SIGULDA

Kun lähdimme ajamaan Tallinnan satamasta kohti Montenegroa, oli matkaa jäljellä käsittämättömän paljon. Sigulda oli automatkamme ensimmäinen meille tuntematon kohde. Se oli kivasti sivussa Via Balticasta, noin 50 km Riiasta itään. Ja se sopi kyllä. Nettisivuilla on kuvia vaijerihisseistä, seikkailupuistosta ja kelkkaradasta, emmekä me kyllä ihan sellaisiakaan etsineet.

Turaidan linna on parkkipaikasta ja turistikojuista päätellen tarkoitettu kaikille paikkakunnalla vieraileville turisteille.

Kyllä siellä parikin ryhmää oli meidän lisäksemme, näyttivät aasialaisilta, mutta väljää tilaahan siellä oli. Linnan muurien lisäksi olisi päässyt sisätilojen näyttelyihin.

Turaidan alueen puinen kirkko oli kaunis ja rauhallinen. Odotimme pienen hetken, että yksi turistiryhmä tuli sieltä ulos, ja sitten saimmekin olla sisällä yhden nunnan kanssa kolmistaan ihan rauhassa. Näytti kuuluvan turistien kierrokseen, mutta ei siellä jatkuvaa tungosta ollut.

Turaidan Ruusun legenda alkaa vuodesta 1601 ja kertoo Maija-nimisestä tytöstä, jonka Turaidan valloittaneet ruotsalaiset löysivät elossa kuolleen äitinsä sylistä. Maija adoptoitiin, ja hänestä  kasvoi niin kaunis nuori nainen, että häntä ruvettiin kutsumaan Turaidan Ruusuksi. Maija rakastui  puutarhuri Viktoriin.  Syksyllä 1620 Viktor ja Maija olivat menossa naimisiin. Vähän ennen häitä Maija sai Viktorilta kirjeen, jossa Viktor pyysi Maijaa tulemaan heidän tavanomaiselle tapaamispaikalleen Gutmanin luolalle. Luolassa ei odottanutkaan Viktor, vaan puolalainen sotilas nimeltä Adam Jakubowski,  joka halusi Maijan vaimokseen. Maija ei halunnut pettää sulhastaan, vaan valitsi kuoleman. Maija kertoi Adamille, että hänellä on taikahuivi, joka estää häntä vahingoittumasta ja pyysi kokeilemaan. Adam löi Maijaa kirveellä, ja Maija vaipui hengettömänä maahan. Illalla Viktor saapui luolaan ja löysi Maijan ruumiin. Viktoria syytettiin ensin Maijan murhasta, koska hänen kirveensä oli kiireessä jäänyt paikalle, mutta tilanteella oli todistajia,  ja hänet päästettiin vapaaksi. Viktor hautasi Maijan Turaidan linnan viereen ja istutti siihen lehmuksen.

Tämän lehmuksen vieressä parveilevat nyt turistit.  

Dainumäki-museo on latvialaiselle kansanperinteelle omistettu veistosten puisto. Se tehtiin Krišjānis Baronsin – merkittävimmän kansanlaulujen keräilijän kunniaksi. Emmekä me näitten patsaittenkaan tarinaa tiedä. Aika kummallisia olivat. Tuon traktorin merkin tunnistimme. Se on amerikkalainen John Deere. Siis amerikkalaisavusteista nurmikonleikkuuta latvialaisessa puistossa.

Ihan mukavan värisiä talon päätyjä myös.

Sigulda on Gauja-joen luonnonpuiston keskellä. Ei siis ollut mikään yllätys, että halusin pois autosta ja kävellä jokisillan yli, vaikka parkkipaikkaa ei juuri siinä ollutkaan. No, Juha ajoi sivuun niin kauaksi jollekin pikkutielle tuonne joen varteen, että löysi, ja sitten vain odotteli soittoa, milloin tulla takaisin.

Sitten koittikin yksi Juhan hämmästyksen hetki. Valitsemani majapaikka. Luuli ensin, että osoite oli vitsi. Mutta sanoin, että tavarat otetaan autosta tässä ja mennään sisään.

Juha kirjoitti oman jutun näistä etsimistäni lähes kolmestakymmenestä majapaikasta matkan varrella. Ei tämä ollut ainoa kummallinen.

Okei, majoittumisen ja välipalan jälkeen lähdettiin ulos, koska tiesimme, että Siguldassa oli vielä paljon suoritettavaa.

Yksi niistä oli Siguldan evankelinen kirkko. Vähän aikaisemmin tuonne torniin olisi päässyt kiipeämään, mutta onneksi nyt ei ollut enää vähän aikaisemmin.

Ristin paikalla olleen symbolin tunnistimme Saarioisten kukoksi.

Siguldassa on toinenkin linna, eikä sekään ollut vielä kiinni.

Kirkon ja linnan välisellä aukiolla oli aika mielenkiintoinen kokoelma – jotain. Ensin ajattelimme, että orkesteri, mutta kaikkien työkalut eivät kyllä olleet soittimia.

Hiljaista ja rauhallista linnan ympäristössä oli. Meidän lisäksemme alueella kuljeskeli vain yksi nuori mies kamera kädessään. Etsi varmaan turistivapaita auringonlaskukuvia.

Eikä näköalapaikoilla mitään tungosta ollutkaan.

Täältä näkyi joen takana myös se iltapäivällä käyty Turaidan linna.

Päivästä tuli melkein täydellinen, kun hoksasimme vielä yhden nähtävyyden. Tien vieressä oli ortodoksikirkko, jonka pihalla oli tällainen pienoismalli. Aloin tähtäillä sitä kameralla ja eikös sieltä pihalta halkokasan vierestä joku mies alkanut viittilöidä meitä peremmälle.

Mies avasi avaimellaan oven,  vei meidät sisälle ja selitti vuolaasti kirkon toimintaa, esineistöä ja historiaa. Näin ainakin kädenliikkeistä oletimme. Sanaakaan kun meistä ei kumpikaan venäjää ymmärtänyt. Onneksi hymy ja sellaiset ovat aika kansainvälisiä ja kameraa osoittamalla ja kysymysmerkiltä näyttämällä saimme vielä luvan ottaa kuvankin kirkon salista. Jostain muistin lokeroista kaivoimme esille kiitos ja näkemiin, niin emme ehkä vaikuttaneet ihan tyhmiltä ja epäkohteliailta lähtiessämmekään.

Ystävällisyys teki hyvän vaikutuksen. Aamulla näytimme kirkon kuvaa majapaikkamme emännälle ja kysyi, tietääkö hän kirkon ja miehen. Sanoi tietävänsä. Pyysimme sitten kertomaan terveisiä ja kiittämään vielä uudelleen ja pahoittelemaan kielitaidottomuuttamme.

Siguldasta jäi hyvä käsitys. Majapaikka oli kaikesta kummallisuudestaan huolimatta oikein hyvä, paikka oli kaunis. Rautatieasemakin erikoisen värinen.

Juhan mielestä oli ihan kiva, että otin kuvia. Ei kuulemma muuten muistaisi, millaisia kukkia telineissä oli tai millaisessa lammikossa sorsat uivat.

Aamiainen syötiin ihan hauskassa ympäristössä. Ja erikoinen hotellirakennus jäi taakse. Paikka on Viesu nams Vālodzes, osoitteessa Vālodzes, SALTAVOTA IELA 54. Bookingin mukaan se on saanut asiakkailta arvioinniksi 9,6.

Jos joskus tulisimme tänne takaisin, olisimme toisenkin päivän ja vuokraisimme pyörän. Tai ennemminkin ottaisimme oman sähköpyörän mukaan varmuuden vuoksi. Gaujan luonnonpuisto on laajempi ja siellä voisi olla muutakin nähtävää.

Voit tulla seuraamaan meitä myös Facebook-sivullamme: Ailajajuha