Tolox

Tolox on omissa mielikuvissani aina liittynyt Sierra de las Nievesin luonnonpuistoon ja vuoristoon. Lähes aina kun olemme hehkuttaneet Malagan vuorilla vaeltelua, joku on kysynyt: ”Mutta oletteko tutustuneet Sierra de las Nievesiin? Toloxista lähtee hyviä reittejä.” Tolox on varmasti hyvä kohde vaeltamiseen. Tänään Tolox antoi meille jotain aivan muuta eli päivän paikallisesta monipäiväisestä kyläjuhlasta.

Valkoinen kylä vuoren rinteellä tervehti meitä näin.

Joulukuun 7. päivänä ei ensimmäisen kaupan ovella seisonut joulupukkikaan yllättänyt mitenkään.

”Día de las Mozas” – Tyttöjen päivä Toloxissa

Joulukuun 6 – 8. päivä Toloxissa vietetään Tyttöjen päivää – Dia de las Mozas, tai niin kuin joissain julisteissa näkyi: ”Las Mozas, Fuego y Amor” eli tyttöjen, tulen ja rakkauden päivää. Tämän päivän viettäminen pohjautuu legendaan, jonka mukaan 1539 nuorten kristityn naisen  ja maurinaisen välillä puhkesi konflikti, kun kumpikin olisi halunnut paistaa leipänsä samassa uunissa. Uunin omistaja antoi kuitenkin etusijan kristitylle ja sen seurauksena maurit hyökkäsivät ja ajoivat kristityt pois kylästä. Muutaman päivän kuluttua kristityt kuitenkin palasivat naapurikylien kristittyjen avustamina, soittivat lehmänkelloja ja kalisuttelivat simpukankuoria niin, että paikalla olleet maurit luulivat suuremmankin sotajoukon olevan liikkeellä ja pakenivat. Tämän muistoksi kylän nuorukaiset alkoivat soitella lehmänkelloja ja kalisutella simpukankuoria joka vuosi ja erityisen lujaa niiden talojen kohdalla, joissa asui tyttöjä, joita he halusivat kosiskella.

Tämän legendan luin Toloxin turistitoimiston sivuilta. Tapahtuiko kaikki nyt ihan tarkasti noin, jäi tarkentamatta, legenda on legenda, mutta joka vuosi joulukuun alussa Plaza Alta muuttuu keskiaikaiseksi kyläksi, väki pukeutuu itse tehtyihin vanhoihin asuihin, lehmänkelloja myydään matkamuistoiksi ja legendaan pohjautuvaa näytelmää esitetään näytöksinä joka päivä. Turistitoimiston tekstissä korostetaan myös sitä, että nykyisin juhlitaan hyvässä hengessä eri korostetaan kulttuurien rinnakkaiseloa tässä juhlassa, joka alkoi hyvin erilaisena aikakautena.

Toloxin ja Sierra de Las Nievesin vaeltelut siis eivät tällä kertaa olleet retkemme sisältö, tulimme paikalle ihmettelemään paikallista menoa ja näkemään tämän kylän juhlintaa tärkeänä viikonloppuna. Monenlaista lehmänkelloa oli useammassakin kojussa.

Pääsinpä itsekin yhtä kelloa kilkuttelemaan, kun seurueestamme yksi osti itselleen matkamuiston.

Kaikenlaista mukavaa maisteltavaa löytyi myös. Näiden kellojen alla maisteltiin vuohenjuustoja.

Yksi niistä oli niin hyvää, että ostimme kiekon mukaan ja sain luvan ottaa kuvan iloisesta maistattajasta.

Kojun vieressä vuohet hyppelivät lasten iloksi syötettävinä ja vähän ehkä siliteltävinäkin.

Lapsilla oli muutakin hauskaa tekemistä. Iso korillinen viikunoita ja manteleita odotti viikunakakkujen leipojia.

Innokkaat pikkukädet nostelivat viikunoita ja manteleita myllyyn ja kukin vuorollaan sai jauhaa niistä vähän epämääräiseltä näyttävää mössöä. Mausteeksi tuli anista.

Sitten mössö kieriteltiin pötköiksi, jotka leivitettiin sesaminsiemenillä mukavan näköisiksi ja leikeltiin maistiaisiksi. Viikunakakku maistuu aina, taisi mennä muutama pala, vaikka joku jo mietti, kuka on pessyt kätensä ja milloin viimeksi.  

Tässä tilassa näin vähän myöhemmin lasten pelaavan jotain.

Lasten viinejä – mitä ihmettä? Näiden iloisten naisten kojussa oli nimi Los  Niños ja he myivät Juhalle mukillisen olutta ja antoivat mukin ja oliiveja mukaan.

Edellä olevassa kuvassa melkein näkyy, mitä muuta hauskaa lapsilla oli. Tori oli täynnä kevyttä olkea. Lasten hupina näytti olevan kerätä sitä ja hukuttaa aina seurueen nuorin lapsi olkisilppuun. En nähnyt aikuisten kieltävän. Ja kukahan lienee tämän katulampun koristellut?

Näin lasten syövän tätäkin. Kouluikäiset pojat söivät possunkyljet ja heittivät sitten sen alustana olleen leipäpalan roskikseen. Oliko näin tarkoitus, en tiedä, mutta niin näin tapahtuvan.

Keskiaikaiset pasteijat maistuivat myös seurueellemme hyvin.

Sitten välillä vähän vakavampaa asiaa.

Maria inmaculada – eli Marian synnittömän sikiämisen päivä

Tämä pyhäpäivä sattuu samaan viikonloppuun, sillä ei mitään tekemistä ole tämän Toloxin fiestan ja tyttöjen päivän kanssa.

Poikkesimme välillä torin lähellä olevaan kirkkoon, joka on ollut paikallaan jo 1505 lähtien ja jonka tornin sanottiin mahdollisesti olleen moskeijan minareetti.

Katolisessa kirkossa oli aloitettu adventtiaika.

Luin katolisen kirkon omilta sivuilta tästä Marian synnittömän sikiämisen perinteestä. (Katolinen.net) Kysymys on siitä, että Jumala valmisti Mariaa Poikansa synnyttäjäksi varjelemalla hänet perisynniltä. Enkeli ilmoitti Annalle ja Joakimille, että he saavat toivomansa lapsen.

Kuvataiteessa (lähteenä Wikipedia) Marian perisynnitöntä sikiämistä kuvataan yleensä kirkastuneena naisen hahmona tai taivaallisena hahmona, jota ympäröivät enkelit, kukat, pilvet tai tähdet. Synnitön sikiäminen kuvataan siten että Maria on juuri luotu, ja hänen henkensä katsoo nuoren naisen hahmossa Jumalaan. Tällaisen viattoman hahmon näimme tänään Toloxin katolisessa kirkossa. Viaton Maria katsoo viattomana ruusua kädessään.

Toinen tapa viitata Marian perisynnittömyyteen on kuvata Maria niin, että  hänen jalkojensa alla on kuu, ympärillä auringon kehä ja päätä ympäröi 12 tähteä. Mukana kuvassa on toisinaan pilviä, kullanväristä valoa, lapsia ja kerubeja. Tällaisenkin Marian näimme kirkossa. Runsaat kukat ovat juuri tänään merkkinä tästä katolisesta muistopäivästä.

Sitten takaisin torille.

Toloxin tyttöjen päivän legenda näyttämöllä

Joukko lapsinäyttelijöitä tuli iloisesti kuvaan, kun pyysin lupaa ottaa sellainen.

Hetken päästä samat tytöt ja yksi poika olivat näyttämöllä.

Ensimmäinen näytös kristittyjen ja maurilaisten nuorten tyttöjen legendasta oli näytelty.

Parin tunnin päästä tuli toinen näytös, jossa näyttelivät aikuiset. Harmi, että espanjan kielen taitomme ei kaikkiin vivahteisiin riittänyt. Vauhtia riitti näyttämöllä kuitenkin katsottavaksi.

Parhaiten ymmärsin tämän kohtauksen. Huivipäiset naiset hyökkäävät huivittomia vastaan ja huutavat: ”Fuera, fuera, fuera!” Eli ”Ulos, pois!” Ja huivittomat, eli kristityt pakenevat.

Hetken päästä näyttämölle tuli miehiäkin ja pappi, joka sai maurinaiset lyyhistymään lattialle, josta sitten maurimiehet noutivat heidät pois.

Näytös päättyi tänään tähän, kun kaikki naiset poistuivat näyttämöltä. Seuraava näytös toteutetaan huomenna ja turistitoimiston tekstin mukaan silloin on odotettavissa koko kylän kaduilla enemmän kulkueita ja kellojen kilinää. On helppo ymmärtää, että näin voimakas eläytyminen näyttelemiseen vuodesta toiseen yhdistää kyläläisiä.

Toloxin kapeat kujat ja kauniit näkymät

Kierros valkoisessa kylässä näytti tämänkin kylän kauneutta. Aukion reunan penkit kutsuivat istahtamaan.

Viereisen talon koristeelliset parvekkeet.

Ja monet vanhan puolen kapean kapeat tunnelmalliset kujat.

Tällä kadulla näin auton. En ollut uskoa silmiäni.

Kukat saivat melkein unohtamaan, että joulukuun ensimmäinen viikko oli jo takana.

Yksi kaupungin kaunistus olivat kauniit muraalit.

Juha pysähtyi hyräilemään nuotit, mutta ei löytänyt tuttuja melodioita.

Tähän muraaliin on kirjoitettu loppu yhdestä Pablo Nerudan rakkausrunosta:

”Minä tuon sinulle vuorilta iloisia liljoja, tummia pähkinöitä, koreittain metsän suudelmia. Haluan tehdä kanssasi saman, minkä kevät ja kirsikkapuut tekevät keskenään.” (Pablo Neruda Andien Mainingit SSK 1973 suom. Pentti Saaritsa)

Kylän vanhan puolen reunalla on kaunis näköalapaikka.

   

Katselin kylän yli rinteelle ja mietin, etsisinkö seuraavaksi kerraksi jonkun reitin kiivetä ylös. Jossain tuolla kaukana ylhäällä näkyi valkoinen pieni rakennelma. 

Zoomasin vähän lähemmäs ja sehän näytti mielenkiintoiselta.

Torin laidalla oleva kartta rohkaisi yrittämään. Erityisesti se kohta, jossa sanottiin, että kyllä sinne voivat vanhuksetkin kiivetä, reitin varrella on useita penkkejä, joilla voi levähtää. Ja ei kai me nyt niin vanhoja olla vielä…

Kiertelimme kylässä, katselimme näytelmää ja poimimme maistiaisia Roy Roosin ja hänen Andalucian elämysretket -ryhmänsä kanssa. Kiitos ja lämmin suositus näille retkille. Roy on hyvä opas ja retkikohteet ovat mielenkiintoisia ja hyvin valittuja.

Ajoimme Juhan kanssa kahdestaan takaisin. Juha joutui tietysti pysähtymään läheiselle miradorille ja loimme vielä silmäyksen rinteellä olevaan valkoiseen kylään ja ympäröiviin vuoriin.

Alhaurin de la Torren liikenneympyrään ei voinut pysähtyä. Harmi. Mutta ehkä tästäkin saa käsityksen siitä, mitä matkalla juuri ennen illan pimenemistä näimme.

Voit seurata meitä tykkäämällä Facebook-sivustamme. Seuraavaksi toivomme pääsevämme katsomaan vielä lisää jouluvaloja joulun seimiä ja tutustumaan vielä uusiin joulunajan herkkuihin. Muutamasta vaellus- ja vierailukohteesta on vielä asioita kirjoittamatta, joten lisää seuraa.