Ristikukkula (liettuaksi Kryžių kalnas) on sekä uskonnollinen kohde että suosittu nähtävyys Via Baltican eli E77 tien varrella. Olemme kerran käyneet siellä ja nyt teki mieli poiketa uudelleen. Uskomaton paikka, jonne on kerätty yli 100 000 ristiä. Ja koko ajan niitä tulee lisää.
Kukkulalla on jo pitkä historia. Se mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1850. Kerrotaan että ensimmäiset ristit tuotiin vanhan linnavuoren alueelle, kun puolalaiset ja liettualaiset olivat kapinoineet Venäjän keisarikuntaa vastaan Marraskuun kansannousussa vuonna 1831. Toisen kapinan jälkeen vuonna 1863 ristejä tuotiin lisää. Risteillä oli symbolinen merkitys kansannousun yhteydessä kadonneiden henkilöiden perheille.
Ristien määrä on vaihdellut paljon. Kukkulan ristejä on käytetty muuhunkin kuin uskonnollisiin tarpeisiin, eli sinne on tuotu ristejä Venäjän keisarikunnan ja myöhemmin neuvostomiehityksen vastustamiseksi. Neuvostomiehityksen aikana taas vastustettiin uskontoa, ja Neuvostoliiton aikana vuosien 1961 ja 1984 välillä ristit tuhottiin neljä kertaa maansiirtotraktoreilla. Esimerkiksi 1961 tuhottiin 5 000 ristiä ja 1975 tuhottiin 1 200 ristiä. Ristejä pystytettiin kuitenkin aina uudelleen.
Ristien määrä on lisääntynyt viime vuosina huomattavasti. Liettuan alkaessa itsenäistyä 1990 kukkulalla oli jo 55 000 ristiä ja nykyisin jo yli 100 000. Uusia ristejä saa vapaasti pystyttää ja kukkulalla on esimerkiksi suuria krusifikseja ja Neitsyt Marian patsaita. Ristikukkulan tilanne kuvastaa vahvasti myös uskonnollista tilannetta. Liettuan itsenäistymisen jälkeen siellä vieraili paavikin ja roomalaiskatolisuus on Liettuan ensisijainen uskonto.
Auton saa parkkipaikalle, jonka yhteydestä löytyvät vessat. Parkkimaksu ei paljon ole, mutta me ajoimme auton vielä lähemmäs ristejä tien varteen. Oli kylmä ja sateinen hetki, siksi.
Lähdimme kävelmään ristien vierellä kulkevaa kävelytietä. Emme olleet ainoat kävijät, samaan aikaan tuli bussi ja ilmeisesti koululaisryhmä.

Kukkula ja sen vieressä oleva rinne ja tasanko eivät ole mitenkään kaunista ja symmetristä nähtävää vaan huikea määrä monenlaisia ja monen kokoisia ristejä. Näimme senkin, että uutta isoa ristiä oltiin pystyttämässä.

Ristien lisäksi mäellä on paljon myös Ristiinnaulitun ja Neitsyt Marian kuvia.




Näiden hahmojen merkitystä ja symboliikkaa oli hieman vaikeampi ymmärtää.


Jos pikkuristitikin lasketaan, kokonaismäärä on takuulla jo satoja tuhansia. Osa risteistä on selvästi tehty itse, osa on ostettu valmiina ja joitain on varmasti tehty ihan vain paikalla ollessa, koska materiaali saattaa olla vaikka kapuloita, tikkuja tai kiviä. Ristien lisäksi isommissa risteissä riippuu valtavasti rukousnauhoja.






Risteillä on monenlaista symboliikkaa. Niillä voidaan muistella matkansa päättäneitä läheisiä, niillä voidaan toivoa hyvää tai pahaa jollekulle tai niillä osoitetaan esirukousta jonkun henkilön tai asian puolesta. Muutamissa risteissä näkyivät Ukrainan värit. Ne voidaan hyvin tulkita esirukoukseksi tai suruksi Ukrainan puolesta.

Ristien edestä kiivetään portaita pitkin ylös.

Portaiden yläpäästä näkyy toisen kukkulan tasanne, jolla on rukousalttari.


Tässä portaita alas tullessa näkyy yksi ristikukkulan ilmiöistä. Portailla istuu nainen, joka toimii ”katusoittajan” roolissa. Soittaa kolikkokippo vieressä.

Näistä kuvista näkyy rinteillä seisova sekava ristien valikoima. Tätäkin ylläpidetään vapaaehtoisin voimin. Vähän väliä rinteillä pitää siivota pois hajonneita ristejä ja repiä niiden välistä pahimpia rikkaruohoja.



Ristikukkulalla ei ole sallittua pitää rukoustilaisuuksia tai muita tapahtumia. Tämän piirteen selittää varmasti se, että ristien keskellä on aika pienillä poluilla ja portailla välillä paljonkin väkeä. Kukkulalla on kyllä 90-luvun lopulta lähtien pidetty myös rukoustilaisuuksia, mutta ilmeisesti ne on sijoitettu tässä kuvassa näkyvään rakennelmaan.

Vaikuttava käyntikohde. Jos haluat tietää lisää perinteistä, nykytilanteesta ja historiasta, voit hyvin googlettaa ”Siauliain ristikukkula” ja siten löydät paljon lisää tietoa.
Me jatkoimme täältä seuraavaksi Liettuaan Kaunasiin. Voit seurata meitä myös Facebook sivullamme. Ailajajuha

Tuo on todella vaikuttavalta näyttävä paikka. Olen pitkään halunnut päästä siellä käymään, mutta en ole maassa ylipäätään vielä päässyt käymään. Kiva oli lukea juttu paikasta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Mikko, ennen kuin menette, lukekaa muidenkin bloggaajien jutut täältä. Oli paljon lisää taustatietoja ja muutakin. Varsinkin kuvamme jäivät minimaalisiksi, kun yhtäkkiä olikin tosi tuulista ja kylmää.
TykkääTykkää
On kyllä mielenkiintoista, miten nämä paikat saavat alkuunsa. Tuo on niin vaikuttavan oloinen paikka.
TykkääLiked by 1 henkilö
Näin jälkeen päin voi vain lukea historiasta, mutta miltähän olisi tuntunut, jos olisin itse elänyt näinä protestiaikakausina ja kokenut yhteiskunnalliset haasteet? Mitä itse olisin tehnyt? Tällaisia asioita on haasteellista miettiä. Onko juuri nyt menossa jotain?
TykkääTykkää
Niinpä.
TykkääTykkää
Paluuviite: Automatka Pohjois-Makedoniaan Skopjeen ja takaisin | Aila ja Juha