Zalipien kukkakylä

Zalipien kylä oli yllätys! Miten voikaan kylä olla täynnä kukkien koristelemia taloja ja kaikkea muuta. Olimme nähneet paikasta kuvia ja laitoimme nimen navigaattoriin ajaessamme Lublinista Novy Sacziin. Mutkia ja pikkuteitä tuli, mutta ilman muuta kannatti. Kylä sijaitsee Puolan kaakkoisosassa, noin 80km Krakovasta itään. Miten tällainen on ikinä syntynyt? Siihen on ihan looginen selitys.

Kukkien maalaaminen alkoi, kun seinät, katot ja sisätilojen uunit rähjääntyivät savusta, joka karkaili talojen katoissa olevista pienistä koloista. Emännät alkoivat siistiä niitä maalaamalla kolojen vierustoja valkoisiksi ja sitten alkoivat lisätä kolojen päälle myös kukkia. Nykyisin talojen uunit tietysti ovat moderneja, eivätkä savuta, mutta kukista ei kylässä ole luovuttu. Tällaisia taloja ja pihoja näimme kierrellessämme kylää.

Hauskaa oli nähdä, että myös koirankoppeja oli koristeltu kukilla ja pihoilla oli muitakin olioita.

Pihoilla oli kaivojakin, jotka olivat kauniisti koristeltuja.

Koristemaalausten yksityiskohdat ja värien kirkkaus koskettivat.

Myös kylän kirkko oli koristeltu kukkamaalauksin. Ihan fantastista!

Toivottavasti sinäkin innostuit laittamaan tämän Zalipien kylän kartalle.

Me jatkoimme täältä Novy Sacziin. Hauskasta majapaikkakokemuksesta ja sunnuntaiaamun kävelylenkistä tulee pian teksti.

Voit seurata meitä myös Facebook sivullamme. Ailajajuha

3 ajatusta artikkelista “Zalipien kukkakylä

    1. Aila ja Juha's avatarAila ja Juha Kirjoittaja

      Oli tosiaan hauska kokemus. Onneksi löysimme tämän kylän yhdestä julkaisusta ja saman tien syötimme sen reitillemme. Tuo kirkon koristelu kukkamaalauksilla oli tosiaan mielenkiintoinen lisä.

      Tykkää

      Vastaa
  1. Paluuviite: Automatka Pohjois-Makedoniaan Skopjeen ja takaisin | Aila ja Juha

Jätä kommentti