Aihearkisto: Espanja

Vaellus Malagan vuorilla Torrijos

Ecomuseo Lagar de Torrijos tarjoaa hyvän lähtokohdan lähteä vuorille vaeltamaan. Tieltä A 7000 lähtee hyvin viitoitettu kapea autolla ajettava tie parin kilometrin päähän Lagar de Torrijosin Ecomuseon parkkipaikalle.

 Tätä tietä ajetaan alas alle kaksi kilometriä, sitten tullaan Torrijosin Ekomuseon viereen parkkipaikalle. Helmikuussa 2025 parkkipaikka oli näin tyhjä.

Kerran  täällä käydessämme parkkipaikalla jo näkyi, että emme tällä kertaa olleetkaan metsässä yksin. Pari bussillista koululaisia ilahdutti Juhan opettajankorvia kovasti. Vai ilahduttiko?

Lue loppuun

Espanjan auringosta kotiin 17 päivässä

Lähdimme huhtikuun ensimmäisenä päivänä ajamaan kotiin oltuamme matkassa jo kaksi kuukautta. Ensimmäistä kertaa lähdimmekin pidempää reittiä Extremaduran suuntaan, eli matkalle osui paljon uusia teitä ja paikkoja. Oli tosi onnistunut valinta ja hyvä matka. Majapaikatkin onnistuivat hyvin. Tässä tekstissä on yhteenvedon lisäksi linkit, joista voit lukea lisää niistä paikoista, jotka kiinnostavat. Linkkien teksteistä löytyvät tiedot myös hotelleista ja muista majapaikoista.

Lue loppuun

Bilbao

Bilbao = Guggenheim. Tämän käsityksen saa kaikista turisti-infoista ja kirjoituksista, joissa Bilbaon paras ja jotenkin jopa ainoa nähtävyys on Guggenheimin museo. On siellä kyllä paljon muutakin nähtävää. Meidän kuviamme on erityisesti Nervión-joen rannasta, ja Vizcayan silta, Getxon alueen rantamaisemat, San Mamésin stadion, Doña Casildan puiston Pergola, ja sen takana oleva puisto ja kaikenlaisia muita puistoja ja katunäkymiä ovat niissä myös. Oli oikein mukava kulkea näissä maisemissa ja totta kai nähdä myös Guggenheimin museo.

Mutta totta kai, Guggenheim on täällä tärkeä. Bilbaon kuuluisin rakennus, Guggenheimin taidemuseo, on rakennettu entisen telakan päälle. Ja kaupunkitutkijat puhuvatkin Guggenheim-efektistä: yksi ainoa rakennus voi mullistaa kokonaisen kaupungin kehityksen. Eli tämä uonna 1997 Nervión-joen rantaan noussut modernin taiteen museo on Baskimaan ylivoimaisesti suosituin turistinähtävyys – miljoona kävijää vuodessa – ja sen arvioidaan tuovan kaupunkiin joka vuosi satoja miljoonia euroja.

Ihmetyttää, miksi Helsingin päättäjät jokunen vuosi sitten kieltäytyivät Guggenheim-museon kehittämisestä Helsinkiin. Toisaalta, ihan pari viikkoa sitten näimme uutisissa, että asia on otettu uudelleen esille. Siis entäpä jos?

Lue loppuun

Valladolid

Valladolid osui matkallemme Salamancasta Bilbaoon ja teimme siellä päiväkävelyn tutustuen kaupungin näkymiin. Reittimme alkoi Campo Granden puistosta, joka oli suosittu nähtävyys kaikilla turistisivuilla, jatkui Plaza Mayorille, Cathedral of Valladolidin kautta Yliopistolle, sieltä Plaza del Colegio de Santa Cruzin ja Plaza Españan kautta takaisin Plaza Mayorille ja siitä jälleen Campo Granden kautta automme parkkiin. Oli oikein kiva nähdä kaikki tämä. Oli vihreyttä. aukioita, puistoja näyttäviä rakennuksia ja yllätyksiäkin. Katso seuraavaksi kartalta reittimme.

Lue loppuun

Salamanca

Salamancan nähtävyydet: Huerto De Calixto y Melibea -puisto, Roomalainen silta eli Puente Romano, Pääaukio eli Plaza Mayor, Yliopisto, Uusi ja Vanha Katedraali – nämä nähtävyydet on mainittu useilla matkailusivustoilla. Meillä oli varattuna yksi yö ja siihen mahtui muutaman tunnin iltakävely. Mitä ehdimme? Ehdimmekö edes tarpeeksi tutustua Unescon vuodesta 1988 lähtien maailmanperintökohteena olleeseen vanhaan kaupunkiin?

Lue loppuun

Cáceres

Cáceres on monille täysin tuntematon historiallinen kaupunki. Niin oli meillekin, mutta visiitin tehtyämme tuli kyllä sellainen olo, että se on oikeutetusti Unescon maailmanperintökohde. Vaikka visiittimme oli lyhyt päiväpysähdys, näimme kaksi kaunista suosittua terassiaukiota, kaksi komeaa kirkkoa ja kiipesimme linnan torniin katselemaan sitä ja maisemia. Ja Juha teki tosi hienon matkamuisto-ostoksen.

Lue loppuun

Jerez de la Frontera

on yksi Andalusian suosituista kohteista, 200 000 asukkaan kaupunki. Se tunnetaan erityisesti sherryn kotikaupunkina, mutta myös flamencosta ja tietysti kauniista valkoisista kaduista. Kävelimme turisti-infoon ja kysyimme, mitä päivään pitäisi sisällyttää. ”Linna ja Katedraali – tässä kartta” oli vastaus.

Lue loppuun