Kallahdenniemi on Vuosaaren keskeltä etelään työntyvä niemi. Kallahden harju on suojeltu alue, jonka kahta puolta on meri ja keskellä niemen kärkeen johtava tie, jota reunustavat komeat männyt.

Pyöräilimme rauhassa tietä, kunnes tie kaartui oikealle rantaan. Olimme keskellä ihanaa merimaisemaa, järviruo’on ja kivien takana näkyivät saaret.

Muutama päivä sitten riehunut nimikkomyrskyni eli Aila-myrsky sai katseen herkemmäksi vinojen puiden suhteen. Tulenteko ja leiriytyminen on tällä rannalla kielletty, mutta pitäisikö puihin nojailukin kieltää?

Jatkoimme rantaa pitkin ja tulimme uimarannalle. Oikein yritin etsiä katseellani muita ihmisiä, koska niin paljon on mediassa meuhkattu luontokohteitten tungoksista. En nähnyt ketään, paitsi muutaman työmiehen, jotka rakensivat tälle rannalle kolmea uutta grillauspaikkaa. Saimme ihan rauhassa nauttia merestä, tuulenvireestä ja auringosta. Pari pöytääkin olisi löytynyt kahvitauolle, mutta alle kolmen kilometrin pyöräilyn jälkeen ei vielä ollut nälkä eikä jano.

Jatkoimme rantaa eteenpäin niemen kärkeen. Ennen sinne saapumista pysähdyimme katsomaan jälleen yhtä luontokohteittemme siirtokivilohkaretta, jonka jääkausi oli tänne heittänyt Viipurin seudulta.

Kivilohkareen vieressä oli opastaulu, joka kertoi lohkareen reitin ja naureskeli samalla tietämättömille ihmisille, jotka kuvittelivat hiiden olleen asialla ja heitelleen isoja kiviä luontoon. Opastaulut muuten näyttivät hyvin uusilta, ilmeisesti täällä on kohennettu muutakin kuin grillipaikkoja.

Rannalta oli ihanat näkymät merelle. Kiviä oli paljon lisääkin.

Ja vielä eteenpäin niemen kärkeen asti. Kärjen kalliolla on komea nimi. Se on nimeltään Kuningatar. Kuningatar on entinen saari, joka on maan noustessa muuttunut osaksi mannerta. Pikkusaaret niemen ympärillä ovat Prinssi, Prinsessa ja Voirasia. Viimeistä nimeä oli vaikea ymmärtää, enkä mitenkään itse keksinyt, mistä pieni saari olisi voinut nimensä saada. Hesarin artikkelista löysin tällaisen selityksen: ”Voirasian nimi juontuu saaren vanhasta ruotsinkielisestä nimestä Smörasken, kertoo Kotimaisten kielten keskuksen nimistönhuoltaja Mariia Vidberg.  Nimi saattaa viitata joko voirasiaa muistuttavaan muotoon tai esimerkiksi runsaisiin kalavesiin. Voirasian vierestä löytyy myös Voinappi, Smörklicken.”

Tälle kivelle olisin itse valmis keksimään nimen, ellei sillä jo ole. Ilmiselvästi ”Siemennäkkäri”. Olen juuri muutaman kerran kokeillut siemennäkkäreitten leipomista ja ihan tältä kurpitsan- ja auringonkukansiemenien koristama näkkäri näyttää.

Ympärillä oleva matalikko on myös suojelualuetta luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi.

Nojailtuja puita löytyi lähiympäristöstä lisääkin.

Lahden toisella puolella näkyi Kallahden venesatama ja Aurinkorannan taloja ja hiekkaranta.

Käännyimme takaisin ja poikkesimme matkan varrella katsomaan Sofia-kulttuurikeskusta. Ihanan mielenkiintoinen paikka pyöräreittimme varrella. Juha on joskus 70-luvulla käynyt täällä, kun se oli Osuuspankin kurssikeskus, mutta nyt se on Ortodoksisen kulttuurisäätiön ylläpitämä ekumeeninen keskus. Juttelimme vastaanottovirkailijan kanssa ja hän kertoi, että kappeli ja taidenäyttely tuovat esille ortodoksisuutta esim kuvin, ikonein ja esinein, mutta toiminta on ekumeenista.

Näin viihtyisässä ympäristössä joimme kahvimme ja tuoretta korvapuustia.

Takaisin päin ajaessamme poikkesimme rantaan merkityille poluille pyörää taluttaen. Rannassakin oli hyvin uusia kaitein merkittyjä polkuja ja ohjeet pysyä niillä. Eli tällaistakin Stara on ilmeisesti tänä kesänä täällä kehittänyt.

Toinenkin kahvio tai oikeastaan myös lounaspaikka houkutteli istahtamaan. Kahvila Ullas toimii yhteistyössä Helsingin nuorisoasiainkeskuksen kanssa ja tarjoaa nuorille harjoittelupaikkoja.

Uimarannan lähellä on myös ravintola Maininki, joka olisi houkutellut edullisilla lounashinnoilla (7€), mutta emme kokeilleet.

Olimme enemmänkin liikkeellä rantoja ihailemassa ja kävin ottamassa kuvan läheiseltä laiturilta sataman purjeveneistä.

Katsoimme kelloa ja oli vaikeaa uskoa todeksi sitä, että pyörän matkamittari näytti 6km ja olimme olleet ulkona jo kolme tuntia. Onneksi on aikaa katsella ympärilleen.

Jatkoimme ajelua Aurinkolahden suuntaan. Aika hieno paikka Helsingissä ja ilmeisesti kesällä myös suosittu. Ruuhkasta ei nyt ollut tietoakaan ja huvittuneena vertasimme mielikuvissamme näkymää, joka tällä hetkellä olisi Aurinkorannikolla (siis Espanjassa), jonne ilman poikkeustilaa ja rajoituksia luultavasti olisimme olleet matkalla tänäkin syksynä. Mutta hyvä näinkin. Aurinko, syksyn ruska ja värikkäät talot ovat ihan kokemisen arvoisia nekin.

Pyöräilimme vielä eteenpäin, jatkoimme Uutelaan ulkoilualueelle, mutta siitä myöhemmin. Palatessamme aurinko alkoi laskea. Kaunista se on, vaikka vähän mielessä aina syksyllä kaihertaa se, että joka ilta lasku tapahtuu kolmisen minuuttia aiemmin.

Retkemme jatkuvat, ja Uutelastakin kirjoitan kohta lisää. Meidän retkiämme ja uusia juttuja voit seurata Facebookissa täällä:

Ailajajuha