Suwalki

Puolan Suwalki osuu helposti reitille, kun ajetaan Baltian kautta Eurooppaan. Pysähdytkö? Me etsimme majapaikan ja teimme rennon kävelyn, oli onnistunut valinta. Suwalki on vain 30 kilometrin päässä Liettuan rajasta. Czarna Hańcza -joki kulkee kaupungin halki ja sen varrella Arkadia-järvi tarjoaa sekä uimarannat, oleskelutilat ravintoloineen ja rennot näkymät. Sen kautta kaupungille oli hyvä auringonlaskukävely.

Majapaikkamme Apartament nad rzeką, Teofila Noniewicza 3F oli oikein hyvä. Ystävällinen emäntä oli vastassa ja portin avaamalla ajoimme talon parkkihalliin, josta noustiin hissillä asuntoon. Kommunikointi tehtiin sujuvasti kännykän Google translate -sovelluksella. Tältä näytti.

Ikkunasta ja parvekkeelta oli nätit näkymät.

Sitten tulikin jo melkein kiire. Pitää ehtiä ulos ennen kuin aurinko laskee! Jokiranta oli onneksi lähellä.

Samoin Arkadia-järvi.

Sitten jokirantaa eteenpäin kohti keskustaa.

Kävelymme kulki pienen nätin taidegallerian ohi. Yli sata vuotta vanha entinen kylpylä on muutettu tässä taidegalleriaksi, jossa on vaihtuvia näyttelyitä. Jos olisimme olleet liikkeellä aikaisemmin, Galleria olisi tarjonnut myös kahvilan ja vessan. Nyt katselimme vain taidetta ulkoa.

Seuraavaksi kävelimmekin sitten jo vanhankaupungin katuja iltavalaistuksessa.

Tämän kadun varrella oli laaja puisto, jossa päiväsaikaan olisi oikein hyvin viihtynyt pidempäänkin. Sellainen mukava klassinen puisto kaupungin keskustassa. Ilmeisesti hyvin hoidettu, paljon vehreyttä, penkkejä, suihkulähde ja olettaisin, että kesällä myös värikkäitä kukkapenkkejä, joten siellä olisi mukava katsella ja rentoutua.

Puiston pohjoispuolella oli Suwałkin suurin kirkko eli Roomalaiskatolinen kirkko. Näytti komealta ja pääsimme kurkistamaan takaovelta sisäänkin, vaikka siellä oli messu menossa. Joistain arvosteluista luin, että oli sisustukseltaan liiankin hillitty ja vaatimaton, mutta näin ei kyllä suomalaisiin kirkkoihin tottunut sanoisi. Kaunis ja rauhallinen.

Kirkon edessä oli tällainen patsas. Józef Klemens Piłsudski oli vallankumouksellinen valtiomies, sotamarsalkka ja armeijan perustaja, itsenäisen Puolan ensimmäinen valtionpäämies (1918–1922) ja myöhemmin Puolan tosiasiallinen johtaja (1926–1935). Hänen patsaitaan pystytettiin runsaasti vuoden 1989 jälkeen ympäri Puolaa. Tässä oli siis yksi niistä.

Kadun varressa oli tällainen hauska Volvo. Eipä olla ennen tavattu. Itse on ajeltu jo neljällä ihan toisenlaisella.

Vielä vähän matkaa eteenpäin, niin näkyviin tuli iso ostoskeskus. Suwalki Plaza. Kansainvälisiä kauppojen valoja näkyi taas täälläkin.

Käännyttiin takaisin nukkumapaikkaamme kohti ja katseltiin reitin varrelle osuneita puistoja.

Meillä oli jäljellä vähän zlotyja ja poikkesimme aamulla lähtiessämme tuhlaamaan ne Plaza Suwalkin ostoskeskukseen paikalliseen Rossmannin liikkeeseen, joka on meille Saksasta tuttu. Olimme nimittäin aikaisemmin ostaneet Rossmannilta pussillisen kaurapuuroaineksia, joissa oli merkintä, että ne ovat suomalaisesta kaurasta ja samalla kehuttiin, että Suomessa on sille hyvät kasvuolosuhteet. Puurohiutaleet maistuivat hyviltä, ja ostimme tuliaisiksi lastemme perheille kaikki hiutalepussit, joita hyllyssä oli, eli 9 kpl. Tällainen tuliaisvitsi lastenlapsille tällä kertaa.

Ja sitten enää hetki ja olimme Liettuan rajalla suunnistamassa Jelgavaan, jossa oli seuraava varaamamme majapaikka. Jelgavasta löytyi sitten sekä mukavaa että ikävää kerrottavaa. Siitä seuraava teksti.

Voit seurata meitä myös Facebook sivullamme. Ailajajuha.

4 ajatusta artikkelista “Suwalki

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin's avatarMikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Onpa kauniita auringonlaskun värejä! Ja niin ikään kauniita ruskan värejä näyttää olleen tuolloin vielä mukavasti jäljellä. En minäkään tuota kirkkoa muuten vaatimattomaksi sisustukseltaan sanoisi, mutta on siinä toisaalta hurja ero moneen muuhun maan mahtipontisesti sisustettuihin kirkkoihin.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Tästä pysähdyksestä on aika tarkkaan kuukausi aikaa, joten ruska ja auringonlasku olivat lokakuun viimeisellä viikolla tuolla vielä tosi ihanat. Ja todellakin aika harvinaisen vaatimaton roomalaiskatolinen kirkko. Sopisi jopa suomalaiseksi aika hyvin.

      Tykkää

      Vastaa
  2. In Via's avatarIn Via

    Suwalkista mekin tykättiin vaikka pieni kaupunki se on. Kävimme siellä pari kuukautta takaperin kuvaamassa samoja polkuja ja puita, mitä teidänkin jutussa esiintyy 😁 (Puolan rajavyöhyke matkakohteena – Suwalki ja Augustow).

    Suwalki on sen verran nätti ja mukava paikka, että siellä tulee käytyä varmaan moneen otteeseen vielä. Myös Suwalki Plaza on kiva shoppailupaikka, jos haluaa vaihtelua omien kotikulmien kauppatarjontaan.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa

Jätä kommentti