San Sebastian

on baskialueella pieni kaupunki, jota kuvataan rantaparatiisina ja kulinaristin unelmana. La Concha -ranta oli meille aikaisemmalta käynniltämme jäänyt mieleen rantapromenadina ja muistimme kyllä myös tapasherkut. Ne eivät meille kuitenkaan ole ehdottomia uudelleen käymiseen houkuttelevia nähtävyyksiä, mutta olimme nähneet pari kuvaa hienoista silloista, ja aloimme heti etsiä sopivaa hotellia automatkallemme.

Pensión Kursaal oli sopivalla paikalla ja kadun toisella puolella oli hyvä ja kohtuullisen hintainen parkkihalli, koska hotellin asiakkailla oli siellä alennettu hinta. Täällä kohtasimme lähes ensimmäisen kerran päästötarra-alueen, jolle ajaakseen olisi pitänyt rekisteröidä auto kaupungin sivuilla etukäteen. Katsoimme reitin niin, että emme ajaneet sen kautta, emmekä tehneet sitten rekisteröitymistä, koska parkkihalli oli juuri alueen rajan ulkopuolella.

Heti hotellista ulos tullessamme olimme odottamallamme sillalla.

Ja sillan toisella puolella oli saman tien vanhakaupunki. Huhtikuun alku tarjosi jo värikkäitä kukkia.

Kävelimme rannan suuntaan. San Sebastianin kaupungintalo on näyttävän näköinen. Sen ympärillä kasvaa puistossa puita ja kukkia ja sen vieressä olevan aidan takana on kaupungin suosittu ranta. Rantapromenadia olisi tehnyt mieli kävellä, mutta tuuli keikutti sateenvarjojamme niin, että ei sittenkään tehnyt mieli tarpeeksi.

Kadulla kävellessämme olimme kadun päässä nähneet komean kirkon tornin, eli sinne mieluummin kuin tuuliselle rannalle tällä kertaa.

San Sebastiánin katedraali (Catedral del Buen Pastor) on huikean korkea. 75 metriä korkea rakennus on koko kaupungin korkein ja niin keskeisellä paikalla, että se näkyy helposti joka suuntaan. Rakennus on rakennettu 1890-luvulla ja se on saanut vaikutteita tunnetusta Kölnin katedraalista. Jälleen yksi todella hieno katedraali myös sisältä.

Katedraali on myös sisätiloiltaan iso. Sinne mahtuu kerralla 4000 ihmistä.

Katedraalin kohdalta kävelimme jälleen rannan suuntaan ohi näyttävän suihkulähteen.

Täällä oli sitten toinen upea silta. Valtavat patsaat sillan kummassakin päässä.

Voi kun ei olisi sattunut tällainen tuulinen sadepäivä! Tätä jokirantaa olisimme kävelleet mielellämme pidempäänkin. Kävelytien varrella riitti patsaita ja koristeellisia talojakin.

No, hetken päästä olimme takaisin sillalla, jolta olimme kävelymme aloittaneet.

San Sebastian oli sateesta huolimatta ihan kiva pysähtymiskohde ja Pension Kuursaal onnistunut majapaikkavalinta parkkihalleineen. Ehkäpä vielä joskus toistekin. Tämä ei ollut siis ensimmäinen pysähtymisemme täällä. Edellisestä on kylläkin jo vuosia. Silloin kävelimme rantapaseoita ja nousimme Monte Urgull – kukkulalle, jonka huipulla sijaitsee 1100-luvulta peräisin oleva Mota-linna ja suuri Jeesus-patsas. Tämä tarjosi upeat näkymät kaupungin yli ja rannoille. Silloin jatkoimme länteen päin ja siltä reissulta jäivät mieleen erityisesti Cuevas de Altamira ja Picos de Europa. Mutta tästä on jo aikaa parisenkymmentä vuotta – ihmettelen itsekin, että vielä muistin edes nimet, vaikka en vanhoja kuviani löytänytkään.

Tällä kertaa matkamme jatkui kotiin päin, eli Ranskan puolelle. Seuraava pysähtymisemme oli pienessä ranskalaisessa kylässä nimeltään Varzay. Oli kyllä kiva kokea keskellä maaseutua tällainenkin paikka, jossa tuskin muita turisteja oli.

22 ajatusta artikkelista “San Sebastian

    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Kukkaistutukset ovat todellakin aina ihanaa nähtävää keväällä. Tämäkin pysähdys oli vasta huhtikuuta, joten nautittiin! Hiukan enemmän askeleita olisi ollut kiva saada, mutta sitä esti harmiksemme sää.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Rannalla loikoilua emme kaivanneet, mutta rantapaseolla kävely olisi ollut kivempaa ilman tuulta ja sateenvarjoja. Onneksi sentään näimme ne meille tärkeät nähtävyydet, joita nyt lähdimme hakemaan. Ne helteet ja rannat koettiin edellisellä kerralla.

      Tykkää

      Vastaa
  1. Reissu-Jani's avatarReissu-Jani

    Olen käynyt kaupungissa kerran päiväseltään ja pidin siitä erittäin paljon. Rantaravintolassa tuoreen äyriäisten syöminen lounaalla on jäänyt mieleen. Tekisi mieli joskus palata tähän kaupunkiin ja viettää siellä muutama päivä niin ehtisi paremmin tapas-lautasten ja viinin ääreen.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Silloin, kun me kävimme täällä ensimmäisen kerran, oli hyvä sää ja viihtyisää käveltävää rantapaseoilla ja muualla oli oikein kivasti. Silloin maistuivat ne tapaksetkin. Ne mainitaan kaikissa San Sebastianin turisti-infoissa.

      Tykkää

      Vastaa
  2. reissukuume's avatarreissukuume

    Onpas mielenkiintoisen oloinen kaupunki! 🙂 Nuo sillat varsinkin on upeita katseenvangitsijoita. En ole mikään super kirkkokiertelijä, mutta niillekin on aikansa ja paikkansa: sade- ja välipäivät kuluvat niissä usein sujuvasti 🙂

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Nuo sillat olivat juuri ne, joiden kanssa tämän pysähtymispaikan valikoimme tällä kertaa, vaikka olimme täällä jo aiemmin käyneet. Kirkot me kierrämme lähes aina, kun niissä on niin valtavan erikoisia ja koristeellisia juttuja. Usein mainitaan juuri paikkakunnan ykkösnähtävyytenäkin.

      Tykkää

      Vastaa
  3. tulitukkahannele's avatartulitukkahannele

    Vaikuttaa oikein kivalta paikalta. Mulla on joskus tarkoituksena yhdistää Bilbao ja San Sebastian. Koko Baskimaa on vielä tutkimatta. 

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Koko Baskimaassa on paljon kivaa nähtävää. Noilla main olemme automatkoillamme pysähtyneet neljä kertaa. Bilbao nähty ja myös Ranskan puolella olevia ihania pikkukyliä kierrelty. Kivaa seutua.

      Tykkää

      Vastaa
  4. Elina / elinanmatkalaukussa's avatarElina / elinanmatkalaukussa

    San Sebastian on käynyt usein mielessä matkakohteena, sellaisena että ”sitten joskus”. En oo kuitenkaan tiennyt miltä siellä näyttää vaan maantieteellinen sijainti on kiinnostanut, vastakohta aurinkorannikolle! Kivan näköinen kaupunki ja tosiaan jos olisi vielä aurinkoinen sää niin pääsisi kaupunki varmasti vielä paremmin oikeuksiinsa. Kuulostaa kuitenkin mukavan leppoisalta teidänkin vierailu kaupungissa 🙂

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      San Sebastian on kivan leppoisa kohde. Täällä päin on kyllä niin paljon muutakin kiinnostavaa nähtävää, että luulenpa meille löytyvän tulevaisuudessakin kivoja pysähtymisiä.

      Tykkää

      Vastaa
  5. Cilla Maria Travel's avatarCilla Maria Travel

    Tosi kiva postaus. Oon joskus katellut San Sebastiania ihan sillä silmällä, että haluaisin varta vasten käydä Baskimaassa. Luultavasti tämä Pohjois-Espanjan reissu olisi fiksuinta yhdistää jossain vaiheessa eteen tulevaan Andorran matkaan.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Baskimaassa on oikein kivaa nähtävää. Saimme kerran matkamessuilla vinkin käydä Ranskan puolella Baskimaassa ja niiden kylien kiertäminen oli myös oikein hienoa. Baskimaahan kannattaisi varata aika paljon aikaa, kun Espanjan puolella esim juuri San Sebastian, Santander, Bilbao ja Picos de Europan luontomaisemat ovat kaikki hienoja. On siis käyty, jo monta kertaa.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Emme ole mitenkään laskeneet lukumääriä. Sellainen ajatus vain on, että aika suuri määrä Euroopan suurempia kaupunkeja on jo nähty ja nyt sitten pysähdellään pienemmissä ja nautitaan myös maaseudusta, luonnosta ja maisemista. Eli esim Tukholma, Kööpenhamina, Lontoo, Pariisi, Amsterdam, Bryssel, Berliini, Hampuri, Hannover, München, Frankfurt, Rooma, Milano, Firenze, Madrid, Barcelona, Sarajevo, Belgrad, Ljubljana, Budapest, Varsova, Krakova, Praha jne, jne on käyty jo aikoja sitten, eikä niihin ole enää mitään asiaa. Nyt sitten etsitään kaikkea muuta ja myös löydetään. Ja varmasti näillä periaatteilla löytyy uutta ihan jatkuvasti.

      Tykkää

      Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Oi, Sevilla on hieno. Olimme siellä tammikuun lopulla neljä päivää ja tykkäsimme kovasti. Oletko lukenut meidän jutut sieltä? Meillä oli periaatteena löytää kaikkea sellaistakin, mitä ei turisti-infoissa luetella. Ja Juha tunnistettiin suomalaiseksi joulupukiksi kadulla. Oli hauskaa!

      Tykkää

      Vastaa

Jätä kommentti