Iltakävely Tampereen valoviikoilla, oliko se pettymys vai ei? Meillä oli suvun kesken sovittu tapaaminen lauantaille ja päätimme lähteä matkaan jo perjantaina kävelläksemme samalla katselemassa perinteisten valoviikkojen tarjonnan. Varasimme Juhan vanhalta kotikadulta Hotelli Kaupista huoneen.

Tammelan tori

Tammelan tori oli tietysti ensimmäinen paikka, jonne suunnistimme. Tätä ei voi ohittaa. Tämä siis jo ennen kuin edes menimme hotellille.

Kävelyretkellämme Tammelan tori oli heti matkan varrella. Jos ei ole matkan varrella, ei tänne torille näitä kolmea valoa oikeastaan kannata tulla erikseen katsomaan.

Juhalle Tammelan tori tarjoaa aina Tapolan mustan makkaran lisäksi jotain muuta mielenkiintoista. Olihan tämä hänen koulumatkansa varrella joka päivä. Tänään hän näki ensimmäistä kertaa Suomessa kitarakaupassa bassoukulelen. Tämä meidän seinältä vielä puuttuu.

Ja valojahan me olimme tulleet katselemaan.

Tuomiokirkko

Tuomiokirkko ja sen puisto ovat niin kauniit, että olisi voinut ajatella niidenkin olevan näyttävämmin valaistuja.

Satakunnansilta

Sillalta on yleensä mukava katsella valonäkymiä, jotka heijastuvat veteen. Ihan kiva, mutta eipä näissä mitään erityistä valoviikkomielikuvitusta liene. Kunhan on jätetty rakennuksiin valot päälle, niin ikkunoita voi katsella. Ja lisätty vähän valoketjuja sillalle.

Keskustori

Tampereen kaupungintalo toi kyllä mieleen enemmän kummituslinnan kuin valotaideteoksen.

Toivottavasti tänne syttyy lisää valoja, kun joulutori avataan 4.12.

Valotaideteoksia

Tämä on valoviikoille hyvä idea. Tänä vuonna kuvataan tamperelaisten arkea. Vai masennusta ja korona-ajan värittömyyttä, harmitusta ja yksinäisyyttä?

Keskustan katujen valot olivat aika vaatimattomia. Ja vähän väliä oli kaiteita estämässä etenemistä.

Hämeenpuisto

Viimevuotiset valot paikoillaan?

Valot rikki Hämeenkadulla

Yksi syy valoviikkojen vaatimattomuuteen on se, että Hämeenkadun valoverhot ovat rikki, eikä niitä voi korjata uusien raitiovaunujohtojen takia. Ei ainakaan helposti.

Kuvitellaan siis, että uudet ratikat ovat tulleet niiden tilalle valaisemaan Tamperetta. ”Tässä sitä mennään kohti kestävää tulevaisuutta.”

Hämeenkadun jalkakäytävän reunalla oleva valorivi on kyllä vuodesta toiseen hieno ja Hämeensillan patsaat paikoillaan.

Tammerkosken näkymät ovat aika hienot, vaikka siellä ei enää ensimmäisen viikon jälkeen musiikin tahdissa tanssivia valoja nähdäkään.

Oliko valoviikkojen iltakävely pettymys?

Aika rehellisesti täytyy sanoa, että jos olisimme tulleet turisteina katsomaan Tampereen valoja, olisimme kyllä pettyneet. Nyt Tampereella usein käyvinä petyimme jopa siihen, että valot olivat mielestämme vaatimattomampia kuin ennen.

Iltakävely ei sentään ollut pelkkä pettymys. Juhalla ja meillä molemmillakin on niin paljon muistoja Tampereesta, että niiden läpi käveleminen on aina tunteita herättävä vaellus. Ja myönteisiä tunteita.

Juha kiertelee aina katsomassa vanhan koulunsa. Tampereen klassillinen lyseo oli silloin arvostettu poikakoulu.

Näillä Tuomiokirkon portailla seisova mies pujotti juuri tässä sormeeni kihlasormuksen 48 vuotta sitten. Ei kaduta. Hyvä muisto.

Kuulen myös joka kerta jostain uudesta muistosta. Annikinkadun Kivikioskilta kävivät lapset ostamassa nallekarkkeja ja limsaa. Satunnaisesti se voi olla erikoistilanteissa auki vieläkin.

Kalevan kirkosta alkoi Juhan ura gospelmuusikkona. Sinne hän vei kitaransa silloin, kun vielä keskusteltiin, sopiiko kirkkoon kitaraa tuoda. Ainakin piti säestää vai näppäilemällä, ei komppaamalla.

Olimme katselleet uusia ratikoita koko illan ja nyt päätimme kokeilla, miltä ratikka-ajelu tuntuisi. Astuimme ratikkaan, sähläsimme hetken lippuautomaatin kanssa ja sisällä istuessamme huomasimme, että pummilla mentiin. Jäimme pois, tulimme takaisin päin ja opimme, miten automaatista voi pankkikortin lähimaksuominaisuudella ostaa lipun. Helppoa. 2,70€ maksaa sillä kertalippu.

Koti Tampereella

Se tärkein muisto? Tämän talon 8. kerroksessa oli Juhan lapsuudenkoti. Siinä asui Juhan täti tämän vuoden tammikuuhun asti. Tänään ovat hänen muistoseuransa.

Elämä on sekä uusia kokemuksia että vanhoja muistoja. Molemmat kietoutuvat yhteen. Elämä on myös sekä pettymyksiä että uusia iloisempia kokemuksia. Nekin kietoutuvat yhteen.

Kalevankankaan hautausmaa

Iltakävelyn ja hotelliyön jälkeen aurinko valaisi Tampereen. Ei etsitty enää keinotekoisia valoja, vaan jatkettiin auringon valossa ja muistoissa. Yksi vakiokäyntikohteistamme on tässä.

Täällä on useitakin hautakiviä, joilla käymme. Tämä on Juhan isovanhempien ja hänen kahden tätinsä hauta. Toisen muistoseurat olivat tänään.

Pellavatehtaankadulla

Astuimme sisään muistoseurojen paikkaan. Olipa hyvä tervetulotoivotus. Tulimme ”kotiin”. Täällä olivat häämme 46 vuotta sitten. Kattamista odottava pöytä näytti kodikkaan tutulta sekin.

Kotiin

Valoviikkojen viikonloppu ja sen tunnekokemukset herättivät hetken naurun, kun ajoimme ulos Hämpin parkkitalosta. Siinähän ne valot ovat. Keskellä arkea ja arjen kokemuksia. Mitäpä niitä erikseen pitää lähteä etsimään. Juttua elämästä riitti koko kahden tunnin ajomatkalle kotiin. Oli hyvä viikonloppu, vähän erilainenkin kuin odotimme, mutta ei ollenkaan pettymys.