Kirsikankukkia ja kevään vihreää

Aurinko houkutteli pyörien selkään ja kirsikankukkien toivo vei mukanaan. Lähdimme matkaan emmekä yhtään pettyneet. Kirsikkapuita on kaikkialla.

Aivan ensimmäinen suuntamme oli Viikki, mutta jo sinne kääntyessämme Itä-Pakilasta koulun mäellä kukki kirsikkapuu.

Viikin Gardenian trooppinen puutarha oli vuodesta 2001 lähtien paikka, josta esimerkiksi Helsingin koulut tilasivat luontokouluja. Siitä paikka oli Juhallekin tuttu.

Gardenia lopetettiin kannattamattomana 2015 ja viime vuonna sen vuokrasi pienpanimo CoolHead Brew, joka perusti sinne panimon, ravintolan ja saunan. Paikan remontti näytti olevan todella kesken, mutta ravintolaan oli aurinkoisena iltapäivänä jo ulkoa jono. Emme siihen osallistuneet kuitenkaan, meille riitti mainiosti, että Gardenian puutarhan ihanat kirsikkapuut olivat paikoillaan ja niiden alla oli nurmikko, jonne näytti kerääntyvän muutamia lapsiperheitä nauttimaan auringosta ja kukista. Kirsikkapuut olivat juuri alkaneet kukkia parhaimmillaan. Tähtäilin kamerallani niin kauan, että oli vaikea valita, mitä tähän tekstiin näytille laittaisin.

Kuten kuvista näkyy, kukinta ei vielä lähipäivinä ole ohi, eli tuonne kannattaa vielä suunnata varsinkin, jos Roihuvuoren tai Tokoinrannan tungos ei kiinnosta.

Puistossa oli myös upean keltainen kevätesikkorinne.

Jatkoimme Viikin arboretumin suuntaan ja heräävän luonnon vihreys villitsi täysin.

Pornaistenniemen lintutornin juurella oli koululaisryhmä retkellään. Kävin viimeksi tornissa ylhäällä, joten nyt ei tarvinnut sinne kiivetä. Sen sijaan katoimme päiväkahvit pöydälle aurinkoon.

Vieressä oli niin lupaavassa vaiheessa oleva tuomi, että tänne pitäisi palata ihan lähiaikoina.

Taas pyörille ja suunnaksi Vanhankaupungin lahti. Ennen kuin sinne ehdittiin, piti taas pysähtyä ottamaan kuva komeasta kirsikkapuusta.

Vanhankaupungin lahdella on viime aikoina ollut ruokavaunujen rivistö. Näytti siltä, että asiakkaitakin riitti. Hesari listasi tämän pari päivää sitten suosituksi ulkoilualueiden ruokapaikaksi.

Meillä on aina omat eväät, joten kokeilematta jäi. Käännyimme katsomaan kiehtovaa maisemaa kosken suuntaan. Mikä voisi olla kiehtovampaa kuin vesi, vihreä luonto ja sininen taivas.

Kiersimme lähemmäs katsomaan ja kuuntelemaan koskea.

Kosken juurella en ollut ainoa, joka tähtäsi kamerallaan myös kaloja pyydystäviä lokkeja.

Komeaa siltaa pitkin pääsi Arabianrannan puistoon.

Teimme pienen mutkan Vanhan kaupungin puistoon eli paikalle, jolle aikanaan Helsinki perustettiin.

Näitä polkuja oli taas huikean nautinnollista ajella. Miten voikin tämä kevään vihreä joka kevät yllättää.

Arabian taidekeskusta vastapäätä oli taas kukkiva puisto. Täällä oli mukana myös valkokukkaisia puita, jotka sinistä taivasta vasten loivat täydellisen taidenautinnon.

Näissä maisemissa näimme taas yllätykseksemme pari komeaa muraalia korkeitten talojen seinissä.

Seuraavaksi suuntasimme Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan. Jo ulkopuolella oli kauniita kevään tulppaaneja ja narsisseja.

Eläkeläislippu maksoi 7€. Tiedän jo nyt, että kunhan kesä on vähän pidemmällä, maksan sen mielelläni uudelleen. Kukkivien kevätkasvien lisäksi alueella oli niin paljon nuppuja ja mielenkiintoisen näköisiä ja nimisiä kasveja, että haluan ne kyllä vielä nähdä. Alue oli viihtyisä ja tosi rauhallinen. Terassilla oli jokunen asiakas, mutta meidän lisäksemme polkuja kierteli vain yksi pariskunta parivuotiaan lapsen kanssa. Lapsi innostui lammen linnuista. Tavi ja sorsia.

Yhtäkkiä huomasimme, että sininen taivas olikin muuttunut tummemmaksi ja päätimme lähteä lyhintä reittiä kotiin.

Sellainen olo jäi, että tänne tullaan uudelleen sitten kun vielä useampi kasvi kukkii.

Ihan lähellä kotia pysähdyin vielä kerran ja otin kuvan naapurin kirsikkapuusta.

Toivottavasti ehdit kulkea nauttimassa kirsikkapuitten kukinnasta. Niitä on paljon muuallakin kuin tungokseen asti täydessä Roihuvuoren kirsikkapuistossa tai Tokoinrannassa. Ja kun kirsikat lopettavat kukkimisen, nautimme yhdessä omenapuista ja tuomenkukista. Kesä on paras!

Tässä vielä kartta, jossa on suunnilleen tänään ajelemamme reitti. Punaiset tähdet ovat paikoissa, joista on kirsikkankukkakuvia, vihreät tähdet paikoista, joista on enemmänkin vihreän luonnon kuvia. Parhaat tämän päivän paikat olivat meidän mielestämme tänään Viikin alue ja Vanhankaupungin koski. Myös Kumpula kuuluu hienoihin kohteisiin, mutta se on varmaan vielä parempi sitten, kun enemmän kasveja kukkii.

Jatkamme retkiämme, voit seurata meitä myös Facebook-sivullamme Ailajajuha.

14 ajatusta artikkelista “Kirsikankukkia ja kevään vihreää

    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Pyörän selästä tosiaan näkee todella paljon sellaisia kohteita, joihin ei eksy, jos pitää hakea juna-asemia, bussireittejä tai parkkipaikkoja. Pyöräily on meidän ehdoton suosikki. Samalla tulee oltua kivasti liikkeellä. Ja tällä hetkellä tosi turvallisesti. Kiitos kommentistasi!

      Tykkää

      Vastaa
  1. Anne | Elämää Nomadina

    Ihanat alkukesän värit, ja todella kauniita kuvia! Pyöräileminen on kyllä oiva tapa ihailla luonnon heräämistä kesään, ja vaikka pysähtelisikin paljon, ehtii nähdä paljon enemmän kuin jalan. Alkukesän kukkaloisto on ollut upeaa seurattavaa myös täällä Espanjan Extremadurassa, viime päivinä ollaan road tripin varrella ihasteltu erityisesti upeita unikkoja, joita paikoin on todella paljon.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Voih, nyt kadehdin. Meidän matkamme Espanjaan peruuntuivat viime keväänä ja viime syksynä, emmekä voineet lähteä tänä keväänäkään. Tuo Extremaduran seutu meillä onkin vielä käymättä. Viime keväänä olimme jo suunnitelleet paluureittimme sitä kautta, mutta kun ei, niin ei. Olen kyllä optimisti. Kyllä me vielä joskus. Hyvää matkaa!

      Tykkää

      Vastaa
  2. Monna / Ekomatkaajat

    Ihania kuvia ja mahtava reitti! Kirsikankukat ovat upeita ja ihanaa, että niitä löytyy noin monesta paikkaa. Pyöräily on kivaa tekemistä, tulisipa nopeasti lisää aurinkoisia päiviä, jotta pääsisi itsekin tekemään tuollaisia pitkiä kauniita retkiä.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Kiitos kommentistasi! Pyöräily on tosiaankin meille se aivan nappivalinta liikkumiseen. Sekä lähiympäristössämme että muuallakin. Meillä on usein pyörät mukana myös ulkomaanmatkoillamme Euroopassa. On mukava pysähdyspaikoissa tutustua ympäristöön pyöräillen. Aurinkoisia päiviä sinullekin!

      Tykkää

      Vastaa
  3. Kohteena maailma

    Olipas mukavan kesäinen ja värikäs postaus! Tällaista lukiessa ja uusia paikkoja tutkiessa tulee sellainen fiilis, että saisi tämä sateinen ilma vaihtua äkkiä auringoksi ja lähteä itse pyöräilemään retkelle!

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Kiitos kommentistasi! Harmaat aamut eivät tällä viikolla todellakaan ole innostaneet pyörien päälle, joten jaan fiiliksesi. Eiköhän meidän toiveet pian toteudu.

      Tykkää

      Vastaa
  4. Anna K. - Kaukaa haettua

    Kirsikkapuut on kukkinu tänäkin vuonna niin kauniisti ja itsekin oon pyöräillyt niiden perässä, en tosin noin pitkää lenkkiä kuin te. Myös tulppaanit, narsissit, orvokit ja kevään vihreät lehdet ilahduttaa kovasti! Seuraavaksi voikin odotella omenapuun kukkia. Täällä rannikolla ei ole vielä niitä näkyny.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Kiitos kommentistasi! Tämä kukkiva kevätaika on kyllä tosi ihanaa aikaa kulkea ulkona. Tänään jo katselin ensimmäisiä omenapuun ja tuomen kukkia ja omalla pihallakin alkaa olla kaikenlaista narisissia, tulppaania, lemmikkiä ja muuta. Kesää odotellen.

      Tykkää

      Vastaa
  5. katri / kotona ja kaupungilla

    Onpa kauniita kuvia! Kevät on niin ihanaa aikaa, sillä rakastan luontoa ja puutarhoja.
    Kaikki se ihana vihreys ja värikkyys. Kirsikankukat ovat aina upeita ja mukava, kun niitä saa nykyään Suomessakin kivasti ihailla. Itse käyn täällä Turussa joka kevät Aurajoen varrella katselemassa kirsikkapuita.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Kiitos kommentistasi! Turku on luonnon puolesta varmaan myös ihana paikka. Muistaakseni. Olen nimittäin elänyt lapsuuteni ja käynyt kouluni Varsinais-Suomessa (Marttila & Koski Tl) ja Turku oli oikeastaan lähin kaupunki. Ja Lounais-Suomi näyttää olevan aina vähän edellä kevään ja kesän tulossa.

      Tykkää

      Vastaa

Jätä kommentti