Pohjois-Makedonia ja Skopje automatkalla ekaa kertaa. Skopje kärsi pahan maanjäristyksen 1963, ja siitä on tehty uudelleen ehjä ja komea kaupunki. Vanhat uusitut rakennukset, aukiot, suihkulähteet ja tolkuton määrä patsaita, olipa paljon nähtävää. Myös Millennium-risti Vodjon kansallispuiston kukkulan laella oli gondolihisseineen hauska kokemus. Viikonloppunamme meillä oli aivan erityinen kokemus, kun Skopjessa oli Hip Hop -tanssin maailmanmestaruuskilpailut. Peukuttelimme lastenlapsiamme.

Kävelimme kahtena päivänä suunnilleen tällä kartalla olevat kohteet.

Rajko Zinnikov oli majapaikkamme osoite. Majapaikkamme oli tämän talon viidennessä kerroksessa oleva yksityishuoneisto.

Veki’s house oli meille oikein sopiva, kohtuullisen kävelymatkan päässä kaikesta, hissillä viidenteen kerrokseen, ruoanlaittomahdollisuudet, rooliin sopiva sisustus. Kaikki hyvin, varsinkin kun neljän yön majoitus oli yhteensä 87€. Ilmainen parkkipaikka parin korttelin päässä toisen talon pihalla.

Melko lähellä oli kaupungin puutarha, sen kautta kävelimme keskikaupungin suuntaan. On niin mukavaa, että aikaa on tällaisellekin keskustan nähtävyyksien lisäksi. Täälläkin oli luonnon ja leikkipaikkojen lisäksi patsaita ja myös Äiti Teresa oli läsnä.

Puisto on Vardar-joen varrella, ja jokivarressa on myös selkeät pyöräilyväylät. Joen yli myös kävelysilta ajoväylien lisäksi.

Rakennusviraston ja sähkölaitoksen rakennustenkin edessä oli patsaskokoelma.

Lähellä näitä rakennuksia joen toisella puolella on Makedonian Ortodoksinen kirkko eli Pyhän Klemens Ohridin Katedraali. Kirkon rakentaminen aloitettiin vuonna 1972, ja se vihittiin käyttöön 12. elokuuta 1990 kirkon suojelijan Pyhän Klemens Ohridilaisen syntymän 1150-vuotispäivänä. Hieno rakennus!

Torni näytti houkuttelevalta, ihan sellaiselta, että sinne olisi voinut vaikka kiivetä, mutta ainakin nyt ovi sinne oli suljettu.

Sisätilat olivat hienot. Meneillään oli vihkiminen, joten piti hienotunteisesti kirkon takaosasta zoomailla häiritsemättä muutama sisäkuva.

Pihallakin oli vielä nähtävää. Ja täälläkin patsas.

Vardar-joen varrella on myös Pohjois-Makedonian hallituksen virasto. Lippurivi on komea.

Rakennuksesta on myös esitetty kritiikkiä feikistä, vaikka tulos on varmasti kaunis. Silti se tuntuu väärennetyltä, kun julkisivu on kuorittu ja sitten peitetty lähinnä kipsilevyillä ja marmorirappauksella. .

Viraston vieressä on puisto ja ”Suuri muistomerkki kaupungin sankarillisille vapauttajille” eli ”Vapaudenpatsas”. Rakennettu vuonna 1943.

Skopjen linnoitus on ylhäällä kukkulalla. Sieltä olisivat hienot näkymät Vardar-joen yli kaupunkiin, mutta myös Vardar-joen toiselta rannalta on hienot näkymät linnoitukselle. Sillan yli kävellessä voi katsella kohti linnoitusta. Siltakin on koristeellinen. Vuonna 1963 linnoituskin kärsi kaupunkia ravistelleessa maanjäristyksessä, joka tuhosi muureja, torneja ja muita rakennuksen osia. Osat on kuitenkin rakennettu uudelleen, ja uudistus valmistui vuonna 2010.

Siltaa ylittäessä on taas patsaita vähän väliä.

Sillan toisella puolella vähän mäkeä ylös kiivetessä saavutaan basaariin, joka on lähes ainoa muutaman korttelin kokoinen alue, joka ei kärsinyt maanjäristyksessä. Se on yksi Balkanin suurimpia turkkilaisia basaarialueita. Basaarissa on kaikenlaisia putiikkeja vaatteista koruihin ja matkamuistoihin ja tietysti kahviloita ja terassiravintoloita kaikkien katujen varrella.

Niitä ylös kiivetessä tulee jälleen näköalapaikoille, joilta näkee linnalle ja ylhäällä on myös pienempi ortodoksinen kirkko.

Basaarista alas tullessa on kohta Makedonian aukiolla ja sen lähellä olevien rakennusten luona. Yksi näistä on Teatterirakennus, jonka ympäristössä on myös valtava määrä patsaita.

Teatterirakennuksen lähellä näimme pari hääparia kuvauttamassa itseään. On varmaan mahtava ympäristö tällaiselle toiminnalle.

Näitä rakennuksia katsellessa on juuri erityisen keskellä sitä historiaa, joka alkoi siitä, että vuonna 1963 kaupunkia ravisteli massiivinen maanjäristys, joka tuhosi rakennuksia valtoimenaan. Uudelleenrakentaminen alkoi pian ja ajan hengen mukaisesti lopputuloksena on brutalistinen arkkitehtuuri. Tämä kaikki oli Jugoslavian historiaa ja Venäjän vaikutteita, mikä oli enemmän ristiriitainen kehitys kuin myönteinen, vaikka ympäristö uudistuikin. Poissa olivat kuitenkin vanhat historialliset rakennukset. Sitten alettiin pyrkiä muutokseen ja aloitettiin Skopje 2014 -projekti, jonka tarkoituksena oli tuoda kaupunkiin historiallisempi ilme vuoteen 2014 mennessä. Rakennusten uudelleenrakennus näkyy hienoina vanhojen rakennusten mukaisina näkyminä. Kritiikki perustunee usein siihen, että rakennusprojektiin liittyi korruptiotilanteita.

Surullisenkuuluisa Skopje 2014 -uudistusprojekti tuotti rakennusten lisäksi siis todellakin aivan valtavan määrän patsaita. Näitä on erityisesti Makedonia-aukiolla suihkulähteiden seassa, mutta myös muualla.

Paljon keskustelua herättänyt patsas on tämä Ratsastajapatsas. Se on patsaista suurin kohoaa yli 20 metrin korkeuteen ja esittää Aleksanteri Suurta ratsailla. Patsasta on kutsuttu myös pelkästään soturiksi ratsailla, sillä Kreikan kanssa käyty poliittinen kädenvääntö Makedonian kulttuuriperinnöstä on hiertänyt naapurimaiden välejä jo vuosia. Luin, että nämä patsaat ovat ansainneet Skopjelle lisänimen mauttomuuden pääkaupunkina. No, emme oikein näkemämme perusteella näin sanoisi. Mitä mauttomuutta hienot näkymät nyt muka ovat?

Makedonia-aukio on erittäin suosittu paikka. On turisteja, kahviloita, myymälöitä, matkamuistokioskeja ja pikkusyötävää. Jonkin verran tietysti myös muita rahanpyytäjiä.

Makedonia-aukion lähellä on myös Skopjen hienoin ja suosituin hotelli.

Joen yli menee näillä main kolme hienoa siltaa. Makedonia-aukiota lähinnä on vanha Kivisilta.

Toinen on Bridge of Civilizations of Macedonia ja toinen on Taidesilta. Molempien reunat ovat täynnä lyhtytolppia ja patsaita.

Silloilta näkyy myös tällaisia ”laivoja”. Laivojahan ne eivät ole, eivätkä liiku minnekään, ne ovat ravintoloita ja hotelleja. Tämäkin rakennusajatus on herättänyt ristiriitaisia tunteita, ovat ikään kuin feikkejä nämäkin.

Sillan yli tultaessa voi kääntyä vähän vasemmalle, jolloin saapuu Riemukaarta muistuttavalle Makedonian portille.

Sen jälkeen kävelee Naistaistelijoiden puistoon, joka on pieni mutta kaunis puisto. Se on alun perin omistettu naistaistelijoille ja naisille yleensäkin, mutta samalla alueella on nykyisin myös paljon miesten patsaita. Siis jälleen Skopjessa yksi paikka, jossa on patsaita, patsaita, patsaita ja …..

Sitten vielä yksi Skopjen tärkeä nähtävyys, eli äiti Teresan museo. Olimme paikalla vasta sulkemisajan jälkeen, mutta tietääksemme se on pieni, mutta kertoo kyllä Äiti Teresan historian.

Äiti Teresahan syntyi Skopjessa vuonna 1910 ja asui siellä 18-vuotiaaksi saakka. Sitten hän lähti Irlannin kautta Intiaan toteuttamaan kutstumustaan. Joitakin vuosikymmeniä myöhemmin Äiti Teresa nousi maailmanlaajuiseen julkisuuteen köyhien eteen tekemänsä työn ansiosta, ja hänen työtään kiiteltiin laajalti. Äiti Teresa kuoli vuonna 1997 ja lähes 20 vuotta myöhemmin hänet julistettiin pyhimykseksi.
Skopjen kunnioitusta Äiti Teresaa kohtaan on pitkin Skopjea. On Äiti Teresan aukio, klinikka, muistotalo, patsas, ja seiniin laitettuja sitaattitauluja. “Jos et voi ruokkia sataa ihmistä, ruoki edes yksi” on Makedonia-aukion laidalla, “Kohdatkaamme toisemme aina hymyillen, sillä hymy on rakkauden alku” nähtiin jossain muualla.

Äiti Teresan museon vieressä on myös Ortodoksinen kirkko. Oli tällä kertaa aidoin eristetty ja jonkinlaisen remontin keskellä. Mutta näyttää siltä, että tämä voi jonkin ajan kuluttua olla hieno.

Kävelymme alkoi olla lopussa ja ilta tulossa. Makedonia-aukio olisi hetken päästä ollut tosi näyttävä, mutta päivämme oli ollut niin pitkä, että emme jääneet odottamaan pimeän tuloa. Majapaikkaan oli vielä hetki kävelyä.

Pimeässä korkealla mäellä näkyi valaistu risti, eli Vodno-vuoren huipulla oleva Millennium-risti. Olimme käyneet siellä edellisenä päivänä.

Vodnon huipulle pääsee vuoren puolivälistä lähtevää gondolihissireittiä pitkin, joka on sinänsä helppo ratkaisu, mutta meillä olikin ollut hankala pääsy sinne edellisenä päivänä. Moni on suositellut taksia tai bussia numero 25, mutta me luulimme ajavamme autolla helposti. Navigaattoriin osoite, sitten serpentiinejä ylös. Mutta sitten tuli totaalinen stoppi. Navigaattori luuli selvästi meidän olevan matkalla lenkkareilla, ei autolla. Ei ollut mahdollista kääntyä sinne, minne navigaattori ohjasi, ja tiellä alkoi näkyä lehmiä ja muitakin eläimiä.

Käännyimme takaisin ja ajoimme tietä, jolle auto mahtui. Pysähdyimme katselemaan maisemia alas.

Ja sitten yhtäkkiä huomasimmekin olevamme lähellä gondolihissin lähtöpaikkaa. Siis sinne!

Ja sitten oltiin hetkessä perillä.

Näkymät vuoren huipulta ovat kiipeämisen arvoiset, ja vuori tarjoaa myös vaellusmaastoja aktiivisille matkailijoille. Vodnolta voisi jatkaa vaeltaen Matka-järvelle, noin kymmenen kilometrin päähän. No, meiltä jäi tämä kohde näkemättä, maisemia katseltiin.

Skopje tuli perjantaista tiistaihin ulottuneen vierailumme aikana nähtyä aika hyvin, vaikka lauantaina ja sunnuntaina olimmekin tuntikaupalla Boris Trajkovski urheilukeskuksessa, joka on nimetty lento-onnettomuudessa kuolleen Makedonian entisen presidentin mukaan. Ja miksi jotain meille näin epätyypillistä? Kaksi teini-ikäistä lastenlastamme osallistui Hip Hop -tanssin maailmanmestaruuskilpailuihin ja olivat heti kuullessaan pääsevänsä edustamaan Suomea sinne huudahtaneet: ”Mummi ja taata, ettekö te voisi ajaa tänä syksynä Skopjeen!” Nähtiin sitten aikamoisia tanssiesityksiä ja seurattiin palkintojenjakoja. Ihan mitalisaavutuksiin eivät suomalaisryhmät yltäneet 35 maan joukossa, mutta hyvin meni.

Voit seurata meitä myös Facebook sivullamme. Ailajajuha