Koronakesä ahdistaa

Eristys, syrjäytyminen, rajoitukset, talousongelmat, mielenterveyden häiriöt, riskiryhmät, koronakilot, peruuntuneet matkahaaveet, voiko tällaisesta selvitä? Ongelmia ja mielipahan aiheuttajia on tänä keväänä riittänyt. Koronakesä on jotain aivan kamalaa.

Ainakin kaiken median jakaman mukaan.

Pakko on selvitä?

Riskiryhmässä

Ei saa itse mennä kauppaan, ei apteekkiin, ei kirjastoon. Ei saa tavata lasten perheitä eikä lastenlapsia. Ei saa käydä tervehtimässä vanhaa äitiä. Eikä edes ajaa ulos Uudenmaan ulkopuolelle. Lapsemme rohkaisivat meitä käyttäytymään kuten riskiryhmäläiset velvoitettiin, vaikka tarkasti ottaen emme ihan kriteereitä täyttäneetkään. Ja jos menimme ulos ovesta, meitä katsottiin vähän pitkään. Puimme päälle uuden asusteen ja sitten meille jo hymyiltiinkin. Ei ollut pakko enää ottaa mukaan New Yorkin Disneykaupasta matkamuistoksi tuotua lemmikkiäkään.

Ulkoilimme ja totesimme, että meitä kyllä väisteltiin. Paremmin väisteltiin, kun olimme liikkeellä kahdestaan, mutta huonommin, kun tämä partataata jäi kotiin ja lähdin yksin.

Tylsintä ja syrjäyttävintä koko prosessissa on ollut se, että vanhukseksi lukemisen raja lähestyy, eikä ole enää kovin kaukanakaan. Tähän asti on kuvitellut olevansa jotenkin täysivaltainen yhteiskunnan jäsen, mutta tänä keväänä on joutunut näkemään olevansa vain haavoittuva taakka.

Toisaalta tämä tilanne toi myös iloa ja luottamusta elämäämme. Lapsemme pitivät meistä hyvää huolta ja tekivät kaikki kauppa- ja muut asiointihommat puolestamme. Kauppakassit tulivat ovelle ja jopa pyörä meni huoltoon ilman että me menimme sisälle liikkeeseen.

Koronakilot

Koronakilot ovat vyöryneet otsikoihin ja erilaisten laihdutus- ja hyvinvointipalveluja tarjoavien tahojen mainoksiin.

Karista koronakilot!

Nyt on aika lähteä liikkeelle ja päästä eroon koronakiloista!

Meemeissäkin oletus koronakiloista näkyi. Koronarajoitusten aikana ihmiset lihoivat eristyksissä, ja lopulta kehot vyöryvät kotoa pois lihavina palloina.

Ei ollut meidän ongelma tämä koronakilojuttu. Kun teimme kerran viikossa tyttärellemme kauppalistan, siihen ei tarvinnut suklaalevyä lisätä. Varmuuden vuoksi vielä pesimme aina kaikki pakkaamattomat hedelmät ja vihannekset ja annoimme muiden kauppatavaroiden odottaa terassilla muutaman tunnin ennen kuin lastasimme jääkaapin täyteen.

Ruoan laittamisesta, uusista ruoka-aineista ja värikkäästä kattamisesta tuli jokapäiväistä hauskaa. Etsimme kannustusta valinnoillemme julkaisemalla somekuvia lounaistamme. Monet kaverit olivat täysillä mukana, kiitos! Vuorovaikutus on hurjan tärkeää silloinkin, kun ei voi syödä yhdessä.

Koronakilojen kertymisen sijasta meidän ovistamme vyöryi kiloja ulos yhteensä yli kymmenen, vaikka laihduttaminen ei ollutkaan mikään itsetarkoitus. Halusimme vain pysyä terveinä ja hyvässä kunnossa ja panostaa omaan hyvinvointiimme, painonlasku tuli siinä sivussa.

Eristys

Katselimme ja kuuntelimme harva se päivä, miten mediassa itkettiin sitä, että vanhukset eristettiin kotiin. Olisimme ehdottomasti voineet samaistua tähän ja antaa kyynelten tulla. Lastemme perheet ja yksitoista lastenlastamme pitivät kiinni turvaetäisyydestä. Mutta tästäkin selvisimme. Onneksi oli aika mukavia säitä. Leivoimme silloin tällöin muutaman pellillisen sämpylöitä ja perunarieskoja, otimme pyörät alle ja lähdimme jakelukierrokselle. Koko kierroksen vetäminen toi matkamittariin yli 40km.

Lapset vilkuttelivat ja juttelivat kuulumisensa parvekkeilta.

Tuliaiset nosteltiin korissa parvekkeelle ja jotkut tarpeelliset ostokset laskettiin alas samassa korissa. Lähikaupastamme olivat kaurakorput loppuneet, mutta saihan niitä näinkin.

Sisko ja veli tapasivat vappuna näin. Sisko sai tuliaisina tekemäni sämpyläpussin ja veli siskon miehen tekemän simapullon.

Yhdeksääkymmentä lähestyvä äitini ei asu Uudellamaalla. Tuli pakollista etäisyyttä, vaikka puheluja tulikin soiteltua tiheämmin. Ja kun matkustuskielto poistettiin, piti silloinkin odotella sellaista säätä, että tapaaminen onnistuisi terassilla istuen. Onneksi äitini on terve ja toimintakykyinen. Moni muu joutui elämään hoivalaitosten paljon tiukemmilla vierailusäännöillä.

Syrjäytyminen

Syrjään jääminen masensi vähän väliä. Ei ollut kuoroharjoituksia, ei espanjantunteja, ei kirjallisuuspiiriä, ei konsertteja eikä mihinkään kiinnostaviin tilaisuuksiin voinut mennä. Striimattu konsertti ei ole ihan sama kuin live. Aplodit puuttuvat. Parvekekontaktit eivät ihan riittäneet. Onneksi välillä löytyi jopa lenkkiseuraa turvaetäisyydellä. Isä ja poika turvavälein Paloheinässä.

Raskasta oli myös olla tapaamatta ystäviä. Haikeinta oli, että emme voineet järjestää ystävillemme lauluiltoja kodissamme. Se on ollut meille jo pitkään rakas tapa tavata ja laulaa ja soittaa yhdessä.

Pysy kotona!

Yhdestä jos toisesta suunnasta tätä toistettiin. Ei muka olisi saanut lähteä kotoa mihinkään. Olimme harmissamme viestin sisältämästä sanomasta. Ei kai Suomen kaltaisissa oloissa kukaan voi ulkoilua kieltää? Emme kieltäneet sitä itseltämme ollenkaan.

Yksi strategiamme oli lähteä ulos niin aikaisin aamulla, että saimme kulkea lähes ilman vastaantulijoita. Kadut olivat tyhjiä.

Hassua seistä punaisissa valoissa, kun ei ketään muuta ole missään.

Usein etsiydyimme metsiin, joissa oli muutenkin väljää, mutta tämä varhaisen aamun ulkoilu onnistui hyvin myös vähän suositummissa paikoissa esimerkiksi Herttoniemenrannassa, Vuosaaren Uutelassa tai Espoon Pirttijärvellä.

Roihuvuoren kirsikkapuistossakin nautimme äitienpäivän aamukahvit jo paljon ennen kuin sinne alkoi tulla niitä median uutisoimia ruuhkia. Näimme ihmisten vasta kokoontuvan sinne, kun olimme lähdössä pois kierrettyämme koko puiston ja vielä japanilaisen puutarhankin.

Söimme tosi usein ulkona mitä ihanimmissa paikoissa. Ei niihin tarjoilua ollut, itse kannoimme eväsrasiat punaisissa repuissamme. Ja turvavälit olivat varmasti hyvät. Yleensä satoja tai ainakin kymmeniä metrejä.

Yhdet maisterijuhlatkin vietettiin pihapiirissä.

Vappuna teimme tämänkokoisen turvavälirikkeen. Oli niin suuri kiusaus verrata tämänkeväistä perheen uusinta ylioppilaslakkia noin viidenkymmenen vuoden takaisiin.

Pysy kotona!

Onnistuihan se, piti vain ottaa Zoom ja Teams käyttöön.

Somessa voi ystävät tavata vaikka sängyssä, jos väsyttää.

Isotkin juhlat piti juhlia turvaetäisyydellä ulkona. Sydän pakahtuu, kun ei voi halata ja onnitella niin kuin haluaisi.

Hamstraaminen

Kun koronarajoituksista tiedotettiin, kauppojen hyllyiltä loppuivat vessapaperit saman tien. Näytti siltä, että kaikki kokivat olonsa jotenkin turvattomaksi ja piti varautua. Onhan se ymmärrettävää. Jos ei pääse kauppaan, olisihan se vaikeaa selvitä ilman papereita kovinkaan pitkään. Kyllä ne käyttöön ovat tulleet.

Hamstrasimme mekin pari kertaa jotain, vaikka tuolle vessapaperipaniikille nauroimmekin. Nimittäin kun tietää käyvänsä kaupassa mahdollisimman harvoin ja sattuu olemaan sopivia ruoka-aineita tarjouksessa, tarttuvathan ne mukaan. Meni siinä tuntikaupalla, ennen kuin nämä kalat, jauhelihat ja broilerit olivat annospakkauksissa pakastettuina, mutta sitten saikin olla pitkään hamstraamatta mitään.

Arki päivästä päivään

Kaikki edellä kirjoittamani saattaa antaa sen kuvan, että teimme vain hyviä päätöksiä, hallitsimme elämäämme ja selvisimme hyvin. Ihan noin se ei kuitenkaan mennyt. Joka päivä olimme saman edessä. Mitä tehdä tänään? Tässä tuli eteen myös se, että selviämiskeinomme olivat erilaisia. Minun keinoni perustuivat jo lapsuudesta omaksuttuihin suorittamiseen ja tunnollisuuden tuskaan. Selvisin päivästä paremmin, jos koin saaneeni jotain aikaan. Juha olisi selvinnyt rauhallisesta lepopäivästäkin ilman paniikkia.

Tunnollisuuden tuska

Kun en saanut päivää alkuun, työnsin ajatukset syrjään ja tein listan kaikesta, mitä piti tehdä. Ihan pikkuasioita myöten.

  • vie roskat
  • tyhjennä astianpesukone
  • siisti keittiö
  • laita värikäs lounas
  • hulavannetta 4×100
  • 11 000 askelta
  • soita äidille
  • paikkaa farkut
  • kastele kukat
  • nypi kukat
  • silitä pyykki
  • ompele tyynyliinat

Ja niin edelleen. Pysyn koossa, kun/jos pystyn yksi kerrallaan vetämään viivan tehtävän päälle. Ja olen koossa illallakin, jos joka rivin päällä on viiva. Tämä tunnollisuus ja perfektionismi ovat tulleet rasitteiksi tänä poikkeavana aikana. Ei ole oikein mitään, mikä antaisi helpomman ja mielekkäämmän tavan saada päivästä hyvä, kun kontaktit ja palaute on muuten minimissä. Olen sitä tyyppiä, jolla on nuppineulatkin neulatyynyssä värien mukaan järjestyksessä.

Suorittaminen

Keksimme monenlaista uutta tekemistä, kun kerran aikaa oli. Ja vaikka se oli antoisaa ja uuttakin, siitäkin tuli stressiä, kun aikaa meni paljon ja eikä keskenkään voinut jättää.

Yksi antoisimmista oli hortoilu. Nokkosia löytyi poimittavaksi ja kuivattavaksi niin paljon, että loput piti myydä pois. Myyminen oli stressaavinta. Varsinkin, kun hinta ei ollenkaan vastannut työmäärää.

Voikukat, vuohenputket ja horsmanversotkin pääsivät kokeiluun. Voi olla, että niidenkin parissa ensi keväänä jatketaan. Voikukkakeksit maistuivat parille pikkutytölle oikein mainiosti.

Yksi iso juttu tänä keväänä oli muuttaa kotimme yhdeksi taimienkasvatustilaksi. Nythän oli tilaa, eikä kukaan voinut muutenkaan tulla käymään. Pöydät, tuolit ja ikkunalaudat joutivat siis muuhun käyttöön.

Olipa vain työtä enemmän kuin osasimme odottaakaan. Kevään tullessa tarjottimet kannettiin aamulla ulos saamaan aurinkoa ja taas illalla sisälle suojaan kylmältä. Taimien kasvaessa niitä piti koko ajan jakaa uusiin ruukkuihin. Ja kesän tullessa istuttaa maahan ja amppeleihin. Onhan näistä toki iloakin, ja jos ensi kevätkin on koronakevät, saatamme osan tästä urakasta toistaa.

Olen vetäytynyt välillä myös käsitöitten pariin. Tämän rauhoittumisen olen oppinut jo äidiltäni, joka on tänäkin aikana täyttänyt päivänsä näin. Nämä ovat siis äidin tekemiä, eivät minun.

Osaan ommella. Ja opetin samalla Juhankin suorittamaan tiettyjä vaiheita, kun päätimme vastata maskien tarpeeseen. Tunnollisuus ja perfektionismi toivat tähänkin stressiä. Kankaiden ja maskien pesua kattilassa keittämällä, silitystä, oikeiden mallien etsimistä. Eikä näitäkään kummasti ostettu. Jos olisi ollut rahallista tuloa, stressi olisi voinut helpottaa vähän enemmän. Ja samalla nousi raivo niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät välittäneet koronan torjumisesta niin kuin olisin olettanut ja toivonut.

Media on luonut tuskaa ja ahdistusta tähän poikkeuskevääseen. On ollut hankalaa hyväksyä eristäytymistä, rajoitteita ja epävarmuutta siitä, miten kauan tätä kestää. Ja sen lisäksi on ollut raivostuttavaa seurata niitä asenteita, joita koko ajan toistetaan sekä uutisissa että sosiaalisessa mediassa. Olen raivoissani ja vihainen, kun näen levitettävän vääristeltyä tietoa. Olen närkästynyt, kun joku sanoo, että ei hän välitä turvaväleistä tai maskeista, ei hän välitä siitä, jos sairastuu. Ja kyllä hänen täytyy päästä etelään lomalle. Jospa jokainen välittäisi edes siitä, että tilanne saataisiin hallintaan, yhteiskunta taas toimimaan ja riskit sairastumiseen pienemmiksi.

Tämä jatkuva vihan ja huolen tunne nakertaa voimia ja heikentää omankin elämän hallintaa. Vaikka olemme päällisin puolin hallinneet elämäämme ja arkeamme, on ollut hetkiä, jolloin olen itkien vetäytynyt peiton alle ja tuijottanut kattoon. Toivottavasti ne katon oksakuviot eivät pidä yllä tätä tuskaa kauemmin kuin tuskaan on aihetta.

Haluan kuitenkin päättää tämän tekstin toivoon. Kesä on ollut hyväkin jakso. Vaikka olemme puhaltaneet uima-altaat pihalle, päästäneet lapset vesileikkeihin ja tarjonneet lättyjä terassilla, emme ole kokeneet ottavamme riskejä.

Sosiaalisia kontaktejakin on ollut vähän enemmän, vaikka varovasti. Olemme jo osallistuneet yhteen ulkoilmakonserttiin ja muutamalle opastetulle kävelyretkelle. Olen tavannut äitini, veli kävi tuomassa mustikoita, sisko vei sieniretkelle. Kaikki tällainen on askeleita eteenpäin. Osa osallisena olemisen tunnetta.

Ensimmäinen korona-aalto meni ohi ja Juhakin uskalsi mennä taas parturiin. Toista aaltoa emme toivo.

Pikkuiset pojantyttäremme ja poikamme opettavat tässä lähtiessään: ”Mummi, näin halataan.”

Halataan siis näin. Ja pidetään huolta toisistamme.

Käy tykkäämässä meidän Facebook sivullamme Ailajajuha, niin olet kuulolla meidän retkistämme ja muustakin. Jatkoa seuraa.  

14 ajatusta artikkelista “Koronakesä ahdistaa

  1. Reissu-Jani

    Hauska ja kostettava kertomus Teidän korona-keväästä. En päässyt tapaamaan vanhempia neljään kuukauteen kuin muutaman kerran ja sllloinkin viiden metrin päästä. Kaikenlaista omaa viritystä sitä tuli keväällä tehtyä ja onneksi ilmat olivat niin suotuisat että pihalla tuli vietettyä usein ruokaa tehden. Uudenmaan eristäminen otti jo vähän koville – ja siinä samalla menivät matkasuunnitelmat uusiksi. Syksy saapuu – ja lukemat nousevat jälleen. Lockdown Suomen pimeydessä ei tunnu enää hyvältä, mutta siihen pitänee nyt varautua.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Mekin yritämme varautua Suomen pimeyteen ja loskaan. Käytännön tasolla se on jo realismia, ei olla varattu mitään, eikä tehty suunnitelmia. Viimeisten viiden vuoden aikana on syksyisin ja keväisin ajettu Espanjaan Aurinkorannikolle pariksi kuukaudeksi, mutta nyt ei. Henkisen tason valmistautuminen on vielä vähän vaiheessa. Pitäisi keksiä iloa elämään ja erityisesti asennoitua positiivisesti. Vaikeaa. Kiitos kommentistasi ja jaksamista sinullekin!

      Tykkää

      Vastaa
  2. Merja / Merjan matkassa

    Kivasti kuvailtu ja kuvitettu koronakevään arki. Tuotahan se oli ja toivon, ettei syksyn mittaan tarvitse samaan mennä. Harmittavasti vaan näyttää, että luvut nousevat, kun ihmiset eivät jaksa piitata enää rajoituksista. Omalla kohdalla vain yksi reissu peruuntui, mutta kyllähän sekin harmitti. Uusista ei uskalla edes unelmoida kun ei tiedä milloin maailmalle taas pääsee.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Kiitos kommentistasi ja sanoistasi! Minuakin kovasti harmittaa, että niin moni ei piittaa rajoituksista. Jos oltaisiin jokainen vastuullisia, saataisiin edes kotimaan asiat ensin kuntoon ja säilyttäisiin pahemmilta rajoituksilta. Matkojen peruuntuminen tässä vähiten ehkä harmittaa, itseäni harmittaa eniten, että muusikkopoikieni työtilanteet romahtivat. Yritetään yhdessä vielä pitää unelmatkin elävinä 🙂

      Tykkää

      Vastaa
  3. Mari/Kodinvaihtaja

    Tämä postaus on valloittava. Ja ihanat kuvat, etenkin eka 68v kuva. Kyllä hymyjä varmasti saitte. Tätä postausta on kiva lukea etenkin parin vuoden päästä. Nyt tuleva marraskuu jo etukäteen ärsyttää. Kevään menetetyt reissut oli helppo korvata lähimatkailulla, mutta marraskuun Etelä-Afrikkaa ei… Mihin voi räntäaikaan Suomessa mennä. En tykkää hiihtää, vai pitäiskö opetella ja lähteä hiihtovaellukselle Lappiin??

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Kiitos ihanasta kommentistasi! Kiva, kun hoksasit tuon huumorin myös, yritimme välillä kaikkemme sen kanssa. Tuleva marraskuu ärsyttää minuakin jo etukäteen. En todellakaan keksi yhtään mitään, kun haaveena olisi viettää se jossain, missä olisi lämpimämpää ja valoisampaa, kuten viime vuosina Espanjan Aurinkorannikolla. Vetäydyn varmaan sisätiloihin ja kudon villasukkia niin kuin 88-vuotias äitini. Ellen sitten joudu jatkamaan maskien ompelua. Sitä toivoisin, että tilanne olisi sillä tavalla rauhallisempi, että edes joulukonsertit pidettäisiin. Poikieni elanto on vaarassa, jos nekin perutaan.

      Tykkää

      Vastaa
  4. Anna | Muuttolintu

    Ihana tuo eka kuva, varmasti irtosi hymyjä 🙂 Aikamoinen vuosi tämä kyllä on ollut, rankka varmaan kaikille tavalla tai toisella. Aika mukavasti olette keksineet tekemistä! Mekin hurahdimme ruoanlaittoon eristysaikana. Täällä Australiassa on uutisoitu siitä, miten monia vanhuksia on kuollut yksinäisyyteen ja sosiaalisten kontaktien puuttumiseen pitkän eristyksen takia. Sekin on aika surullista. Toivotaan, että pahin on nyt ohi.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Kiitos kommentistasi! Yksi lähipiirimme äiti kahden lapsensa kanssa oli tänä keväänä työkeikalla Australiassa kolme kuukautta. Oli sielläkin tosiaan tilanne rajoituksineen aika hankala. Voimia sinulle! Tuo eristys ja yksinäisyys on varmaan juuri vanhuksille hankalin, kun eivät kaikki pääse todellakaan kodistaan yksin mihinkään. 88-vuotiaan äitini tuttavapiirissä näitä jo on. Jotkut meidänikäisetkin jäivät koteihinsa, mutta se ei ollut meille vaihtoehto ollenkaan, kuten varmaan huomasit. Noita lastenlasten parveketapaamisia muistellaan varmasti pitkään. Hyvää jatkoa sinulle.

      Tykkää

      Vastaa
  5. FAMMO MATKALLA

    Näillä kolkilla ei tauti ole pahemmin jyllännyt joten maski kaupungilla tuntuisi vähän turhalta. Keväällä mies oli etätöissä joten yksin ei tarvinnut kotona olla vaikka muita ei saanutkaan tavata, mökillä oltiin suurimman osan ajasta, toihan sekin paljon vaihtelua, mutta ulos kun lähti niin autiota oli.
    Nuo tehtävälistat näyttävät niin tutuilta, teen niitä harva se viikko vaikkakaan en ihan noin yksityiskohtaisia. Tuo kasviprojektisi näyttää tosi ihanalta, minullakin oli suuret suunnitelmat, mutta kasvun ihme jäi valitettavasti vajaaksi johtuen samasta syystä kuin aina, kun hajottaa aikansa kodin, mökin ja veneen välillä niin huonolle hoidolle jäävät.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      En minäkään näe mitenkään tarpeellisena maskeja kaupungilla tai ulkona, jos ei sitten olla jossain tungoksessa lähekkäin. Mutta täällä pääkaupunkiseudulla toivoisin, että ihmiset jaksaisivat sisätiloissa edes muutaman viikon ajan käyttää myös maskeja tartuntojen välttämiseksi. Olen monta kertaa kokenut esimerkiksi kaupoissa turvavälien pitämisen aika haasteelliseksi, niin siinä nuo maskit auttaisivat edes vähän. Tilannetajua siis toivoisin ja vastuullisuutta. Kyllä me vielä tästäkin selvitään. Hyviä retkiä sinulle!

      Tykkää

      Vastaa
  6. Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

    Hyvä kuvaus arjesta näinä aikoina. Tätä tekstiä voi olla mielenkiintoista lukea vuosien päästä, kun kaikki on toivon mukaan vain muistoissa enää silloin.
    Itse olen aika introvertti kotihiiri, joten töiden loppuminen ja sosiaalinen etäisyys muihin ei tuottanut ongelmia. Olin myös närkästyksissäni väärän tiedon levittämisestä ja välinpitämättömistä ihmisistä. Nyt tähän kaikkeen alkaa tottua pikkuhiljaa ja elämästä on tullut uudella tavalla normaalia. Maskia omalla tai toisten naamalla ei enää edes huomaa. Siitä on tullut vakiovaruste. Käsidesiä tulee lotrattua automaattisesti joka paikassa.

    Asioita on alkanut näkemään myös harmaan sävyissä eikä pelkästään mustavalkeana. Esimerkiksi tuo matkustusrajoitusten purkaminen. Täällä meidän alueella on nyt enemmän koronatartuntoja, kuin vaikka Kyproksella. Olen altistunut koululla töissä ollessa enemmän kipeille ihmisille ja mahdolliselle koronalle, kuin mitä altistuin sille Tanskassa loppukesästä, kun sain olla vaan omissa oloissani ihmisiä vältellen ja ulkona tyhjillä nähtävyyksillä liikkuen. En kuitenkaan lähtisi mihinkään koronapesäkkeeseen matkoille tai matkustelisi huolettomasti.

    Saapa nähdä millainen ensi keväästä tulee. Onko rokote jo valmis ja voidaanko huolet heittää muistojen koppaan. Toivottavasti näin on.

    Hyvää syksyä teille! (Ja muuten aivan ihana puutarha!)

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Kiitos kommentistasi ja puutarhan kehuista! Hyvää syksyä sinullekin. Tosi on tuo huomiosi harmaan sävyistä. Niin monenlaisia asioita joutuu ajattelemaan uusiksi ja monelta kannalta. Juuri nuo kaikenlaiset rajoitukset sisältävät niin monia puolia. Eilen ja tänään viimeksi olen esimerkiksi eristäytymistä miettinyt. Eilen tapasimme vanhan äitini, tänään hoitelimme illan kaksivuotiasta lastenlasta. Olisiko pitänyt kieltäytyä? Oliko jommassa kummassa jokin riski? Vai menikö tarve ja läheisyys jotenkin edelle muita näkökohtia? Voi kun tämä loppuisi pian. Ja tosi on, kun joskus palaan tähän tekstiin, se on varmaan aika mielenkiintoinen, meni kehitys sitten mihin suuntaan tahansa.

      Tykkää

      Vastaa
  7. Milla/Periaatteen Nainen

    Meillä vaikutukset arkeen – varsinkin jos vertaa teidän tilanteeseenne – olivat tosi pieniä. Totta kai isommat sunnitelmat ottivat iskua, kuten kaikilla, mutta muutaman viikon täyseristyksen jälkeen lapset pääsivät muodostamaan oman kuplan kavereiden kanssa, ja viisikymppinen äitinikin asui meillä vapusta alkaen. Teillä on ollut tosi mahtava asenne ja maailman söpöimmät ateriat!

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Aila ja Juha Kirjoittaja

      Kiitos kommentistasi Milla! Mukava saada positiivista palautetta, kun tässä yritetään jatkaa kohtuullisen positiivisella asenteella kohti tulevaa. Me uskalsimme lastenlastenkin kanssa olla jo vähän lähelläkin kesällä, kun heilläkin oli kontakteja aika vähän, mutta nyt, kun on koulut, päiväkodit, muskarit, tanssitunnit, koristreenit sun muut, ei oikein uskalla kovin lähelle. Ehkä joudutaan takaisin noihin parvekevilkutteluihin.

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s