Melkein hävetti nyt, että Cordoba oli ollut niin pitkään odotuslistalla. Oli nähty Barcelona, Madrid, Bilbao, San Sebastian, Zaragoza, Sevilla, Granada, Valencia, Malaga, Marbella, Torrevieja ja valtava määrä kaikenlaisia pienempiä paikkoja – ei ollut vain sattunut tämä upea kaupunki ennen matkan varrelle. Emmekä toisaalta olleet halunneet lähteä sinne myöskään pelkälle päiväretkelle, vaikka niitäkin olisi usein ollut tarjolla Costa del Solin suunnasta. Esimerkiksi tässä on siihen yksi hyvä syy:

Tulimme paikalle keskiviikkona iltapäivällä. Hostal Alcázar oli aivan Alcázar de los Reyes Cristianos -linnan nurkilla ja korttelin päässä Mesquitasta. Auton sai isännän kortilla kätevästi läheiseen vartioituun parkkihalliin (10€/vuorokausi), joten moni asia oli aivan kohdallaan. Autolla ei päässyt ihan ovelle, joten jouduin ensin hakemaan paikan yksin. Sisääntuloaula oli hauskasti täynnä muistolautasia eri maista ja liekö isäntä ollut vähän liiankin innokas taas saamaan vieraan Suomesta, vai miksi koin, että olalleni liukunut käsi oli  kymmenen sekunnin tuttavuuden jälkeen vähän liiankin tuttavallinen? Ystävällisesti hän lähti luotsaamaan meidät parkkihalliin.

Hetken päästä olimme jo katselemassa vanhan kaupungin hienoimpia näkymiä. Alcázar de los Reyes, palmut ja appelsiinipuut – ihan lyömätön yhdistelmä!

San Rafaelin korkeuksiin kohoava patsaan juurelta kävellään Roomalaiselle sillalle.

Roomalaisella sillalla olivat kaikki muutkin turistit, mutta eipä siellä helmikuussa mitään tungosta ollut.

Teimme pitkän kävelylenkin joen toisella puolella. Aurinko alkoi laskea ja otin kuvan keltaisesta niitystä Parque de Mirafloresin reunoilla. Oli mieltäkin rauhoittavaa vain vaellella hämärässä yksikseen. Koin oloni ihan turvalliseksi, vaikka Juha oli jäänyt rannan penkille istumaan.

Kiertelimme yhdessä vielä sillat, seisoskelimme Puente de Mirafloresilla katselemassa jokea ja iltavalaistukseensa syttyvää maisemaa.

Kävelimme rantaa pitkin takaisin Roomalaisen sillan ohi.

Teimme vielä reippaan kävelylenkin Puente de Rafaelin kautta uudelleen vanhaan kaupunkiin.  Plaza de Andalucian liikenneympyrän suihkulähde oli kauniisti valaistu.

Aukion reunalla olevat appelsiinipuut olivat iltavalaistuksessakin näyttäviä.

Vanhassa kaupungissa Avenida de Alcázarin varrellakin piti pysähdellä kuvia varten.

Vielä viimeisenä iltakuva samasta paikasta, josta kierroksemme alkoi.

Seuraavana aamuna yllättävän tuttavallisen isännän ote jatkui samaan tapaan. Minä ja toinen aamiaisella ollut nainen saimme silmäniskun ja tarjouksen tulla keittiön puolelle nauttimaan yhdet konjakit tuoremehun, kahvin, paahtoleivän ja marmeladin jälkiruoaksi. No ei.

Siispä nähtävyyksiä suorittamaan. Päänähtävyys Cordobassa on tietysti Mesquita, moskeija, joka maurien kukistamisen jälkeen ensin piti purkaa, mutta sitten jätettiin paikoilleen ja muutettiin katedraaliksi. Alkuperäiset holvikäytävät ovat vaikuttava näky.

Mesquita on siis maureilta valloitettu ja muutettu kristilliseksi kirkoksi rakentamalla pylväskäytävien reunoille kappeleita ja keskelle katedraali. Joku voi kokea tämän ristiriitaisenakin, mutta mitäpä me enää viisisataa vuotta sitten tapahtuneille asioille voimme. Itse koin kunnoittavana, että alkuperäinen miljöö oli säilytetty ja sen rauha ja koko ajan ympärillä kaikunut urkumusiikki loi vierailulle rauhallisen tunnelman.

Katedraali oli valtavan hieno. Istahdimme penkille ja vain katselimme kattoa ja koristelua.

Sisäpihalla oli taas polut täynnä näitä pikkukiviornamentteja.

Kirkon torniin olisi voinut kiivetä katselemaan maisemia.

Sen sijaan Alcázar de los Reyes Cristianos -linnoituksen torniin kiipesin. Oli kiva näkymä taas Roomalaiselle sillalle ja kaupungin yli vuorille.

Juha otti kuvan. Kyllä minä tuolla olen.

Meille sattui sekä hyvä että huono tuuri valitsemamme päivän suhteen. 28.2. on Día de Andalucia. Hyvä tuuri oli se, että linnaan oli sen kunniaksi vapaa pääsy. Ja huono tuuri se, että vapaapäivä ja vapaa pääsy olivat houkutelleet paikalle satamäärin muitakin. Puistossa jonottelu kesti yli puoli tuntia.

Väkimäärä ei kyllä linnassa ja sisäpihan aukioilla paljon näkynyt, koska sisään päästettiin vain ryhmä ihmisiä kerrallaan. Ihania pikkulampia, puita, kasveja ja jopa rauhaa.

Andalusian päivä vaikutti vähän ohjelmaan. Yllättäen tuli kiire. Jonot moskeijaan ja linnaan olivat vieneet aikaa ja päivän kunniaksi myös seuraava ajattelemamme kohde eli Palacio de Viena sulki normaalia aikaisemmin eli kolmelta. Emme halunneet tuhlata aikaa sinne vaeltamiseen ja niinpä vastoin tapojamme otimme taksin. Ei ollut hinnalla pilattu. Vitosella olimme hetkessä palatsin sisäänkäynnillä.

Itse palatsiin olisi päässyt myös opastetulle käynnille, mutta meidän suurin kiinnostuksen kohteemme olivat kauniit eri aikakausien patiot sisäpihalla. Niistä ja niiden historiasta on upeaa lisätietoa täällä: Palacio de Viena.

Tietysti katselimme myös varpaisiimme kulkiessamme jälleen kerran näiden kiviornamenttien päällä.

Helmikuussa eivät patiot vielä olleet täydessä kukassa, mutta kauniita silti.

Lähdimme pikkuhiljaa ja nyt kiireettä mutkittelemaan takaisin päin. Kaduilla oli kaikkea kivaa kaunista taas.

Yhtäkkiä olimme niin hienon rakennuksen edessä, että jouduimme ihmettelemään, miksi tästä ei mainita turisti-infosivuilla niin kuin moskeijasta ja kristittyjen kuninkaiden linnoista. Palacio de la Merced ei olekaan kovin avoin yleisölle, se on maakunnan hallintorakennus. Sisäpihan patiolle pääsee tiettyinä aikoina, mutta googlettaessani tietoa paikasta, törmäsin usein sellaiseen arvioon, että rakennuksen paras puoli on tässä. Koristeellinen julkisivu. Ja sitten se sisäpiha, mutta niitä näkee muuallakin. Vieressä on rauhallinen puisto Jardines de la Merced.

Kävelimme kohti vanhaa kaupunkia.

Leppoisa vapaapäivän tunnelma oli aistittavissa kaikkialla. Ihmiset olivat liikkeellä perheinä ja ryhminä. Lapsille oli hupia ja ihmiset istuskelivat aukioiden suihkulähteillä. Alkoi tehdä mieli jäätelöä ja se löytyi kyllä. Lasillisellekin olisi voinut toki istahtaa.

Syvällä vanhan kaupungin sydämessä on yksi Cordoban kuvatuimmista paikoista: Calle de los Flores. Se on pieni kapea katu, jonka reunoilla on tolkuton määrä kukkaruukkuja ja jonka päässä näkyy Mesquitan katedraalin torni. Vierailuaikani oli kuitenkin vallan väärä. Kujalla oli satamäärin väkeä ja yksi jos toinen nuoripari ottamassa suuteluselfietä hienossa ympäristössä. Oma kuvani ei tee yhtään oikeutta paikalle, en paljon pystynyt pysähtymään ja zoomailemaan. Eikä kirkon torni tullut kuvaan ollenkaan, se hukkui taivaan valoisuuteen.

Juha oli sillä aikaa kiltisti jäänyt odottelemaan yhdelle aukiolle ja katselemaan, miten lapsia viihdytetään Andalusian juhlapäivänä. Hevosen taputtelulla ja selfieillä hevosen kanssa tietysti.

Matkamuistokojujen tarjonta alkoi enteillä sitä, mitä vielä tänään tapahtuisi. Cordoba on kuuluisa myös kukkapatioistaan. Niitä tullaan ihailemaan erityisesti patiofestivaalin aikaan toukokuun alkupuolella.

Kukkia kyllä löytyi joka paikasta nytkin.

Tällaisessa paikassa pääsee kiertelemään kotipatioita San Basilion kortteleissa. Yksittäisiä kukkapatioita varten käydään ostamassa muutaman euron lippu ja sitten vain mennään kartan mukaan ja poikkeillaan sisäpihoilla. Tää oli todella kiva!

Kukkia, ruukkuja, portaita, ihan hämmennyksiin asti. Näimme senkin, miten näitä kastellaan. Pitkän varren päässä on vesipurkki ja siitä sitten kaadetaan ruukkuun. Miksi en ole tätä hoksannut kotipihalleni? Ensi kesänä amppelikukkieni kastelu kyllä hoituu sujuvammin.

Keinutuoli houkuttelee viipymään – eikö?

Ja ihan kuin elävät ruukut eivät riittäisi. Seiniin on maalattu aina kukkivia ja helppohoitoisia versioita.

Näissä rakennelmissa on varmasti kesällä vielä enemmän nähtävää.

Rikkaan päivämme ilta alkoi olla tässä vaiheessa. Isäntämme taisi odotella hostalimme edessä vielä uusia vieraita.

Ilta houkutteli vielä kuitenkin uudelle kävelylenkille. Onneksi! Nyt onnistuin saamaan sen rauhallisen tunnelmakuvan Calle de los Floresista.

Automatkamme viimeinen ilta Cordobassa päättyi näin Cordoban parhaaseen tunnelmaan.

Seuraavana aamuna ajoimme Costa del Solille. Kyllä sieltäkin kirjoitettavaa riittää.

Voit seurata meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa

Ja toivottavasti ehdit itse joskus tähän ihastuttavaan Cordobaan. Päiväretki on tietysti parempi kuin ei mitään, mutta iltatunnelmat kannattaa kokea myös, jos mahdollista.

Ennen matkaani luin kivat kirjoitukset Cordobasta Unelmatrippi-blogista