Colmenar on kiva käyntikohde. Sen hunajamuseo on ainutlaatuinen, ympäristön rinteet tarjoavat mukavia kävelyreittejä, pienten kujien, portaiden ja valkoisten talojen kylä on yksi kauniista Andalusian valkoisista kylistä, ja vuoden alussa rinteet ovat täynnä kukkivia mantelipuita. Colmenariin pääsee bussilla Malagasta Casabermejan kautta, mutta jos on liikkeellä autolla, maisematie A-7000 tarjoaa fantastisia näkymiä ja myös mahdollisuuden poiketa vaeltamaan Malagan vuorille tai pistäytymään vuorten näköalapaikoille.

Hunajamuseo

Aukioloajat ovat (nyt helmikuussa 2024) arkisin 9:30 – 14:00 ja lauantaina ja sunnuntaina 11 – 14. . (tarkista ennen lähtöäsi täältä) Kävimme täällä viime vuonna maaliskuussa, emmekä kokeneet minkäänlaista ruuhkaa, olimme ainoat vieraat. Vastaanottaja kertoi meille, mitä eri huoneissa näkisimme, laittoi aluksi videon katsottavaksi (teksti englanniksi) ja kierroksemme lopuksi maistatti meillä eri hunajalaatuja ja kertoi niiden eroista. Ostimme seitsemän eri purkkia erilaisia hunajalaatuja. Joitain suositellaan astmaatikolle, joitain makeuttamiseen, joitain maustamaan ruokia, joitain täydentämään vitamiinien saantia. Monipuolisempaa valikoimaa, mitä osasimme suomalaisen kokemuksen perusteella odottaa.

Vessatkin oli merkitty ampiaisille, kuningattaret ja kuhnurit eri suuntiin.

Ruta Molina

Olimme katsoneet valmiiksi Ruta Molina -nimisen vaellusreitin, joka kierteli Colmenarin rinteitä Riogordon suuntaan. Ei tarvinnut pitkästi kävellä katua, kun jo olimme kylän reunalla.

Ensimmäinen mäki ohitti hevosia täynnä olevan aitauksen.

Maisemat edessämme alkoivat olla taas aivan huikeita.

Reittiä oli helppo kävellä, enimmäkseen tie oli tämän näköistä ja kulki kohtuullisen loivasti alamäkeen.

Reitin nimikin tuli vastaan.

Yhdessä kohdassa oli jyrkkä ja kapea polku alamäkeen ja siitä sitten alkoikin nousu takaisin rinnettä ylöspäin.

Kukkia riitti reitin varrelle.

Oliivipuut olivat yleisimmät puut rinteillä. Myös mantelipuita oli.

Yksi säikähdys meidät kohtasi. Yhtäkkiä näimme rinteellä nousevan savua, hetken päästä näitä savun alkuja oli toinenkin. Viime vuoden metsäpalot tulivat mieleen ja katselimme tarkasti, näkyykö savunalkujen lähellä ketään. Lopulta näkyi, joten uskalsimme huokaista. Kai siellä oli joku, joka tiesi, mitä tehdä.

Jatkoimme siis nousemista ja maisemien ihailua.

Pari kilometriä ennen Colmenariin palaamista reitti olisi noussut vielä sen vieressä olevalle kukkulalle, mutta meitä alkoi helle hiostaa niin, että päätimme oikaista autoväylää pitkin. Ei ollut mikään ongelma, muutama auto kulki ohitsemme, yllättävänkin harva.

Eläinten laumoja näkyi taas rinteillä. Oli hevosia, vuohia ja lampaita. Mutta eivät ne tielle tulleet.

Ja niin olimme ennen pitkää takaisin Colmenarissa. Tässä reittimme ja sen korkeuserot. Piirsin punaisella tekemämme oikaisun autoväylää pitkin. Matka on noin 8km.

Mantelinkukkia Colmenarin rinteillä

Mantelinkukat kukkivat tammi-helmikuun vaihteessa, eli eivät enää tällä retkellämme. Kerran olimme Aurinkorannikolla tarpeeksi aikaisin nähdäksemme ne, ja silloin suuntasimme Colmenariin. Täällä etelässä Mondan ja Guaron seudut ovat niiden ihailuun hyviä, Mijas Pueblon rinteillä, Aloran, Pizarran ja Antequeran seuduilla pääsee makuun myös. Itse laitoimme  navigaattoriin silloin nimen Colmenar. Emmekä pettyneet.

Silloin satuimme sellaiseen päivään, että hunajamuseo ei ollut auki, mutta vieressä oli kaunis Ayuntamienton talo.

Jatkoimme sitten vain, minne nenä näytti, eli rinteiden suuntaan. Pientä kiertoa reittiin tuli heti, kun emme olleet varmoja, mikä oli turvallinen väli aaseihin.

Samalla katselimme, kun vuohilaumaa vietiin katuja pitkin laitumelta toiselle. Kalkkunakin meidät pelästytti aidan takaa ja koirat haukkuivat milloin missäkin.

Rinteet pystyivät kuitenkin houkuttelemaan eteenpäin ja kävelimme kylän itäreunalle ja siitä rinteille pientä autotietä pitkin.

Kylmä tuuli vihlaisi sen verran, että ennen kuin jatkoimme pitemmälle rinteeseen, otin repusta toisen takin ja lisäsin leggingsit farkkujen alle. Kuvitelma tästä operaatiosta kertoo samalla erittäin selvästi, miten vähän muita ihmisiä rinteessä oli. Yksi paikallinen aasintaluttajaukko kävi kertomassa, että voisimme poimia vähän manteleita ja maistaa, ja toinen manteleita ämpäriinsä poiminut mies huikkasi buenakset ja kysyi, olemmeko brittejä. Eikä ymmärtänyt sanaa Finlandia millään.

Näin rauhassa näitä upeita maisemia ihailimme.

Sierra Nevadan lumihuiput näkyvät etäältä, ja rinteellä niiden edessä on Riogordon kylä, jonne olisi ollut mukavanmittainen patikointimatka. Itse asiassa valitsemamme reitti oli pikkuinen autotie, jonka varrella oli fincoja, eli espanjalaisia maalaistaloja. Patikointi olisi ollut pelkkää alamäkeä, joten paluu pani miettimään. Käännyimme silloin noin puolivälistä takaisin.

Mantelipuiden kukinta jatkunee täällä vielä jonkin aikaa.

Ja samalla joissain puissa näyttää jo olevan poimittavaakin.

En tiedä, kuka nämä poimii ja miten. Se yksi näkemämme poimijaukko ei näyttänyt ainakaan maanomistajalta. Poimipahan vain kymmenen litran ämpärin täyteen manteleita parkkipaikan vierestä.

Mantelin saattaminen syöntikuntoon ei olekaan mikään ihan helppo pähkinä. Tuo tumma huokoinen kuori poistetaan ensiksi. Sen alla on kova ruskea kuori ja sen alla vasta se syötävä manteli. Ja suomalainen kuorii vielä senkin valkoiseksi joulupuuroonsa.

Lauantai-illan uneliaassa tunnelmassa teimme kierroksen kylässä. Ermita de Candelarian kirkkosalissa oli talkoolaisia kunnostamassa pyhäinkuvia ilmeisesti sillä viikolla (2.2.) vietettävää Virgen de Candelarian juhlaa ja sen kulkueita varten.

Candelaria on Colmenarin suojeluspyhimys ja Dia de Candelariaa vietetään katolisissa maissa muuallakin yleisesti 2.2. Usein juhlat jatkuvat monta päivää. Samoja kuvia kannetaan pääsiäisviikollakin.

Seuraavaa tuntiamme kylässä voitaisiin aivan hyvin kutsua harhailuksi, kun suunnistimme suunnilleen auringon avulla kohti sitä mäkeä, jolle auton jätimme. Suosittelen vastaavaa harhailua. Kylän korkeuserot, kapeat kujat, koristeelliset ikkunat, seinät ja ruukut ja appelsiinipuiden reunustamat kadut ovat nähtävyys ilman isoja kirjaimia ja turisteja.

Tätä kohtaa emme tajunneet kumpikaan. Miten ihmeessä turistit voivat ajaa sellaista katua pitkin, jota muut eivät voi? Keskellä katua oli portaat ja katu oli niin jyrkkä, ettei meille olisi tullut mieleenkään yrittää siitä kumpaankaan suuntaan millään ajoneuvolla.

Paluumatka maisematien A-7000 kautta kruunasi mantelipuuretkemme. Tuo tie ei tarjoa kovin helppoja pysähtymispaikkoja, mutta aina sitä auton johonkin pientareelle hetkeksi saa, jos on pakko. Ja välillä vain ehkä on.

Colmenarista pois ajaessa aika pian löytyy muutama sopiva pysähtymispaikka, joista voi vielä kurkistella rinteille. Kun tullaan Malagan vuorten kansallispuiston alueelle, pientareet alkavat olla ahtaampia.

Toinen ja nopeampi reitti autolla pois Colmenarista tulee Casabermejan kautta. Casabermeja on muuten paikka, jossa olemme nähneet mielestämme kauneimman espanjalaisen hautausmaan. Tielle se näkyy näin.

Colmenariin pääsee Malagan linja-autoasemalta läheltä Maria Zambranon rautatieasemaa bussilla Casabermejan kautta. Tässä kuitenkin meidän kaksi reittiämme omalla autolla.

Tässä vielä Colmenarista kartta, jossa parkkipaikkamme, Museo de la Miel, Ermita de Candelaria ja mantelipuurinteille vievän Ruta Molinan alku.

Ihania mantelinkukkavaelluksia sinullekin!

Joko seuraat meidän sivuamme Facebookissa? Kirjoittelemme  erityisesti automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa, ja muistakin automatkoista ja pyöräretkistämme..