Puigcerda on Espanjan ja Ranskan rajalla, Katalonian itsehallintoalueella ja Pyreneiden vuoristoalueella. Pieni kiva kylä. Asukkaita on alle 10 000 ja tärkein nähtävyys on Lago di Puigcerdá, pieni järvi kylän yläosassa. Teimme pari kävelylenkkiä kylällä, iltalenkki kiersi järven. Paikka on siitä mielenkiintoinen, että Puigcerdá on Espanjan puolella ja kun sieltä ajaa Ranskan puolelle, ylittääkin muutaman kilometrin jälkeen rajan uudestaan ja on jälleen Espanjassa Llívian kylässä. Toisen lenkin teimme aamupäivällä lähtiessämme siellä.

Näin Puigcerdán ja Llívian kylät sijoittuvat kartalle.

Ajoimme Teruelista Puigcerdáan tätä reittiä. Reitin varrella on muitakin tosi hyviä pysähtymispaikkoja, esimerkiksi Zaragoza ja Lleida, mutta emme pysähtyneet niissä nyt ollenkaan, koska olemme jo aikaisemmin käyneet. Zaragozassa kolme kertaa, Lleidassa kerran. Erityisesti Zaragozalle suositus. Varaa vähintään kaksi yötä ja välipäivä, niin ehdit kierrellä monissa paikoissa.

Lleidasta eteenpäin jatketaan Andorraan menevää tietä, jolta La Seu D’Urgellissa käännytään Puigcerdáan. Maisemat alkavat olla vaikuttavia Pyreneille saavuttaessa. Talvellahan täällä lasketellaan ja rinteillä on lunta. Nyt oli vain huipuilla.

Vuorten läheisyys toi ajokuvioihin myös muutaman tunnelin. Ei monta.

Puigcerdássa päädyimme erikoiseen Parada hotelliin, joka oli rakennettu rautatieaseman sisälle, eli aseman tiloja oli muutettu hotelliksi. Luimme aika perusteellisesti jälleen Booking.comin asiakkaiden arviot ja niiden ristiriitaisuus jännitti. Parkkipaikkojen helppous toteutui hyvin, paikka oli siisti ja vastaanotto ystävällinen. Eniten jännitti itse huone. Jotkut olivat kuvailleet huoneensa jopa vaarallisena, eli uhka lyödä päänsä teräspalkkeihin huoneen sisällä oli vaarallinen heidän mielestään erityisesti vanhuksille. Tämä kuva kertoo tilanteesta. (Booking.comin sivuilta)

No ei ollut meidän huoneemme tällainen, vaan ihan mukava huone olemiseen ja nukkumiseen.

Vähän jännitti sekin, että hotelli oli oikeasti rautatieaseman rakennus. Junat kulkivat ikkunan alta. Uskomatonta, mutta mitään ääntä ei kuulunut. Junia myös kulki tosi harvoin.

Siis ei mitään hätää millään tavalla. Koimme valintamme onnistuneena. Hinta vähän korkea omalle budjetillemme (63€), mutta ei sekään paha ollut.

Ja sitten vain kylälle kävelemään. Huh! Tuonne ylös? Kyllä, tuolla ylhäällä se kylä on. Olin katsonut kävelyreitin kylän kauneimmalle nähtävyydelle eli Lago de Puigcerdálle, nousua 63m. Ei mahdoton.

Ja sitten odotti ihana yllätys. Ensin vähän mäkeä ylös ja sitten näimme porukan odottavan hissin ovella. Eikä missään edes mitään kassaa. Jippii, siis kaapelihissillä kevyt ajelu ylös.

Eikä niitä portaita tai ylämäkeä enää sen jälkeen kovin paljon ollut.

Hotelli ja rautatieasema näkyivät alamäen alla.

Sitten vain kävelimme ja katselimme kaupungin kauniita rakennuksia.

Ja pian olimme järvellä. Oli maisemia, keväistä järveä, lintuja, kukkivia puita. Ja yllättävän hiljaista, emme kovin monta ihmistä järveä kierrellessämme nähneet.

Juha kyllä bongasi järven rannalta myös Tapio Rautavaaran kitara selässään. Vai onko muusikkomieheni aina niin omassa kuplassaan, että tunnistaa, mitä tuntee?

Takaisin kävellessämme katselimme uudelleen auringonlaskun valaisemia maisemia ja vuorten lumisia rinteitä. Oli vaikuttavia näkyjä.

Kävelykadulla naureskelimme pikkuisen myös ravintolatarjonnalle. Ei ole meidän juttu.

Ja takaisin nukkumaan virkistävän kävelylenkin jälkeen.

Seuraavana aamuna aloitimme matkan tankkaamalla Espanjan puolella ennen saapumistamme Ranskaan. Olimme oikeassa. Hinta oli huomattavasti edullisempi näin.

Vaikka emme me Ranskassa rajan ylitettyämme olleet montakaan kilometriä ennen kuin taas ylitimme rajan ja tulimme pieneen Llívian kylään Espanjan puolelle. Mielenkiintoinen kuvio.

Pysäköimme auton kadun varteen ja taas lähdimme ylöspäin. Ei ollut tyypillistä espanjalaista arkkitehtuuria, johon olimme Andalusian valkoisissa kylissä tottuneet, mutta mielenkiintoista tämäkin.

Ylhäällä mäellä oli kirkko, jonka sisätilat olivat jälleen kerran vaikuttavat.

Ja maisemat ylhäältä mäeltä talojen yli vuorille.

Katujen varrella kohtasimme myös tällaisen ihmeen. Ihan uskomaton tapa leikata elävät pensasaidat.

Matkamme jatkui Puigcerdásta Ranskaan. Ensin Pyreneiltä alamäkeen Perpignaniin.

Alamäki oli mutkia ja maisemia. Muutaman kylänkin läpi ajettiin.

Pitkän mutkaisen alamäen jälkeen Mac Donaldsin lippujen näkeminen lähellä Perpignania teki iloiseksi. Arvaat varmaan, miksi? Ei – emme tarvinneet yhtään hampurilaista. Siisti vessa oli kovin tervetullut. Ei niitä Pyreneitten alamäessä ollut.

Sieltä jatkoimme Narbonneen ja törmäsimme ilmiöön, josta Ranskassa oli paljon uutisoitu. Kadulla kulki loputon mielenosoittajien jono liputtaen eläkeiän nostamista vastaan.

Lopulta olimme Balaruc-les-Bainsissa ja soitin majapaikkamme emännälle, että olemme paikalla. Puhelun viesti onnistui, vaikka hän ei puhunut englantia, enkä minä ranskaa paljon muuta kuin yhden lauseen: ”Je ne parle pas Français.”

Tällainen oli tänä vuonna Pyreneitten ylityksemme. Ihan kiva, toisenlainen. Tämänkin reitin olemme kerran aikaisemmin ajaneet toiseen suuntaan eli Ranskasta Espanjaan. Muitakin reittejä olemme ajelleet kyllä. Andorra la Vellan läpi kerran, Valle d’Aranin ja Vielhan tunnelin kautta, ja kerran Huescasta Lourdesiin. Eivät huonoja kokemuksia mikään näistä, mutta jos suosikkiamme kysyt, niin tuo Valle d’Aranin ja Vielhan kautta kulkeva reitti oli vaikuttavin näkymiltään. Eikä Pyreneitä ole pakko ylittää. Ne voi yhtä hyvin välistää joko idän puolelta tai lännestä ja viettää aikaa Baskimaassa. Tehty nämäkin jo.
Balaruc-les-Bains oli sekin oikein mukavan kävelyretken paikka, mutta seuraavan päivän vietimme Setéssä, joka vasta hieno olikin.

Seté

Sète – Espanjasta kotiin osa 5

Voit seurata retkiämme myös Facebook-sivumme kautta: Ailajajuha