kyllä tehdä ihan kuka vain – me kävelimme Marbellasta Puerto Banukseen ja tulimme takaisin Fly Blue katamaraanilla merta pitkin. Oikein onnistunut päivä. Kerron tässä missä automme oli parkissa, missä on bussipysäkki, missä Fly Blue lähtölaiturit ja mitä näimme matkan varrella.
Emme olleet täällä ollenkaan ensimmäistä kertaa, vietimme kerran kokonaisen kuukauden ja siksi tiesimme heti, että haluamme jättää auton tähän Puerto Deportivon lähellä olevaan parkkihalliin. Lähellä tätä on myös bussipysäkki ja Fly Blue -katamaraani lähtee tästä satamasta ja saapuu tänne. Tässä kuva kartasta, ympyröin punaisella em. paikat.

Jos olisimme etukäteen tienneet aikataulun, olisimme menneet veneellä Puerto Banukseen ja kävelleet sieltä takaisin, koska oli helteinen päivä ja Puerto Banukseen kävellessä aurinko paistoi suoraan kasvoihin ja se heikkokin tuuli oli myötäinen. Marbellasta vene lähtee puolelta, Puerto Banuksesta tasatunnein, eli kerran tunnissa pääsee kumpaankin suuntaan.
Puerto Deportivoon löytää helposti Marbellassa, rannassa on näin näkyvät viitat.



Parkkihallin ja bussipysäkin vieressä oleva puisto patsaineen ja suihkulähteineen houkuttelee heti pysähtymään hetkeksi ennen kuin lähtee mihinkään kävelemään.






Marbellan rantapaseo on aina vilkas, mutta hyväpintainen, väljä ja kaikkea on tarjolla, mitä voi tarvita. Kävellen täältä Puerto Banukseen on 6,6km, mutta tuo aika-arvio ei kyllä pidä paikkaansa. Matkalla on niin mukava hidastella ja pysähdellä, istahdellakin. Ei alle kahden tunnin ainakaan.


Tässä voit pysähtyä turisti-infoon, saada kartan ja aina ystävällisen palvelun.

Koko matkan ajan on vähän väliä jokin terassi, ravintola, kahvila tai kioski, eli ei tarvita eväitäkään tälle kävelyretkelle, jos ei välttämättä halua omia.





Siitä huolimatta kävelytie on ihan selkeää käveltävää. Alussa ja lopussa se on laatoitettua, välillä kovapintaista sileää hiekkatietä, eli esteetön on reitti.

Moni myös pyöräilee reitin. Rantapaseolla on paikkoja, joista voi pyörän vuokratakin sopivaksi ajaksi. Näkemämme pyöräilijät polkivat rennosti ja etenivät hitaasti, joten ei heistä mitään häiriötä kävelijöille ollut.


Rannalla voi poiketa välillä laiturillekin.

Tai istahtaa ihan vain penkille hetkeksi.

Tai kiinnostaisiko uiminen tai auringonotto? Ranta on täynnä mahdollisuuksia.



Tai kaipaatko vessaa? Tämä ei ollut läheskään ainoa.

Eikä koko ajan tarvitse katsella kohti merta ja aaltoja. Toisessa suunnassa ovat vuoret ja rantapaseon vieressä on se ”Kultainen maili”, jolla on niitä Marbellan luxusasuntoja.



Puerto Banusta lähestyessä alkaa reitistä tulla enemmän kaupunkimainen. Joen yli mennään siltaa, joessa näkyy lintuja ja hetken päästä ohitetaan komea patsas.



Ja sitten alkaa se reitin luxusvaihe. Kauppojen näyteikkunat ovat tyylikkäitä ja kalliin näköisiä.





Vastaan tulevat autotkin ovat luxusmerkkejä.



Puhumattakaan sitten tietysti niistä veneistä, joita tänne turistit tulevat töllistelemään. Hymy tuli naamalle, kun näimme, että niitä tarjottiin vuokrallekin.




Olimme kävelleet tänne pari tuntia, eikä helteellä tehnyt mieli kävellä takaisin. Fly Blue -katamaraani tarjosi hienon luxusmahdollisuuden palata istuen ja aallokossa keinuen takaisin Marbellaan. Lippu maksoi 10€/henkilö.

Vene lähtee satamasta siltä kohdalta, missä on tuo sininen pallo. Emme nähneet viittoja, eli jouduimme vähän kyselemään, missä lähtölaituri on.

Lähtiessämme toinen Fly Blue tuli vastaan. Molemmat tööttäilivät toisilleen ja aallokko tuli vähän voimakkaammaksi ohituksessa.

Maisemia katsellen oli hienoa istua paluumatka helteisen kävelyn jälkeen raikkaassa merituulessa. Meille matka toi myös muistoja. Olimme kerran Marbellassa kokonaisen marraskuun ja sen jälkeenkin olemme lähes joka kerta Aurinkorannikolla käydessämme viettäneet aikaa myös tuolla vuorten rinteillä, erityisesti Refugio de Juanarin alueella. On yksi suosikkejamme.


Marbellan satamaan tultiin näin.

Ei ollut vielä ilta eikä ihan aurinkokaan laskenut, kun ajoimme pois Marbellasta.

Tullessa olimme käyneet Canada -ostoskeskuksessa. Sekin on ihana. Valtavasti kaikkea tarjolla. Mutta Marbellalaiseen imagoon sopii, että se ei ole mikään outlet-keskus, merkkitavaroita on kyllä paljon ja paikka on oikein viihtyisä.

Tällainen kävelylenkki tänään. Ostoskeskuskiertely, rantakävely ja illalla vielä vähän ylimääräistä, kun pääsiäiskulkueet aloittivat lähistöllä – mittari näyttää yli 21 000 askelta. Ei huono.
Sinäkin ehkä olet käynyt Marbellassa ja Puerto Banuksessa? Niin moni on, ne ovat hyvin suosittuja, eikä mikään ihme. Eivät nämä meidän suosikeiksi nouse, mutta onhan se kiva nähdä nämäkin ja rento kävely tasaisella tiellä on välillä oikein hyvä juttu.
Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Koronavuodet menivät pääkaupunkiseudun lähialueilla retkeillessä, mikä oli myös hyvin antoisaa, mutta nyt olemme palanneet automatkailuun Euroopassa ja erityisesti Espanjassa.
Eipä ole noissakaan Espanjan paikoissa tullut käytyä. Uiminen tai auringonotto ei välttämättä niin kiinnosta, mutta leppoisa kävely rannan läheisyydessä kuulostaa oikein miellyttävältä. Varsin hulppeita tosiaan nuo veneet, sellaisia on mukava ihmetellä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Uiminen ja auringonotto ovat meillekin niitä vieraimmista vieraimpia ajanviettotapoja. Ei ikinä. Uida voin, mutta en meressä, ja enemmänkin vesijuoksun merkeissä uimahallissa, eli jälleen kerran uimapuku on turhaan matkassa. Kyllä tämän rannan seutu silti ihan kiva kävelyretki oli. Ja tietyllä tavalla erikoinen, kun tähän liittyy tuo ylellisyysjuttu.
TykkääTykkää