Ylitimme rajan, jota emme koskaan ennen olleet ylittäneet. Jännitti. Mutta hyvin meni, vaikka ihan yllätykseltäkään ei vältytty. Onneksi se oli vain positiivinen, eli yllättävä paikkakunta.
Lue loppuun
Ylitimme rajan, jota emme koskaan ennen olleet ylittäneet. Jännitti. Mutta hyvin meni, vaikka ihan yllätykseltäkään ei vältytty. Onneksi se oli vain positiivinen, eli yllättävä paikkakunta.
Lue loppuun
on Unkarin toiseksi suurin kaupunki ja sijaitsee lähellä Romanian rajaa. Se on ollut kaksi kertaa Unkarin pääkaupunkikin, eli Unkarin vapaussodan loppuvaiheissa 1849 ja toisen maailmansodan jälkeen 1944. Päänähtävyytenä voi pitää Debrecenin keskustan Piac utcaa, eli Torikatua. Sen ehdimme kävellä. Tietoja etsiessämme paljastui myös sellainen, että Debrecen on Jyväskylän ystäväkaupunki.
Lue loppuun
Novy Sacz valikoitui pysähtymispaikaksemme ihan vain siksi, että halusimme Lublinin jälkeen vierailla Zalipien kukkakoristeisessa kylässä ja jatkaa siitä jonkin verran eteenpäin ennen siirtymistä Unkarin puolelle. Vähän myöhäiseksi meni, kaupunkia lähestyessä pienen tien mutkat ja vähäinen valaistus olivat pikkuisen haaste.

Pikkuisen haaste oli myös varaamamme majapaikka, joka oli huone perheen omassa asuintalossa.
Lue loppuun
Majdanekin keskitysleirillä on paljon helpompi käydä ja kierrellä kuin tunnetummassa Auschwitzissä. Se on iso avoimella kentällä oleva alue, jossa voi kulkea omaan tahtiin ilman ruuhkia. Rakennusten sisällä näkee paljon keskitysleirin toiminnasta ja kentällä voi kävellä ja rakennuksissa pistäytyä myös ilman pääsymaksua. Infopisteessä on pääsymaksullinen sisämuseo ja leirin voi kiertää myös opastetulla kierroksella. Me kävelimme alueella.
Lue loppuun
Lublinissa on useita hienoja kohteita. Lublinin linna ja Majdanekin keskitysleiri ovat suosituimmat ja tunnetuimmat, mutta ilman muuta myös itse vanhakaupunki, Krakovan portti, hieno kävelykatu valaistuine suihkulähteineen ja Pyhän Johannes Kastajan katedraali ovat upeaa nähtävää. Näiden näkemiseen riitti muutaman tunnin iltakävely. Vierailu Majdanekissa jäi seuraavaan aamuun.
Lue loppuun
Zalipien kylä oli yllätys! Miten voikaan kylä olla täynnä kukkien koristelemia taloja ja kaikkea muuta. Olimme nähneet paikasta kuvia ja laitoimme nimen navigaattoriin ajaessamme Lublinista Novy Sacziin. Mutkia ja pikkuteitä tuli, mutta ilman muuta kannatti. Kylä sijaitsee Puolan kaakkoisosassa, noin 80km Krakovasta itään. Miten tällainen on ikinä syntynyt? Siihen on ihan looginen selitys.
Lue loppuun
Etsimme Puolan reitiltämme kohdetta, jossa emme olisi vielä poikenneet. Hyvä löytyi. Bialystok sijaitsee Koillis-Puolassa, siellä on vihreää ja monta kaunista vierailukohdetta. Me löysimme myös oikein sopivan majapaikan.
Keräsimme kartalle etukäteen kävelyreitille sopivat nähtävyydet ja kävelimme näin: Planta puisto suihkulähteineen, Branickin palatsin puisto, Bialystokin katedraali ja sen jälkeen kävelykadun varrella oleva vanhakaupunki. Koimme onnistuneemme, kun tulimme takaisin myös siihen onnistuneeksi kokemaamme majapaikkaan.
Lue loppuun
Kaunas oli reitillämme muutamia vuosia sitten ja silloin jäi halu poiketa uudelleen ja nähdä lisää. Näin teimme. Laisves Aléja, Jeesuksen ylösnousemuksen kirkko, Kaunasin linna, vanhakaupunki, Kaupungintalo, Pyhän Pietarin ja Paavalin Katedraali, Santakan puisto – näiden kiertely oli onnistunut valinta. Sen sijaan majapaikkavalinta ei ollut paras mahdollinen, vaikka Laisves Aléjan varrella olikin.
Lue loppuun
Ristikukkula (liettuaksi Kryžių kalnas) on sekä uskonnollinen kohde että suosittu nähtävyys Via Baltican eli E77 tien varrella. Olemme kerran käyneet siellä ja nyt teki mieli poiketa uudelleen. Uskomaton paikka, jonne on kerätty yli 100 000 ristiä. Ja koko ajan niitä tulee lisää.
Lue loppuun
Nyt tuli onnistuneet valinnat! Ajoimme Tallinnasta Bauskan lähelle Rundalen linnaan ja olimme varanneet sen vierestä entisestä palvelijoiden asuintalosta Balta Majasta yöksi majoituksen. Sekä majapaikka että linna puistoineen palkitsivat ensimmäisenä matkapäivänämme tosi hienosti. Ne kompensoivat hienosti sen yhden hankaluudenkin, joka päiväämme ilmestyi.
Lue loppuun