Jos joltakulta kaverilta kysyisi, millaisia olemme ja pyytäisi mainitsemaan vain tärkeimmät, vastaus mitä luultavimmin olisi tämäntyyppinen: ”Ne on musikaalinen perhe, niillä on paljon lastenlapsia ja ne reissaa aina.” Tuon voisin hyvin allekirjoittaa. Juha on musiikinopettaja, kodissamme lauletaan ja soitetaan paljon, kaksi neljästä aikuisesta lapsestamme saa elantonsa laulamisesta, lapsenlapsia on yksitoista ja nykyisin, kun työelämä ei enää kahlitse, saattaa vuodesta 4 – 5 kuukautta kulua ihan muualla kuin kotona. Viime vuosien aikana suosikiksi on noussut Espanja, joten siitä ensimmäisen blogin nimi. Kun tilanne vaihtui radikaalisti, päädyimme vaihtamaan myös blogin nimeksi vain Ailajajuha ja teksteissä on Euroopan automatkojen ja Espanjan retkikohteiden lisäksi paljon pyöräilyä ja retkeilyä myös Suomessa.

Aila: Matkustamme yhdessä. Parempi varmaan niin, koska yksin matkustaessani matkani olisivat aivan erilaisia. Autolla lähtisin tuskin minnekään Suomen rajojen ulkopuolelle. Suomessa toki ajan automaattivaihteisella Volvolla paikasta toiseen, jos se on valmiiksi tankattu. Matkakohteissa kävelisin tai menisin julkisilla aina, ei tulisi mieleenkään altistua taskuparkkeerauksille tai liikenneympyröille vieraissa paikoissa. Minulla ei olisi avaimia mukana läheskään aina, eikä paperiversioita varauksista ja matkalipuista. Eväitä kuljettaisin vain sen, mitä kameralaukun taskuun mahtuisi, enkä ikinä kantaisi mukana niin paljon syötävää, että siitä olisi jotain jäljellä vielä palatessa. Ja on kyllä hyvä, että Juha on rauhallinen tyyppi. Minä olen se, joka ensimmäisenä heittelee esineitä, nakkaa niskojaan ja vaihtaa suuntaa. Olen kyllä samalla se, joka matkat ja kohteet ideoi ja valmistelee, sen myönnän.

Juha: Luulen, että koko idea matkailusta on lähtenyt Ailalta. Totta kai tykkään matkustaa, mutta jos Aila ei näyttäisi kartalta, minne pitää mennä, en ehkä tietäisi itsekään. Enkä ikinä löytäisi niitä kummallisia tai pieniä tai halpoja majoituksia, jotka Aila netistä kaivaa. Enkä löytäisi paikasta toiseen. Kerran Aila jätti minut yksin ajamaan Göteborgista kotiin. Valmiiksi varatun majapaikan onnistuin löytämään yksinkin, mutta Tukholmassa tarvitsin jo poliisin apua ennen kuin onnistuin ajamaan Siljan lautalle. Kaikkein erilaisinta meissä on puhumisen tarve. Rouva puhuu kaikille ja aina. Joku saksalainen ystävä määritteli meidät näin: ”Sie redet viel und versteht nichts, er versteht alles, aber sagt nichts.” Ja nyt kun opiskelemme espanjaa, sama jatkuu: ”La mujer habla mucho pero no entiende nada, el marido entiende todo pero no habla nada.” Kotien vaihtaminen ulkomaalaisten perheitten kanssa on minulle lähes kauhistus, eikä pelkästään siksi, että koko talo pitää aina siivota, vaan siksi, että siinä pitää kumminkin puhua jollekulle, mutta Aila käy tutuissa paikoissa kylässä vielä jälkeenkin päin. Espanjaan matkaaminenkin on hidasta, kun pitää poiketa Saksan, Ranskan ja Katalonian tuttavilla. Ja kerran se sai aikaan aikamoisen prosessin, kun sanoi yhdelle belgialaiselle miehelle: ”My husband is a music teacher as well.” Sen seurauksena belgialainen koululaisorkesteri teki viikon vierailun Suomeen ja oma orkesterini vietti toisen viikon Brüggessä.