Iznajar, Valdepeñas, Consuegra, Campo de Criptana, Cuenca, Ciudad Encantada, Zaragoza, Pyreneitten vuoristo, Lourdes, Auch, Brive, Beaune, Trier, Münstereifel, Vlotho, Soltau, Travemünde – nämä nimet olivat automatkamme reitillä, kun ajelimme huhtikuun alussa jälleen kerran Espanjasta kotiin. Melkein kaikki olivat meille enemmän tai vähemmän uusia nimiä, ja siihen pyrimmekin. Eri vuosina eri paikat, tämä sopii meille.

Ensimmäinen matkapäivä automatkalla on aina tärkeä siirtymä. Sopivasti pois siitä ympäristöstä, jossa jälleen kerran olemme viihtyneet. Eikä liian kauas, ettei tule kiire kaiken kanssa. Tälle aamulle sovitettiin tänään alkanut ennakkoäänestys, koska olisimme vaalipäivänä vielä matkalla. Äänestys hoitui Torremolinosin Kymppipaikassa ihan hetkessä.

Näissä maisemissa aloitimme matkan. Oliivipuiden viivoittamat rinteet jatkuvat ja jatkuvat, kun lähtee Aurinkorannikolta Granadan suuntaan.

Tämänkertainen maisemavalintamme oli ajaa Iznajarin kautta. Tuo kaunis valkoinen kylä on upeasti tekojärven keskellä olevalla saarella.

Iznajarissa vielä vähän huvitti alamäkeen mennessä, että jäästäkin varoiteltiin, mutta matkan jatkuessa tuli vielä päivä, jolloin ei todellakaan naureskeltu lumivaroituksille.

Iznajarin ohi kulkeva tie ylittää järven avaran näköisesti siltaa pitkin.

Ajoimme pienen piston ylöspäin Iznajarin suuntaan ja katsoimme lahtea toisestakin suunnasta, mutta kaupunkiin asti emme ajaneet. Myöhemmin katselin toisten ottamia kuvia Iznajarista ja totesin, että pysähtyminen olisi ollut hyvä idea.

Juha ei aina varauksettomasti ensi silmäyksellä ihastu varaamiini hotelleihin. Ehkä näistä kuvista voi aavistaa miksi. Kyseessä on Rural Hotel de los Delfines Valdepeñasissa.

Tuulimyllyistä saattoi aavistaa, että aloimme tulla Kastilia la Manchan ja Don Quijoten seuduille.

Aamupala ei suomalaisittain ollut kummoinen. Kahdella paahtoleipäsiivulla, marmeladilla, kahvilla ja tuoremehulla lähdettiin matkaan. Mutta eipä ollut hintakaan kovin paha. 45€ maksoimme yöstä, aamupalasta ja hauskasta elämyksestä. Ja hyvin olimme nukkuneet.

Tarkempi kuvaus ensimmäisen päivän matkareitistä ja lisää kuvia täällä:

Espanjasta kotiin osa 1 Valdepeñasiin

Osa 2: Don Quijoten reitillä: Consuegra ja Campo de Criptana

Toiseen matkapäivään lähdimme huvittuneina hymyillen. Sellainen reaktio on varmaan aika tunnistettava, kun lähdetään ajattelemaan Cervantesin luomaa surullisen hahmon ritaria eli Don Quijotea. Hänen tuulimyllymaisemiinsa ajattelimme tänään tutustua. Don Quijoten reitti on osa Castilia la Manchan turismia aika vahvastikin.

Kaksi kaupunkia kilpailee siitä, kumpi on se oikea näyttämö, jolla taistelut tapahtuivat. Ensimmäinen niistä on Consuegra. Kaupunkia lähestyessä tuulimyllyt näkyvät jo kauas ja tuulimyllyjen ja linnan alueelle voi ajaa ylös asti. Ensimmäisellä tuulimyllyllä on turisti-info ja myllyyn pääsee sisälle. Jo siitä on hieno näkymä yli Consuegran kaupungin.

Totta kai kiipesimme myllyyn. Pääsymaksu myllyyn ja linnaan oli 5€. Enpä ole koskaan ollut tuulimyllyssä sisällä. Oli aika hauska ja näppärä laitos.

Pienen kävelymatkan päässä olevaan linnaan pääsisi myös autolla.

Huhtikuisena arkipäivänä ei kovin paljon turisteja ollut liikkeellä, mutta eipä täällä yksin tarvinnut kiipeillä.

Linnan sokkeloissa ja muureilla oli kiva ja helppo kulkea. Taisin kyllä itse keskittyä katselemaan enemmänkin ympärilleni maisemiin, joissa oli aivan ihania värejä.

Oli taas yksi maisema, jossa olisin voinut olla hurmaantuneena kauan. Kauan.

Myös Consuegran kaupunki näytti houkuttelevalta. Teimme pienen kävelykierroksen Plaza Espanjan lähettyvillä.

Lähdimme ajelemaan eteenpäin. Ei ollut muuten ainoa liikenneympyrä, jossa Don Quijote, Rosinante ja Sancho Panza olivat keihäs pystyssä hyppäämässä tuulimyllyjen kimppuun.

Ja joka torilla oli varmasti jotain tähän kaksikkoon viittaavaa. Alcazar de San Juanin keskusaukiolla suomalainen Juan kiipesi kaksikon keskelle.

Alcazar de San Juanin jälkeen tultiinkin Campo de Criptanaan, joka Consuegran kanssa kilpailee kunniasta olla se aito Don Quijoten taisteluareena. Täällä oli tuulimyllyjä vielä enemmän ja turisteille ravintoloita. Koululaisryhmiä ja ehkä muitakin turisteja oli liikkeellä enemmän. Jos itse äänestäisin Consuegran ja Campo de Criptanan välillä, antaisin ääneni Consuegralle. Siellä oli parempi fiilis. Mutta valintani ei siis perustu mihinkään faktoihin, pelkkään turistifiilikseen. Ja olihan täälläkin ylhäällä kentällä kiva kävellä.

Campo de Criptanassa oli mäellä toinenkin paikka, jonka olisin halunnut nähdä. Ermita de la Virgen de Criptana. Se näytti niin kauniilta tieltä käsin ja ajoimme ylös. Paikka oli kuitenkin (tietysti) kiinni. Työmiehiä oli maalaushommissa ja ehkä ehostamassa paikkaa muutenkin pääsiäisaikaa varten, jolloin katolisessa maassa juhlitaan joka paikassa. Tyydyimme siis ihailemaan maisemia luostarin pihalta.

Luulimme jo katsastaneemme alueen tuulimyllyt, mutta seuraava näkymä olikin sitten yllätys. Tuulimyllyjä riitti. Poikkesimme pois päätieltä ja tulimme pienelle mukavannäköiselle oleskelualueelle. Harmi, jos olisimme tienneet tämän etukäteen, olisimme kattaneet eväskahvimme tänne, mutta olimme juuri juoneet viimeiset Campo de Criptanan tuulimyllyjä katsellen.

Tämän paikan nimi on Belmonte. Jotenkin tykkäsin tästä paikasta reitillämme eniten. Oli rauhallista, kävelin yksin mäelle ja vain nautin maisemasta. Ilman ketään muuta. Ilman bussillista koululaisia 🙂

Ajattelemastamme Don Quijote-reitistä jäi toteutumatta poikkeaminen Tomollosaan. Siellä olisi ollut kotiseutumuseo, joka olisi valottanut Don Quijoten kuvitteleman prinsessan eli Dulcinea Tobosolaisen elämää. Tavallinen pullukka maalaistyttöhän hän vain oikeasti oli.

Tarkempi kuvaus Don Quijoten reitistämme täällä:

Espanjasta kotiin osa 2 Don Quijoten reitillä

Osa 3 Cuenca – talot rotkon reunalla, oranssi sateenvarjo ja hieno näköalapaikka

Illaksi ehdimme Cuencaan. Juha pudisteli päätään taas hotellivalinnalleni. La Plaza oli mukavan kävelymatkan päässä Cuencan vanhasta kaupungista ja rotkon reunalla roikkuvista taloista. Oli kuitenkin alkanut vähän sataa, joten teimme vain pienen kävelylenkin ja palasimme takaisin ihmettelemään marokkolaisvaikutteisesti koristeltua huonettamme. Hotellihuone oli pieni, mutta mielenkiintoinen. Autolle löytyi ilmainen paikka lähikadulta. Aamupalaa ei ollut ja hinta oli 45€ yöltä.

Aamulla lähdimme kävelemään hotellin respan kartalle luonnostelemaa reittiä Cuencan parhaisiin maisemiin.

Pian olimme siellä missä pitikin. Harmi vain, että melkein jokaisessa ottamassani kuvassa on punatakkinen mies oranssin sateenvarjon kanssa. Tuo vähän vei päivästä nautintoa ja lyhensi reittiämme.

Juuri tämä talo, jonka parvekkeet roikkuvat tyhjän päällä, on kaikissa postikorteissa. Sen muotoissa pulloissa myydään viiniä turisteille ja toki jääkaappimagneettejakin löytyisi.

Rotkon reunat olivat vaikuttavat.

Kun Juha sitten näki tämän sillan eli Puente de San Pablon, näytti hetken siltä, että tiemme erkanevat. Vain jompikumpi kävelee rotkon yli. Eikä heti auttanut sekään, että näytin, että edellämme kulkenut aasialaisten turistien ryhmäkin oli sateenvarjoineen melkein jo ylittänyt sillan.

Minulle silta ei ollut koettelemus, mielelläni pysähdyin tähtäilemään kameralla rotkon reunoja.

Juhan kunniaksi on sanottava, että hän rohkaistui kuitenkin yrittämään. Mutta uskon kyllä, että tuon sillan ylitys suunnilleen silmät kiinni ja koko ajan kaiteesta kiinni pitäen oli siinä sateessa ja tuulessa aikamoinen uroteko korkean paikan kammoiselle.

Näitä vanhoja taloja oli kyllä kiva ihmetellä. Mielessä pyöri kysymys: ”Miksi?”

Jucar-joen rantaa kävelimme toiseenkin suuntaan kohti kaupungin keskustaa.

Ennen pitkää olimme kaupungin modernimmalla puolella, Plaza Españalla.

Näkemäni perusteella ihmettelin, miksi kaikki hehkuttavat vain Rondaa. Cuencan kaupungin rotkon reunat näkisi paljon halvemmalla ja rauhassa.

Katselimme siis seuraavaksi aamuksi kartalta ajoreitin Cuencan parhaalle näköalapaikalle. Matkaa tuli 12km!

Tässä kohtaa on Juhan kunniaksi taas sanottava, että jos joskus haluan jonnekin, minne pääsee autolla, niin sinne kyllä pääsen. Ei kaihda autokuskini tiukkojakaan käännöksiä eikä pieniä teitä. Ja rotkojen reunalla on kuulemma helpompi ajaa kuin kävellä.

Metsätie oli paikoitellen aika mielenkiintoinen.

Reitin varrella oli jo näköalapaikka, jolta oli hienot näkymät yli rotkojen ja monimuotoisten kallioiden.

Perille  Mirador Cerro del Socorron näköalapaikalle asti  pääsi autolla. Ja sieltä vasta näkymät olivatkin! Kaupunki lepäsi vuorten sylissä.

Rotkon reunalla roikkuviin taloihin oli täältä hyvät näkymät.

Tältä näytti näköalapaikka, jonne Juha ajoi. Ainoa auto paikassa. Kuvasta ei taida erottua, mutta täällä näimme muutamia patikoijia, jotka olivat rinteen tänne kiivenneet. Taivaalla kaarteli isoja lintuja, jotka tunnistimme kotkiksi.

Lisää kuvia Cuencasta löytyy täältä:

Espanjasta kotiin osa 3 Cuenca ja rotkon reunalla roikkuvat talot – ihan kuin Ronda!

Osa 4 Ciudad Encantada ja matkan vaikein päivä

Aamupäivä oli jo kulunut melko pitkälle, ennen kuin tämän näköalapaikkamutkan jälkeen lähdimme eteenpäin. Syötimme navigaattorille hauskan paikannimen: Ciudad Encantada, eli Hauska tutustua -kaupunki.

Aamulla säätiedotus näytti, että lumisateen mahdollisuus Cuencan seudulla olisi 40%. Emme uskoneet. Tai luulimme, ettei se ainakaan pientä räntää pahempaa olisi. Olimme väärässä.

Lumisade alkoi sittenkin. Tätä näkyä ei Espanjassa usein näe.

Ciudad Encantada on vähän yli 30 kilometrin päässä Cuencasta. Tie kulkee Júcar-joen laakson läpi. Paikka  on metsässä oleva kummallisten kivimuodostelmien alue, jossa on kallioita, luolia, järviä ja vesiputouksia. Kameran linssiin satoi koko ajan vähän räntää, mutta kai näistä jonkinlaisen kuvan saa siitä, minkä keskellä etenimme.

Reitti oli selkeästi viitoitettu ja helppokulkuinen.

Tämän nimi oli mies.  Tämä näytti siltä, että se oli jotenkin matkan huipennus, koska niin moni kääntyi tässä takaisin, eikä kävellyt koko lenkkiä.

Vaikka koko metsäpolun kulkeminen olisi kovasti houkuttanut, mekin teimme räntäsadepäätöksen ja lähdimme takaisin parkkipaikalle.

Räntäsade alkoi muuttua lumipyryn suuntaan.

Mietimme  huolissamme, olisiko pitänyt olla liikkeellä jo tuntikausia sitten. Eikä huoli ollut turha. Hetken päästä olimme kohdassa, jossa lumipyryssä vaadittiin lumiketjuja.

Tämä tie nousi ylöspäin, katsoimme karttaa ja valitsimme toisen reitin. Ei tuntunut hyvältä ajaa ylemmäs.

Ja sitten uudellakin reitillä meni kuitenkin hetkessä vaikeaksi. Lunta tuli sakeasti, lämpötila laski nollaan ja ennen pitkää vastaan tuli muutamia autoja, jotka ajoivat lähes kävelyvauhtia ja hätävilkut päällä. Muutamia autoja näkyi tien poskeen suistuneina.

Kaksikaistaisella tiellä oli vain yhdet jäljet. Niitä oli oikeastaan pakko ajaa, mutta vähän hirvitti, olisiko vastaantulijoita. Kun pyry oli jatkunut jonkin aikaa, vastaantulijat loppuivat tyystin. Kukaan ei ilmeisesti enää ollut lähtenyt liikkeelle pyryn alettua.

Matka eteni noin 15 – 20km/t -vauhtia, mutta koimme, että oli kumminkin parempi edetä, koska paikoilleen jääminen olisi johtanut pahimmassa tapauksessa siihen, että olisimme olleet vielä pimeän tullessa keskellä lumista metsää. Alamäkien mutkissa oli pelottava sivuluisun vaara, ylämäissä renkaat sutivat tyhjää ja pelotti, että joku tulee vastaan ja joutuu äkkiä väistämään. Kuski pysyi erittäin rauhallisena. Se ja viidenkymmenen suomalaisen talven ajokokemus olivat kullan arvoisia.

Parin tunnin taiteilun jälkeen oltiin lähes yhtäkkiä alueella, jolla ei ollut pyryttänyt. Tie oli kuiva ja maisemat saivat taas huomiomme. Helpotuksen huokaus on lievä ilmaisu reaktiollemme.

Ajettuamme jo jonkin aikaa sulaa tietä pysähdyimme. Auton nokka ei vielä ollut ehtinyt sulaa.

Suunnitelmien mukaan päivä ei mennyt. Pyryyn ja liukasteluun oli mennyt niin paljon aikaa, että Zaragozan keskustaan ei enää kannattanut lähteä. Onneksi viime vuonna ehdimme pysähtyä siellä ihailemassa siltoja, auringonlaskua ja komeaa katedraalia.

Juhalla oli syytä peukuttaa itselleen päivän hyvästä suorituksesta siistissä hotellihuoneessa. YIT Ciudad de Zaragoza tarjosi turvallisen parkkipaikan lukitussa hallissa ja hyvän aamupalan hintaan 83€. Vähän kallis. Lähikaupasta kävelimme vielä ostamaan viimeiset Riojan alueen tuliaisviinit.

Lisää kuvia ja lumisen matkan fiiliksiä täällä:

Osa 4 Lumipyry ja Ciudad Encantada

Pyreneitten yli Lourdes’iin

Eilinen lumipyryssä seikkailu oli vahvasti mielessä, ja vaikka lumihuippuisten vuorten siluetti edessä oli kaunis, se myös huolestutti. Paljonkohan tuota lunta on ja missä?

Alkumatkasta huolta ei ollut. Sää oli poutainen, tiet sulia, tienvarret vihersivät ja lunta riitti vain kaukaa ihailtavaksi.

Pikkukylä järven rannalla oli jylhän kaunis.

Valitsemamme reitti nousi kuitenkin korkeammalle ja ennen pitkää olimme taas lumen keskellä.

Tie höyrysi ja oli vähän kostea, mutta onneksi tieltä lumi oli aurattu tarkkaan pois ja muutaman plusasteen lämpötila piti sen sulana, niin ettei se ollut jäisen liukas.

Luminen maisema oli jännän utuinen.

Laskettelijat saivat vielä huhtikuun alussa nauttia mukavista keleistä. Vastaan tuli paljonkin autoja, joissa oli sukset mukana. Monissa Ranskan rekisterikilvet.

Meitä ei kuitenkaan mikään vaara kohdannut, eikä tainnut uhatakaan tällä säällä. Ennen pitkää olimme laskeutumassa korkeimmilta kohdilta Ranskan puolelle  ja maisemassa näkyi lunta enää hyvin vähän.

Vuoripurot solisivat alas sulaneita rinteitä.

Ranskan puolelle laskeutuessa maisema muuttui koko ajan vihreämmäksi. Kevät oli jo pitkällä.

Tässä kartta reitistämme Pyreneitten yli.

Viime keväänä ylitimme Pyreneitten vuoriston eri kohdasta, Valle d’Aranin ja Viellan tunnelin kautta. Ehkä siten vältimme korkeimmat kohdat.

Jos näistä pitäisi valita vain toinen, valitsisin viimevuotisen Valle d’Aranin reitin. Maisemat olivat siellä vielä vaikuttavammat. Mutta on kiva nähdä molemmatkin.

Lisää tekstiä ja kuvia tästä matkaetapista täällä:

Osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin

Lourdes

Ylitimme Pyreneitten vuoriston ja saavuimme Lourdesiin Ranskan puolelle. Paikka on tunnettu pyhiinvaelluspaikka ja jo tulo kaupunkiin tämän katedraalin vierestä ajaen vakuutti meidät siitä, että iltakävelylle kannattaa lähteä katsomaan, mitä paikka tarjoaa.

Osa 6 Lourdes

Lourdes oli nimenä tuttu. Tiesimme, että se liittyy pyhiinvaelluksiin, mutta emmepä juuri muuta. Emme ainakaan sitä, että vuosittain siellä käy noin viisi miljoonaa ihmistä, eli se on yksi suosituimmista katolisen kirkkokunnan pyhiinvaelluskohteista.

Majoituimme pikaisesti Hotelli Theresaan mäen päälle ja huomasimme, että senkin nimessä oli paikan teema, eli se oli oikeasti nimeltään Jeesuslapsen hotelli Theresa. Myöhemmin luin jostain, että 15 000 asukkaan pienessä kaupungissa on 400 hotellia tai muuta majapaikkaa. Eli pyhiinvaeltajaturistien määrä on aivan valtava. Ja ehkä mukana on paljon tällaisia muuten uteliaita kuin mekin.

Bailikan torni toimi suunnannäyttäjänä kapeiden katujen sokkeloissa.

Kadut olivat täynnä matkamuistomyymälöitä ja myymälät täynnä Marian ja Jeesuksen kuvia ja muita Raamatun aiheita.

Basilikan edessä oleva aukio on vaikuttavan kokoinen. Alaosa rakennuksesta on iso krypta ja sen päällä on pieni basilika, joka on rakennettu sen luolan päälle, josta kaikki tämä sai alkunsa, kun luolassa Neitsyt Maria ilmestyi neljätoistavuotiaalle myllärin tyttärelle eli Bernadotte Soubirous’lle 1858.

Joidenkin kirkollisten juhlapyhien aikana aukio on täynnä ihmisiä. (Tämä kuva on lainattu sellaisista Lourdes’n turisti-infon kuvista, joihin on vapaa käyttöoikeus)

Aukiota reunustavien portaiden alla on komeat alttarit.

Kryptan sisäänkäynti on kuvaavasti ”Ovi elämään.”

Kryptassa oli meneillään ranskankielinen messu. Istuimme vartiksi kuuntelemaan ja katselemaan. En tiedä, oliko tilanne epätyypillinen? Messua toimittanut pappi oli tummaihoinen, laulua johtanut kanttori ja edestä tekstit lukenut henkilö olivat naisia. Olen aina luullut, että katolisissa kirkoissa naiset eivät ole noin esillä. Olenko väärässä?

Näköala linnalle katedraalin edestä on vaikuttava ja myös kaupunkiin on kaunis näkymä kryptan edessä olevien portaitten päältä.

Portaat johtavat ylös luolan yläpuolelle rakennettuun suureen, hohtavan valkoiseen basilikaan, jonka korkea torni on Lourdes’n huomattavimpia maamerkkejä. Tämä on se luolan päälle rakennettu basilika.

Basilikan edestä avautuu myös kaunis näkymä auringonlaskuun joelle.

Kivat jokinäkymät ja pari siltaa.

Joen rannassa on ristin tie. Siellä on kuusitoista tällaista patsasta, joista kukin kuvaa Jeesuksen ristin tien kohtia.

Tässä Jeesus väsyy ja kaatuu ristinsä alle.

Lourdes’n luolan suosio perustuu sieltä virtaavaan lähteeseen, jonka Bernadette löysi, kun Maria ohjasi häntä raaputtamaan maata yhdestä kohdasta. Sieltä virtasi vettä, joka jo seuraavana päivänä oli muodostanut puron läheiseen jokeen asti. Maria oli sanonut Bernadettelle: ”Tulkaa tänne juomaan lähteestä ja peseytymään siinä.”

Luolan yhteyteen on rakennettu paikka, jonka altaissa sairaat voivat avustettuina nopeasti kylpeä 11-asteisessa vedessä..

Luolan alla on nyt hanoja, joista voi laskea itselleen juomavettä. Suositumpaa on nyt käyttää tätä mahdollisuutta. Matkamuistomyymälöistä voi ostaa vettä varten Marian muotoisen pullon. Emme tulleet ostaneeksi, jäi vesi saamatta ja kokeilematta.

Juha kokeili kyllä varmuuden vuoksi pestä kipeät silmänsä vedellä mutta kyllä Juha tilasi silmälääkärin heti Helsinkiin tullessamme ja osti apteekista uudet tipat silmiin. Ei lisännyt tämä pesu ihmeparantumisten listaa.

Luolan suulla on Neitsyt Marian patsas. Sen edessä kävi niin paljon väkeä selfieitä ottamassa, että näin tyhjää kuvanottohetkeä sai tovin odottaa.

Auringonlaskussa Basilika ja sen alla oleva krypta ovat aika vaikuttava näky.

Vähän kriittisistä ja kummastelevista ajatuksistamme huolimatta paikka oli kyllä todella kulttuurisesti mielenkiintoinen ja kunnioitamme sitä ja sen pyhyyttä siksi, että se on joillekin muille ihmisille selvästi pyhä hiljentymisen ja rukouksen paikka.

Jos joskus palaisin, kiipeäisin rauhassa tälle rinteelle ja kävelisin sille merkityn polun. Tämä jäi nyt iltapäivävierailustamme puuttumaan.

Hotelli Theresa oli meille sopiva majapaikka. Edullinen, nätti, rauhallinen, vaikkakin pieni huone. Vastaanotto oli ylettömän ystävällinen, joskin melko ranskankielinen, joka aina on meille vähän haaste. Parkkipaikka oli vieressä ja hyvä aamiainen nautittiin erittäin kauniissa ja viihtyisässä ruokasalissa.  Mitään tärkeää ei puuttunut, eikä hinta ollut paha, 44€.

Lisää Lourdesista erityisesti pyhiinvaelluskohteena täällä

Osa 6 Lourdes – auttoiko pyhä vesi Juhaa?

Ranskan halki, Auch, Brive, Beaune

Matkamme jatkui kauniissa keväisissä maisemissa. Parin seuraavan päivän aikana ajoimme läpi Ranskan ja pysähtelimme monessakin mukavassa paikassa.

Ranskan halki voi ajaa helposti, nopeasti ja mukavasti pitkin maksullisia moottoriteitä. Ne  ovat rauhallisia ja hyväkuntoisia ja niiden levähdysalueet palvelevat hyvin. Ja sitten voi etsiä pienemmät rinnakkaistiet, varautua yllätyksiin ja nauttia niistä. Me valitsimme tällä kertaa tämän vaihtoehdon ja olimme keskellä kevätmaisemia. Vihreys viehätti silmää.

Juha etsi minulle kiltisti kuvauspaikkoja, kun huokailin keltaisina läikkinä hehkuvien rypsipeltojen värejä.

Ranskalaisia pikkukyliä pidetään usein romanttisina, nostalgisina ja kauniina. En ole itse ihan varma, mitä niistä ajattelisin. Noiden adjektiivien sijasta tulee mieleen joitain sellaisiakin kuin ränsistynyt, ankea ja harmaa. Mikähän viehätys näissä on?

Jokaisesta kylästä voi kyllä löytää mielenkiintoisen ja komean kirkon.

Mäellä sijaitsevista kylistä on hienot näkymät ympäristöön.

Ja tällaisista kattonäkymistä vihreiden puiden keskellä ei voi olla tykkäämättä.

Juha halusi pikkuisen kulttuuria matkalle. Olimme seudulla, joka liittyi Alexandre Dumas’n romaanin Kolme muskettisoturia hahmoon. D’Artagnan pohjautuu Auchissa 1600-luvulla eläneeseen todelliseen henkilöön. Poikkesimme Auchiin ja kuvittelimme löytävämme hänelle omistetun patsaan.

Auchin tärkeimmiksi nähtävyyksiksi mainitaan turistisivuilla hieno tuomiokirkko, mielenkiintoinen tiilestä tehty ristikkotalo, vanhan kaupungin laidalla olevat monumentaaliset portaat. Parkkeerasimme tälle torille keskelle kaikkea tunnin ilmaiselle paikalle ja jaloittelimme hetken.

D’artagnanin patsas jäi vähän sivuun reitiltä, mutta kävin myöhemmin etsimässä kartalta, missä tuohon muskettisoturiin olisi voinut tutustua ja siellähän se seisoi Katedraalin takana niiden portaiden vieressä. Olisi pitänyt jaloitella vähän pitempään ja mennä sinnekin. Hain kuvan Wikimedia Commonsista.

Oikeastaan ainoa paikka, jossa Muskettisotureihin seudulla törmäsimme, oli tämä logo Marche-kaupan ulkopuolella jo Auchin ulkopuolella.

Kävimme kaupassa ja Juha keksi hyvän tuliaisidean lasten perheille. Kassa katseli hämmästyneenä ja sanoi jotain ranskaksi. Luulimme jo, ettei ole sallittua ostaa tuoremehuhyllyä tyhjäksi, mutta kassan kommentti taisi sittenkin jotenkin liittyä kortin lähimaksuominaisuuteen, eikä omituiseen juomavalikoimaan.

Kun ei Auchissa ollut auki olevaa kuppilaa, etsimme ihan oman pienen ruokailupaikan. Hyvä näin, vaikka juuri tänään meillä ei ollut edes kahvia termarissa.  Kaurakorpuilla kyllä päivä jatkuu.

Maisemien ihailu jatkui myös.

Juha historiafriikkinä oli valinnut seuraavan pysähtymispaikan. Brive-la-Gaillarde on  yksi Ranskan vastarintaliikkeen keskuspaikka. Tunnustan kyllä, että minä katselin enemmän keväisinä kukkivina puita ja köynnöksiä ja otin kuvan ennen kuin siirryimme hotellihuoneeseen suojaan sateelta.

Muutama vuosi sitten kävimme Vastarintaliikkeen museossa Lyonissa. Se oli vaikuttava käynti. Erityisesti sieltä jäivät mieleen henkilökohtaiset haastattelut audioguiden välityksellä ja niiden 60 000 juutalaisen kohtalo, jotka Lyonista lähetettiin keskitysleireille. Vain 2000 palasi.

Ilta meni sadetta pitäessä, mutta aamupäivällä lähdimme kävelemään kaupungin keskustaan. Kaupungintalon edessä oli tori, jolla myytiin sekä uutta että käytettyä ja sen vieressä oli ihana vihannes- ja kukkatori.

Parsatarjontaan Juha palasi vielä Saksan puolella, olihan nyt paras parsa-aika. Opin koko ajan uusia puolia kumppanista, jonka olen tuntenut jo 46 vuotta.

Briven kaupunki oli taas nätti kävellä. Taisin aikalailla keskittyä  katunäkymässä kukkiviin puihin.

Hauskat pääsiäiskoristeet kirkon seinämällä. Ihania pupuja!

Liikenteen seasta bongasimme pienen sähköbussin.

Briven jälkeen tulimme Burgundin viinialueelle.

Viiniviljelmiä oli silmänkantamattomiin. Maistelupaikkojakin olisi löytynyt, mutta jätimme väliin, koska illaksi oli tiedossa kiva tapaaminen. Saavuimme Beauneen. Olemme ystävystyneet Torremolinosin vuokra-asuntomme omistajan kanssa ja hän aina kutsuu meitä käymään ajomatkoillamme. Nytkin meitä odotti ihana päivällinen. Alkupalojen ja kuohuviinin jälkeen kukkoa punaviinissä, juustoja ja kastanjakakkua. Ja paljon mukavaa puhuttavaa. Ranskan ja Suomen eroista juttelemme usein. Nyt ihmettelimme puolin ja toisin keskiviikkoa. Miten voi olla mahdollista, että Ranskassa se on vapaapäivä päiväkodeista ja kouluista? Ja miten voi puolestaan olla mahdollista, että Suomessa jaksetaan koko viikko töitä ilman välipäivää? Lapsetkin jaksavat!

Kiipesimme viihtyisään yläkertaan nukkumaan. Christian ja Candelaria vuokraavat ranskalaiskotinsa yläkerran kahta huonettaan myös AirBnb:n kautta. Candelaria puhuu hyvää englantia ja he kertovat mielellään Beaunen mahdollisuuksista. Sanoivat, että Beaune on Burgundin viinialueen keskus ja se tarjoaa paljon siinä suhteessa.

Kirsikkapuut olivat puutarhassa täydessä kukassa.

Ja niin olivat puut kukassa myös Beaunen Carrefourin pihalla.

Poikkesimme siellä hakemassa paikalliset viinit tuliaisiksi. Näillä viinipaikkakunnilla marketit ovat oiva paikka hankkia paikalliset tuliaiset helposti. Löysimme myös sopivat juustot.

Ajelimme rauhassa eteenpäin taas pikkuteitä, päämääränä Luxembourg. Se on helposti matkan varrella ja sen läpi ajamiseen houkuttelee erityisesti polttoaineen hinta. Diesel 1,1€. Sillä ajoi hyvin loppumatkan. Tankkasimme kyllä tankin täyteen vielä ennen Travemündea. Saksassakin dieselin hinta on kolmisenkymmentä senttiä vähemmän litralta kuin Suomessa.

Pysähdys ihan satunnaisessa Cora-ostoskeskuksessa Nancyn lähellä vahvisti mielikuvaa viinialueesta. Tässä marketin viiniosasto.

Illaksi ajoimme Trieriin.

Lisää Ranskan läpi ajamisesta täällä:

Osa 7 Ranskan halki – viinejä, ystäviä ja maisemia

Trier

Tämän päivän matka jatkui Trieriin. Juha on vuosikausia ehdottanut pysähdystä Trierissä, jossa hän on käynyt saksalaisen ystäväperheen viemänä joskus lukioikäisenä. Ei hän oikein ole osannut perustella kiinnostustaan, mutta kun hän seisoi tässä, hän melkein huudahti: ”Tämä!” Trierin kauniit ristikkotalot olivat tehneet vaikutuksen suomalaiseen lukiolaiseen.

Lähellä Luxembourgin rajaa sijaitseva Trier on yksi Saksan vanhimmista kaupungeista, ehkä vanhin. Se tunnetaan myös Karl Marxin syntymäkaupunkina. Törmäsimme historiaan heti, kun astuimme ulos hotellista. Nämä liikennevalot otettiin käyttöön 2017 Marxin satavuotisjuhlien kunniaksi.

Torin kojujen keskeltä oli helppo aloittaa rento päivä Trierissä kävellen ja kaikenlaista kaunista katsellen.

Torin varrella oli muitakin upeita taloja kuin punaristikkoiset ihanuudet. Ihanimmillaan ne olivat auringon laskiessa monta monta tuntia myöhemmin kävelymme loppupuolella.

Saint Gangolfin kirkko näkyy kauniisti torille. Etsimme sisäänkäyntiä, emmekä löytäneet.

Torilla pulppuaa myös Petrusbrunnen-suihkulähde vuodelta 1595.

Torin ja kävelykadun terassit houkuttelivat istahtamaan ja viihtymään.

Tällä kauniilla upeasti koristellulla talolla on yllättävä nimi: Dreikönigenhaus eli kolmen itämaan tietäjän talo. Ja kuvitelkaa, että se on jo  1200-luvun alkupuoliskolta peräisin.

Porta Nigra on Trierin tunnetuin tuntomerkki roomalaiselta ajalta. Se on rakennettu valtavista kivenlohkareista, jotka on liitetty toisiinsa ilman laastia metallikoukkujen avulla. Se oli aluksi valkoinen, mutta joku kemiallinen reaktio sen pinnassa on muuttanut värin mustaksi.  Tuonne olisi päässyt kiipeämäänkin mutta ihmetelkää rauhassa, nyt ei kumpikaan kiivennyt. Istuskeltiin vain rauhassa ja katseltiin muita kulkijoita.

Lähdettiin hetken päästä eteenpäin. Hitaasti edeten. Eihän näitä kukkia ja talonpäätyjä voinut reippaasti kävellen ohittaa.

Ja kun oli jo sopivasti nälkä, löysimme meille täydellisen pienen paikan nimeltään Zuppa. Juhan keitossa on lihaa, minun keittoni on thaimaalaisittain maustettu kana-vihanneskeitto. Leipä oli tummaa, jälkkäriksi ihan reilu tavallinen omena. Juuri näin haluaisin syödä, en mitään pitkiä menuja enkä todellakaan mitään pitsoja ja pastoja.

Tämä kulkupeli sen sijaan ei jostain syystä varsinaisesti innostanut kyytiin, kuvaan kyllä.

Hymy huulilla katselimme herkkuliikkeen ikkunaa. Säilyisikö espanjalainen herkkujuusto jo kotiin asti?

Trierin katedraali on Saksan vanhin kirkko. Alun perin se on rakennettu jo vuonna 326, mutta sitä on uudistettu paljon myöhempinä aikoina.  Saksan vanhin goottilaistyylinen kirkko Liebsfrauenkirche 1200-luvulta.

Poikkesimme katedraalissa. Olipa jännät urut!

Tämän liikkeen nimi sekä kummastutti että huvitti: Modehaus Marx. Siis onko olemassa jotain Marxin ideologiaan pohjautuvaa muotia?

Kurfürstliches Palais eli vaaliruhtinaan palatsi on lähellä Trierin Basilikan vieressä. Sen upein on osa eli rokokoopalatsi on peräisin 1700-luvun puolivälistä.

Samaa tyyliä on myös edessä oleva puutarha, jossa on viehättäviä valkoisia patsaita. Eikä se mitään haittaa, että  puistossa olevat patsaat ovat kopioita alkuperäisistä veistoksista ja niitä  alkuperäisiä voi ihastella kaupunginmuseossa. En tätä edes tiennyt hyppiessäni ottamassa kuvia. Luin jostain jälkeen päin.

Oman matkan ajoitus joskus harmittaa. Parikin päivää aikaisemmin tässä olisi ollut kukkivia magnoliapuita, nyt polkuja peittivät  haravoimattomien terälehtien matot.

Yritin lohduttautua magnolioiden kaipuussani tulppaaneilla ja keväisellä vihreydellä.

Pikkukatujen viehättäviä näkymiä.

Seuraavaksi kävelimme Roomalaisen sillan suuntaan. Tälle ihastuttavalle kirkolle en ole vielä löytänyt edes nimeä.

Roomalainen silta.

Ja taas yksi koristeellinen aita ja täydessä kukassa oleva puu.

Valkoisena kukkiva puu ja yksi monista monista kirkoista kaupunkikuvassa.

Seuraavana aamunakaan ei meillä ollut kiirettä lähteä Trieristä eteenpäin. Ajettiin ylös rinteille katsomaan näköaloja. Ensin viinirinteiden puolelle Trierin itäpuolelle Petrisbergin näköalapaikalle.

Ja sitten länsipuolelle Marienseulen näköalapaikalle, josta oli hienot näkymät myös Mosel-joelle. Paikka oli hyvin hiljainen ja varmaan sellaisena pysyykin, kun parkkipaikkojakin löytyi tasan yhdelle autolle.

Tämä 40 metriä korkea  patsas on pystytetty 1860-luvulla.

Kyllä kannatti tulla. Jäi mukavat muistot Trieristä sekä lähietäisyydeltä, että kauempaa.

Majapaikkammekin oli kiva pieni Schroeders City-Style-Hotel, hinta kahdelta yöltä aamupaloineen ja parkkipaikoineen 149€. Hotelli oli ihan lähellä kävelykatuja.

Lisää kuvia Trieristä ja Juhan tuliaislöydöistä löytyy täältä:

Trier

Trieristä Travemündeen ja laivamatka kotiin, eli viimeinen etappi kotimatkallamme

Varasimme Saksan läpi ajamiseen Trieristä Travemündeen kaksi päivää. Näin oli mahdollista poiketa pois moottoriteiltä ja pysähdellä rauhassa. Ensimmäiseen päivään sisältyi kaksi hienoa yllätystä. Ensimmäinen oli persoonallinen outlet-center ja toinen hieno hotelli keskellä metsää. Molempiin voisimme palata.

Mitä tulee mieleesi sanasta outlet-center? Monikerroksinen ostoskeskus, jossa on vierekkäin vaate-, sisustus- ja taloustavaroitten myymälöitä? Samat ketjut kaikkialla, alennuskyltit ikkunoissa. Ei varmaankaan tällainen ristikkotalojen kylänäkymä, jollaisen kohtasimme City Outlet Centerissä Bad Münstereifelissä.

Jos olisi ollut pikkuisen lämpimämpää, olisimme istahtaneet mille tahansa terassille. Nyt nautimme apfelstruudelimme ja kahvimme sisätiloissa.

Kauppojen kivijalat ja katujen kojut myivät ruokaa, herkkuja, käsitöitä ja matkamuistoja. Me ostimme yhdestä kivijalkakaupasta ison kassillisen Leibnizin suklaakeksejä, joita lastenlasten lauma kuulemma joka matkaltamme odottaa.

Juha sortui muihin houkutuksiin. Maistoin minäkin sen toisen bratvurstin päästä vähän.

Jo ennen kuin tulimme ihan perille Vlothoon  Berghotel Moorlandiin aavistimme, että paikka on meidän mieleemme.

Hotelli oli metsän keskellä. On tässä nähty vaivaa pääsiäistunnelman tekemisessä.

Miten näin hieno paikka voi olla näin hiljainen? Sitä ihmettelimme, kun viimeisen matkapäivän illan kunniaksi kävimme hotellin ravintolassa syömässä. Oli siellä toinenkin pariskunta kyllä.

Aamiaisella oli kai kuusi ihmistä.

Hotelli maksoi 58€ aamiaisineen.

Viimeinen päivämatkamme meni hyvin perinteisesti. Yritämme aina jättää viimeiselle päivälle melko lyhyen matkan, että on varaa yllätyksiin. Ja siihen sitten mahtuu myös pientä viime tipan shoppailua tuliaisten merkeissä. Toivottavasti kartasta myös näkyy se, että oli aikaa poiketa pois moottoritieltä.

Kukkivat puut tien varsilla houkuttelivat pikkuteille.

Joku pikkujakso osui moottoritielle, mutta tulimme kiireesti pois, siellähän satoi räntää!

Soltaun Designer Outlet Center on yksi vakiopysähdyspaikka.

Lüneburgin ja Ratzeburgin suuntaan ajelimme jälleen pikkuteitä kevään pieniä iloja katsellen.  

Ja taas yhdessä pikkukylässä koristeltu pääsiäispuu.

Ennen kuin ajoimme ties kuinka monetta kertaa Skandinavienkaille Finnlinesin lautalle, kävimme vielä jollain pikkupaikkakunnan huoltoasemalla tankkaamassa tankin täyteen hintaan 1,20€/litra (diesel), ja viivyttelimme vielä pari tuntia LUV-ostoskeskuksessa Dänishburgissa.

Vietimme melkein pari tuntia autojen jonossa, mutta niinpä olimme sitten lapsiperheitten jonon jälkeen lähes ensimmäiset laivaan ajavat. Hieno juttu, että lapsiperheet ohjataan omaan jonoonsa ja ensimmäisenä laivaan, koska siinä vaiheessa kello on jo suunnilleen 11. Sitten vain nukkumaan ja aamulla herätessä ollaan jo pitkällä merellä.

Ostimme laivaan tullessamme brunssin (56€). Se on siitä hyvä, että siihen sisältyy sekä aamiainen että lounas. Ravintolassa voi käydä 10:30 – 13:00 kaksi kertaa. Aamiainen alkaa kuohuvalla.

Pitkän automatkan jälkeen on kiva vain olla rauhassa. Selata kuvia, käydä kahvilla, istuskella kahvilassa merta katsellen ja seurata Suomen uutisia televisiosta. Tälle päivälle riittikin seurattavaa, olihan Suomen vaalipäivä. Hetkeä ennen vaalituloksen selviämistä kävin ottamassa jo tavaksi tulleen auringolaskukuvan kannelta.

Aamu oli sininen ja poutainen. Aurinkoinen sää otti meidät vastaan. Muutamaa tuntia myöhemmin tavarat olivat paikoillaan, pesukone pyöri, puolet tenavista oli käynyt moikkaamassa mummia ja taataa ja kerännyt osansa tuliaisista. Ihan niin kuin ennenkin.

Täällä vähän tarkemmin tämäkin etappi:

Osa 9 Trieristä Travemündeen

Seuraava Espanjan jakso on jo sovittu vuokraemännän kanssa. Sitä ennen meitä odottaa kuitenkin pariviikkoinen Hollannissa. Hollantilainen pariskunta oli lähettänyt meille kodinvaihtopyynnön ja ajattelimme ottaa sen vastaan ja sanoa kyllä. Matkustelu on kuitenkin oikeastaan aika kivaa.

Tässä kuvatun paluumatkan kustannukset ovat suunnilleen tässä:

Yöpymiset: 528€ /10 yötä

Tiemaksut 12€ – tällä kertaa emme ajaneet moottoriteitä lähes ollenkaan. Pieniä pätkiä Espanjassa ja Ranskassa, mutta ne sattuivat olemaan maksuttomia ja pari pientä pätkää Saksassa.

Diesel noin 300€ – vaikeampi sanoa tarkkaan, tankki ei ollut tyhjä kun lähdimme ja tulimme Suomeen täydellä tankilla tankattuamme Travemünden lähellä.

Ulkona ruokailut 1 päivällinen, laivan brunssit, muutamat kahvit, vähän yli 100€. En pitänyt kirjaa eväsostoksista, mutta eivät ne isoja olleet, leipää, maitotuotteita, hedelmiä, vihanneksia, leikkeleitä, mehuja. Tämä on se kohta, jossa elämme matkalla vielä vaatimattomammin kuin kotona, eli kulut eivät olleet suuret.

Laivamatka Helsinki – Travemünde menopaluu 570€, eli yhden suunnan osalle tulee 285€

Yhteensä paluumatka Espanjasta kotiin autolla 12 päivässä noin 1225€ 

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkoistamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt kotona Helsingin lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.