Nostalgiamuseo on ihan sitä mitä nimikin! Rakennuksissa on esillä kaikkea, mitä muistamme lapsuudestamme, nuoruudestamme ja jopa omasta kodistamme. Aika uskomaton kokemus museoksi. Esillä on tosi monenlaista. On kodin tavaroita ja leluja, maataloutta, urheiluvälineitä, paja, kauppoja, koulutavaroita ja jopa hammaslääkärin varusteet. Oma kohokohtani oli kaksikerroksinen luhtiaitta täynnä upeita käsitöitä.

Rauhallisella pihalla kukkivat kukat ja pihalla voi myös pistäytyä kahvilaan. Eli monipuolinen nautinto.

Kävelimme portista sisään.

Saman tien koin tulleeni lapsuuteni maisemiin, portin lähellä seisova traktori oli tuttua merkkiä.

Pihalla meitä oli vastassa Aila Aumala, joka toivotti meidät tervetulleeksi ja kertoi omastaan ja museon historiasta. Aila Aumala on kulkenut Töysästä Helsingin kautta takaisin syntymäseudulleeen ja sieltä tänne.. Nostalgiamuseo on Aila Aumalan toinen museo. Ensimmäinen oli Tuurissa ja kun Aila ostettuaan tämän marttilalaisen vanhan pientilan, hän on rakentanut siihen kolme isoa hallia, kahvilan ja luhtiaitan ja istuttanut myös puut. Uskomatonta, että tämä piha on aluksi ollut kyntöpeltoa. Nyt museo on ollut olemassa jo 25 vuotta.

Eri rakennuksissa on esillä eri esineistöä eri huoneissa. Tämän lähimmän käytävän varreltakin olimme tunnistavinamme silitysrauhdan mallin jopa ajalta, jolloin rauta lämmitettiin hellalla, ei sähköjohdolla. Aikamoinen rivi.

Radioiden etusivut olivat myös kovin tutun näköisiä.

Ja hei! Ollaanko me niin vanhoja, että meidän yhteisessäkin kodissamme käytössä olleet puhelimet ovat museokamaa? Täällä kriteerinä on se, että esillä olevien esineiden ikä on vähintään 25 vuotta.

Onhan täällä tietysti sellaistakin esineistöä, jonka yhdistämme enemmänkin mummoloiden varastoihin kuin omiin koteihimme.

Pienessä aitassa voi muistella lapsuuden lelujaan. Yllättävän monta tuttua tässäkin tilassa ja muutenkin hauskoja leluja.

Tämä aapinen taisi olla käytössä vasta pikkusiskoillamme.

Pihan kautta kävelimme seuraavaan tilaan. Oli kulkuvälineitä, maatalouskoneita, tappurit ja traktorit.

Näyttävä on tila, johon on koottu kolme eri kauppaa. Voi miten paljon tuttua näissäkin!

Nämä koulukalusteet vasta omia muistoja toivatkin. Pulpetit olivat juuri tällaisia, kun alakoulumme 50-luvun lopulla alkoi.

Ja muutamaa vuotta myöhemmin tästä harmonista muodostuneet muistot elävät vieläkin. Olin järjestäjävuorossa ja välitunnilla opettajani Irma Salmi pyysi minut harmonin viereen: ”Tässä keskellä koskettimissa on C ja tässä se on nuottiviivaston alla. Siitä ylöspäin nuotit menevät oikealle ja alaspäin vasemmalle.” Ei kulunut kauan, kun olin kotona opetellut ensimmäisen neliäänisen laulun säestyksen ja vaikka olenkin perheeni vaatimattomin osaaja musiikissa, tämä on ollut tärkeä muisto. Mitähän muistoja sinulle aktivoituisi täällä Nostalgiamuseossa?

Toivottavasti sinun voimakkaimmat muistosi eivät liity tähän kuvaan.

Marttilan kouluhammaslääkäri (en viitsi kirjoittaa nimeä) oli niin kovakourainen, että nykyisinkin oman hammaslääkärini kanssa on sopimus, että ei edes kätellä ennen kuin olen saanut puudutuksen. Tämä ei ole hänen vastaanotoltaan, vaan on saatu Kiikalasta Rekijoelta.

Näiden astiarivistöjen ihailu sai unohtamaan nuo kouluajan ikävät muistot, nämä ovat niin kauniita ja hyvässä järjestyksessä, kuten kaikki koko museossa. Ja jälleen monta tuttua kylkeä.

Jotain sellaistakin näimme, mitä emme muistaneet aikaisemmin nähneemme, eli hautajaiskarkkeja.

Ja jälleen pihalle. Kurkistus myös tosi viihtyisään kahvilaan, jossa kuulemma järjestetään myös yksityistilaisuuksia, esimerkiksi syntymäpäiväjuhlia.

Ennen kuin kävelimme takaisin portista ulos, löysimme onneksi kaksikerroksisen aitan, jossa oli upea valikoima aivan fantastisia käsityötuotteita. Juttelimme Ailan kanssa siitä, että nykyisin näitä hyviä taitoja osoittavia ja huolellisesti tehtyjä käsitöitä ei arvosteta läheskään niin paljon kuin ne ansaitsisivat. Aila on silläkin perusteella saanut joitain lahjoituksia: ”Ei ole käyttöä.” ”Ei ole tilaa säilyttää.” Täällä oli upeat kokoelmat sekä käyttötavaroita että sisustukseen ja koristeluun liittyviä. Ja tämä oli yksi meidän yhteisistä intresseistä. Aila on eläissään itsekin paljon tehnyt käsitöitä, jopa suunnitellut malleja niihin.

Kun käyt Nostalgiamuseossa, älä vain vahingossa ohita tätä aittaa.

Museo on auki kesäkuukausina, löydät aukioloajat täältä eli museon omalta sivustolta:

https://nostalgiamuseo.fi/

Käy ihmeessä. Olen itse syntynyt Marttilassa, käynyt kouluni loppuun sieltä ja vieläkin sukulaisiani asuu siellä. Nyt melkein hävettää, että en ole poikennut tänne Prunkilaan aiemmin. Kyllä kannatti. Museosta ja Ailan historiasta voit lukea myös tästä kirjasta:

Käydessäsi ylität Paimionjoen. Kivoja maisemia nämäkin ja samanlaista nostalgiaa itselläni liittyy näihinkin.

Olet tervetullut seuraamaan myös muita matkojamme. Tässä linkki Facebook-sivullemme:

Ailajajuha